Viikko on vierähtänyt Prinssin kattoa paneloidessa ja korukurssia valmistellessa. Olin lauantaina Runnin terveyskylpylässä Savo-Karjalan invalidiyhdistysten naistenleirillä opettamassa yksinkertaisten pujoteltujen, virkattujen ja ommeltujen korujen tekoa.

2 x 6 tunnin ajomatkalla ehdin testata useammankin huoltoaseman palvelut, koska tuulilasiin tuli jatkuvasta pyyhkimisestä huolimatta koko ajan harmaa suttuinen kalvo. Ajelin menomatkalla lähes sokkona muutaman sata metriä jokaisen vastaantulevan rekan jälkeen hiukan epätoivoisissa tunnelmissa.

Iisalmen lähellä, Matin ja Liisan asemalla (Neste) sain vihdoin palvelua ja neuvoja oikein kädestä pitäen. Ystävällinen asemanhoitaja kävi vaihtamassa minulle puhtaan saippuaveden, pesi voivotellessani kaikki lamput ja ikkunat, neuvoi vahvemmat myrkyt suolakalvoin poistoon ja vielä vaihtoikin ne pissapoikaan.

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että vaikka olenkin purnannut vammaisten naisten asemaa ja kaksinkertaisen syrjinnän alla elämistä, niin joskun sentään tällainen pienikokoinen kepilläköpöttäjä selviää ikävistä tilanteista käsiään likaamatta kenties muita naisia helpommin. Hymyllä, avuttomuudella ja säälipisteillä.

Vaikka liikuntavammaisten naisten markkina-arvoa mittaava tutkimus muuta kertoikin, niin maailmasta löytyy onneksi myös edellä mainitun asemanhoitajan kaltaisia nuoria miehiä, joista on hauskaa pelastaa viluinen kyynersauvoilla korkokengissä loskassa liukasteleva ja autoista mitään ymmärtämätön taskuvenus pulasta. Kiitos siitä!