lauantai, 9. helmikuu 2008
Provokaatio
Juttu nyrjäytti aktivistin aivot miettimään, että kun kaikki pitää tuottaa halvimmalla mahdollisella tavalla edullisimmassa mahdollisessa paikassa, niin miksi emme antaisi vanhus- ja vammaispalveluitakin globaalin markkinatalouden hoidettaviksi.
Kun laadukkaat ja inhimilliset palvelut tuntuvat olevan kylmässä pohjoisessa kunnille ylivoimainen menoerä, kannattaisi ehkä laskea, mitä maksaisi hoivaa tarvitsevien ihmisten lähettäminen sinne, missä toisen ihmisen antamaa huolenpitoa saa edullisesti. Lääkeautomaattien, kaatumisesta hälyttävien äly-lattioiden ja webcamin kautta kuulumisia kyselevän lähihoitajan hinnalla saattaisi saada esimerkiksi Filippiineillä ihan oman 24/7 hoitajan jokaiselle mummulle, papalle ja rämpylälle.
Lämpimässä ilmanalassa ei tarvitsisi samalla tavalla olla huolissaan yöpaidassa kävelylle livistäneen dementikon paleltumisesta hankeen, pyörätuolin jumittamisesta loskaan eikä talvikuukausien D-vitamiinin saannista. Omaisia pitkä matka mummolaan voisi ensin mietityttää, toisaalta harva ehtii muutenkaan kyläilemään vanhusten luona muuten kuin lomillaan, joten sukukokouksen ja etelänmatkan yhdistäminen voisi olla kiireisimpien mielestä jopa kätevää. Lisäarvoa ostopalveluille saataisiin hoitajien kulttuuriin kuuluvasta iän ja elämänkokemuksen arvostamisesta.
Vammaisten osalta ehdotan, että KELA voisi aloittaa globalisaatiotukien myöntämisen lähettämällä ensialkuun kaikki osteogenesis imperfectaa sairastavat talvikuukausiksi vähintäänkin välimerelle. Näin säästyttäisiin liukastumisilta ja sen myötä lonkkamurtumilta ja muilta muksahdusta seuraavilta kipsinkökkiäisiltä.
Kommentit