Kävimme eilen Prinssin kanssa häämessuilla. Siellä jaettiin Me Naiset –lehden uusinta numeroa, jossa on kolmen aukeaman reportaasi Wanhassa satamassa – häämessupaikalla – juhlituista häistä. Ensimmäinen ajatukseni kannen perusteella oli, että juttu on luultavasti näytteilleasettajien huulipunasävyntarkkuudella product placementia tihkuva mainos.

Olin väärässä. Juttu oli ilkein, mauttomin, katkerin, loukkaavin ja pahasisuisin hääjuttu, mitä ikinä olen lukenut. Sen uhrina on nuori perhe, joka tuskin on saanut tekstiä etukäteen tarkistettavakseen. Heidän elämänsä todennäköisesti odotetuin päivä maalataan lukijoille yliyrittämisen ja epäonnistumisten kautta tavalla, joka saa miettimään, mikä toimittajaa toisten onnessa oikein riivaa.

Sulhasen innostus ja halu järjestää täydelliset juhlat kuvataan naurettavana intoiluna. Tekstissä vähätellään nuorten aikuisten käsitystä "persoonallisista" häistä ja kirjataan epäonnistumiset ylös sammuneen ulkotulen tarkkuudella. Morsiamen intialaiset sukulaiset ohitetaan myöhästelevinä vieraina, jotka suhtautuvat suurpiirteisesti kellonaikoihin. Esimerkiksi eri kulttuurien häätapojen esittelyn sijaan heidän ainoaksi repliikikseen jutussa jää "asianmukainen hörähdys".

Tässä vielä muutama lainaus murmatuksen tueksi. Jutussa ei tarkemman lukemisen perusteella ole oikeastaan ainoatakaan ivaa sisältämätöntä lausetta, mutta tässä tekijänoikeussyistä vain muutama piruilun helmi. Ensimmäinen poiminta on - tietenkin - tämän jutun ensimmäinen lause:

"Mieti vähän helvetin tarkkaan, mitä sä tahdot ennen kuin sä sanot, että sä tahdot", sanoo Eppu Salmisen näyttelemä Mikko Rouhiala tv-sarjassa Tahdon asia..."

"Hääsuunnittelija H:n otsa on melkoisessa kurtussa. Eikä toinen kaaso, A.O. näytä yhtään sen iloisemmalta." (Liitteenä vakava ja mutrusuinen kuva molemmista.) Nimeltä mainittu suunnittelija tuskin saa uusia keikkoja tämän artikkelin perusteella.

"Se toinen pikku juttu, mikä on menossa pieleen, on ruoka. Cateringfirma vasta kantaa ruokia sisälle kun iso osa vierasjoukosta istuu jo pöydissään. Ihan yhtä jäykkänä kuin kaikissa suomalaisissa häissä kautta aikojen. Se siitä vapaamuotoisesta ruokailusta. Onneksi hääpari on edelleen siellä kuvauksissaan, sillä L ei kyllä tykkäisi tästä yhtään." No miksi asiasta pitää sitten kailottaa kaikelle kansalle ja varmistaa, että hääparillekin tulee mokasta paha mieli?

"Vai mikä muu selitys on sille, että hääpuheissa muistellaan niin kovasti morsiusparin nuoruutta: toilailuja, jotka on kuorrutettu vitsien vaaleanpunaiseen sokeritahnaan, ja epävarmuutta, joka on ainakin täksi yhdeksi päiväksi vaihtunut kahden ihmisen varmuuteen, jota kaikki paikalla olevat yksinäiset, perheelliset, avioituneet ja eronneet voivat vain kadehtia." Ainakin yhdeksi päiväksi! Haloo! Onko toimittaja ennustaja vai kenties ajatustenlukija?

"Kun sulhanen aloittaa puheensa morsiamelleen ja kun sulhasen ääni musertuu liikutuksesta, on ihme, elleivät kovimmatkin kyynikot ala lämmetä kuin valkoviininloppu lasissa."

Ja viimeinen kappale: "Kun häätanssi alkaa, näyttää siltä, että puolet vieraista on jossakin muualla. Se ei haittaa L:ää ja T:tä, jotka – ihan oikeasti – näkevät vain toisensa. Salamavalot räpsyvät, valkoinen kaksipäinen rakkausolento pyörii lattialla. Ja valkoviini lasissa on todellakin jo aika lämmintä."

Kas kun ei kaksipäinen kotka? Morsiusparia tuskin imartelee kuulla tanssineensakin kuin muodoton ja tilannetajun kadottanut, ihmisen sijaan avaruuden asukkeihin viittaava "olento". Eikö ole kirjoittajan oma vika, jos viini pääsee lämpenemään lasissa? Jutusta olisi voinut tulla rennompi, jos toimittaja olisi kipannut juoman kurkkuunsa jo alkuillasta.

Me Naiset –lehden osalta jään ihmettelemään, miksi tällainen juttu haluttiin jakaa romanttisissa tunnelmissa messuja kierteleville pariskunnille? Lehden tilaajalukuja sillä ei ainakaan nosteta.