Tänä vuonna (2006 tuotannoista) sokeiden kuunnelmapalkinto myönnettiin muuten Sakari Kirjavaisen kolmiosaiselle huumerikoskuunnelmalle Kemiaa. Varsinainen palkinto, ohjelman uusintaesitys, oli valitettavasti jo tammikuussa.
Kuunnelmapalkintoraadin jäsen, musiikinopettaja Riikka Hänninen käsitteli puheenvuorossaan kuunnelmien lisäksi ympäristön hahmottamisen kannalta kiinnostavia ja ärsyttäviä ääniä radiossa ja TV:ssä. Hän aloitti pysäyttämällä yleisön kuuntelemaan silmät kiinni auditorion ääniä. Muka hiljaisessa tilassa, kohinan, kynän napseen, huokausten, paperin rapinan ja kahinan kuuntelun jälkeen Riikka piirsi mieliimme epämiellyttävän välähdyksen siitä, miltä Helsingin keskustan ruuhka tai täpötäysi ruokala näkövammaisesta kuulostaa. ”Sitä ei todellakaan halua kuulla enää lisää kun avaa kotiinpäästyään radion”, hän sanoi koko yleisön myötäillessä.
Riikka käytti turhista (selitystä vaille jäävistä), hälyäänistä haastattelujen ja muiden ohjelmien taustalla ilmaisua "tapettiäänet". Minulle, joka ajattelen usein kuvina, termi oli todella kuvaava. Myöhemmin iltapäivällä tuli useaan otteeseen ilmi, miten jo musiikki haastattelujen taustalla häiritsee kuulemistapahtumaa ja tekee sekä radio-, että televisio-ohjelmien seuraamisesta hankalaa lievästikin huonokuuloisille. Onneksi tätä melusaastetta voi jonkin verran säädellä omilla kanavavalinnoilla. Kuunnelmien merkitys mielikuvitukselle tuli hyvin Riikan puheenvuorossa esiin. Hän huvitti yleisöä kertomalla käyneensä hiljan mm. parin nuoren miehen kanssa Thaimaassa. Reissulla, jolle ei yleensä otetaan naisia mukaan – radion välityksellä tietenkin. Hän kehui myös vanhoja, uudelleen esitettyjä matkareportaaseja, joissa aivan viehättävällä tarkkuudella kuvaillaan, mitä kaikkea ihmeellistä kaukomailla voi nähdä, tehdä, kokea tai vain syödä. Kuunnelmat eivät kuitenkaan voi, eikä niiden pidä korvata kuvailutulkkausta, jota Suomen TV:ssä on nähty vasta muutamia kertoja. Yhdysvalloissa ja Britanniassa palvelu on huomattavasti yleisempää. Kuvailutulkkauksessa näyttelijöiden puheen lomaan lisätään kertoja, joka kuvailee, mitä ruudussa näkyy. Missä ympäristössä ollaan, mitä puhujilla on päällään, miten he liikkuvat, tekevätkö he juuri jotain. Itselleni tuli heti mieleen, että niin kauan kun kuvailutulkkauksen saatavuus on harvinaista herkkua, YLE voisi lisätä netin ohjelmaoppaaseen pienen etukäteiskuvailun ohjelmistaan. Esim. niin, että nykyisen ohjelmakuvaksen lisäksi saatavilla olisi teksti, jossa kerrottaisiin vaikkapa, että ohjelma on kuvattu studiossa/luonnossa/vanhan talon terassilla/... keskustelijoita on 5 ja he istuvat pyöreän pöydän ääressä mehulasit edessään... tai että ohjelma alkaa navetasta, seuraavassa kohtauksessa ollaan keittiössä, kolmas tapahtuu junavaunussa jne. Tällainen etukäteenkin luettu kuvailu helpottaisi varmasti ohjelman seuraamista tai paikkaisi vastaavasti jälkeenpäin luettuna mieleen jääneitä aukkoja.Reaaliaikaisesti tapahtuva kuvailutulkkaus parantaa tietysti aina paremmin näkövammaisten mahdollisuuksia seurata sarjoja ja ohjelmia, joista puhutaan kahvipöydissä. Sitä kautta kuvailutulkkaus lisää näkövammaisten mahdollisuuksia saada ns. yhteistä tietoa myös populaarikulttuurin saralta. Vaikka kuunnelmia arvostetaan ja niitä toivotaan lisää, niin kuunnelmista keskustellaan kuitenkin porukalla huomattavasti harvemmin.
Amerikkalaiset rekkakuskit ovat muuten jo löytäneet kuvailutulkatut DVD-elokuvat. Ne ovat suosittua kuunteluviihdettä pitkillä ajomatkoilla. Eli kuvailutulkkauskaan - toisin kuin voisi kuvitella - ei ole vain pientä näkövammaiskenttää hyödyntävä keksintö.
Kommentit