Olin eilen illalla Aleksanterinteatterissa katsomassa Jussi Lammen luolamiestä. Ohjelma oli viihdyttävä ja miljöö kaunis, mutta kuluttajana tekee mieli kysyä, että miksi esitykseen myytiin pyörätuolipaikkoja, kun sellaisia ei oikeasti ollut olemassakaan eivätkä teatterin tilat ole esteettömät? Miksi rahastaa tikkarista, joka vedetään suusta jo ovella?

Saavuimme Bulevardille invataksilla. Pyöriskelyn jälkeen kuljettaja löysi rakennuksen oikealta seinustalta sisäänkäynnin, jonne oli luiska. Tosin invataksi ei voinut ajaa sen eteen autoilua rajoittavien metallitolppien vuoksi.

Luiskan päähän saavuttuamme viisihenkinen porukkamme kolkutteli turhaan lukittua ovea. Seinustalla ei ollut minkäänlaista ovikelloa eikä edes puhelinnumeroa vahtimestareille. Narikan ikkunoiden koputtelusta kyynersauvoillakaan ei ollut hyötyä. Onneksi invataksin kuljettaja huomasi hätämme ennen poistumistaan ja kävi sisäkautta avaamassa meille oven. Vahtimestareita ei näkynyt.

Narikalle oli ovelta jyrkkä luiska, josta sähkäri selvisi onneksi hyvin. Manuaalituolilla sitä ei olisi jaksanut kelata. Jätimme päällysvaatteet ja aloimme innoissamme odotella pikkujouluillan kohokohtaa.

Osalle ryhmästämme oli ostettu liput "pyörätuolikatsomoon". Permannon ovien auettua etsimme sellaista turhaan. Vahtimestarit kertoivat, että tuolilla mahtuu aivan penkkirivin päähän seinän viereen, mutta sinnekin oli 1-2 porrasta. Manuaalituoli nostettiin sisään saliin, mutta kun vahtimestarit olisivat puskeneet tonnien painoisen sähkärinkin kaksi porrasta alaspäin, kyydissä istunut ystäväni ehti onneksi väliin. Eihän tuolia olisi saanut sieltä enää millään takaisin ulos, jos se olisi sattunut kestämään portaissa ryskimisen.

Lopulta vahtimestarit etsivät tavallisen tuolin penkkirivin päähän ja sähkäri jätettiin ulkopuolelle. Mutta jos ystäväni ei olisi pystynyt kävelemään lainkaan tai istumaan tavallisessa tuolissa ilman tukivöitä, esitys olisi jäänyt kokonaan näkemättä. Salissa ei myöskään ollut induktiosilmukkaa tai se ei ainakaan ollut päällä.

Väliajalla rynnimme muiden tavoin vessaan. Mutta teatterin invavessassa (jossa oli oikein pyörätuolisymboli ovessa) oli – ylläri pylläri - 20cm porras tasanteelle, jossa oli pönttö ja lavuaari. Vessaa piirtäneellä arkkitehdilla tai invamerkin liimaajalla ei ole voinut olla kaikki kotona.

1099250.jpg

Tarjoilua olisi saanut toisen kerroksen lämpiössä tai laskeutumalla 5-6 porrasta pääsisäänkäynnin ovien luona olevalle tasanteelle. No, toisaalta on ehkä viisastakin olla myymättä juomia vammaisille, kun ei teatterissa siis päässyt edes vessaan eikä "invavessan" alatasanteella ollut edes vaippoja lohduksi.

Katsoin tänään läpi Aleksanterinteatterin www-sivut ja niissä ei onneksi sentään väitetä paikan olevan esteetön. Mutta miksi teatteriin kuitenkin voi ostaa normaalihintaisia lippuja oikein pyörätuolikatsomoon? Tietysti on raivostuttavaa, jos ei pääse tilojen vuoksi katsomaan haluamaansa esitystä. Mutta vieläkin ärsyttävämpää on jäädä oven taakse maksetun lipun ja menetetyn invataksimatkan jälkeen odottamaan 40 minuutin kuluttua tulevaa pikakyytiä tyhjin käsin takaisin kotiin.

Vammaiset ja kulttuuri –toimenpideohjelmassa "Taide tarjolle – kulttuuri kaikille" sanotaan mm. seuraavaa: "Jokaisella ihmisellä on oltava oikeus valita, millaiseen kulttuuritoimintaan hän osallistuu. Vammaisuus ei saa vaikuttaa mahdollisuuksiin osallistua kulttuuritoimintaan… …Ympäristö ei myöskään saa estää ketään saamasta ammattia taiteen tai kulttuurityön piiristä..." Auts! Aleksanterinteatterin henkilökunnan tiloja tai pukuhuoneita en uskalla ajatellakaan liikunta- tai näkövammaisen esiintyjän kannalta.

Teatterin osalta valinnanvara Helsingissä on todella niukka. Edes Kansallisteatterin pienelle näyttämölle ei nykyään oteta ainuttakaan pyörätuolia paloturvallisuuteen vedoten. (Kiitos Leenalle ja Pirkolle väärän huhun korjaamisesta. Suurelle näyttämölle siis kuulema pääsee ensiparvelle ja pienelle otetaan 2 manuaalituolia, ei sähkäreitä.)

Opetusministeriö ottaa toimenpideohjelmassa tiukan linjan esteettömyyden parantamiseen: "Opetusministeriö tekee alaisuudessaan olevien virastojen ja taide- ja kulttuurilaitosten kanssa tulossopimuksen... ...Tulossopimuksessa ministeriö voi edellyttää näiltä taide- ja kulttuurilaitoksilta saavutettavuuden huomioon ottamista. Ministeriö voi myös pyytää selvityksen siitä,miten saavutettavuuden periaatteet täyttyvät niiden tarjoamissa kulttuuripalveluissa."

Toivoa vain sopii, että tällainen syrjinnän vastainen linja pitää myös kuntien tasolla esimerkiksi resurssien jaossa teattereille.