Viime torstain seminaarissa kuntoutuspsykologi Katri Koskisella oli puheenvuoro otsikolla Sikiötutkimukset - tie kauniiden ja rohkeiden maailmaan. Erityisen mielenkiintoiseksi esityksen teki se, että Koskinen laittoi heti esityksen alussa itsensä likoon kertomalla, miten hämmentävältä tuntuu tietää, että hänen oma diagnoosinsa voidaan nykyään havaita sikiössä jo viidennellä raskausviikolla.

Puheenvuoro ei koostunut perinteisistä sikiödiagnostiikan puolesta ja vastaan argumenteista vaan siitä, miten eri lailla samaakin sairautta sairastavat voivat kokea oman elämänsä mielekkyyden ja mistä erilaiset käsitykset hyvästä elämästä mahdollisesti johtuvat.

Esityksen helmenä pidin osuutta, jossa Katri Koskinen totesi sarkastisesti, että vaikka vammaista lasta odottavat vanhemmat pääsisivätkin selville siitä, mitä sikiön lääketieteellinen diagnoosi suurin piirtein aiheuttaa fyysisesti tai psyykkisesti, niin he eivät oikeastaan tiedä lapsestaan vielä paljon mitään. Heidän pitäisi myös osata ennustaa millainen luonne syntyvällä ihmisellä tulee olemaan, missä asioissa hän on taitava, mistä kiinnostunut ja miten ympäristö voi tukea hänen selviytymistään. Raskauden jatkamista koskevat päätökset voisivatkin olla toisenlaisia, jos tulokasta pystyttäisiin ajattelemaan lapsena, jonka mahdollinen vammaisuus on vain ominaisuus muiden joukossa.

Pidin tavasta, jolla Katri Koskinen työnsi vammaisuuden terveellisesti paljon totuttua taaemmaksi ihmistä määrittävänä tekijänä. Hän ei kuitenkaan vähätellyt tukipalveluiden ja jopa kuntarajojen merkitystä vammaisen elämässä selviytymiselle. Hyvä elämä kun on kiinni myös sellaisista asioista, että pääsee halutessaan vessaan tai saa luvan erikoismitoitettuihin vaatteisiin, jos niitä tarvitsee.

Minun on esimerkiksi helppo Koskisen tapaan todeta, että oman vammani kanssa voi elää tasapainoista elämää. Siitä huolimatta, että arkinen murtumaherkkyyteni kuulostaa jonkun toisen mielestä kamalan pelottavalta. En sen sijaan tiedä, mitä itse tekisin, jos syntymättömällä lapsellani (en tosin ole raskaanakaan :-) epäiltäisiin OI:n sijaan jotain hyvin nuorena kuolemaan johtavaa ja vaikeaa kehitysvammaisuutta aiheuttavaa tautia.

Lopuksi minua aamulla naurattanut juttu Tekniikka&Talous -lehdestä, joka liittyy hötölöyhästi aiheeseen. Siinä kerrottiin vihdoin ja viimein miehille kehitetystä katumuspilleristä. Raskauden etenemiseen pillerillä ei luvata olevan mainittavia vaikutuksia, mutta sen suosio perustuu siihen, että pilleri muuttaa miehen veriryhmän ja DNA:n.