Niinistö kirjoittaa kampanjasivuillaan:  "Jotta kunnalliset palvelut voidaan turvata myös tulevaisuudessa, vaativat palvelujen tuottamistavat ja maksujärjestelmät nopeasti uusia ratkaisuja. Huonoin vaihtoehto on se, etteivät kunnat tee mitään vaan odottavat. Tällä tavoin vaikeudet kasvavat varsinkin laajoilla haja-asutusalueilla erittäin nopeasti."<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Henkilökohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että 2000-luvulla tehdyt kokeilut ostopalveluista ja tuotantotavan muutoksista ovat osoittautuneet erittäin huonoiksi, epäinhimillisiksi ja kaikkein köyhimpiä syrjiviksi.

 

Kun esim. Itä-Helsingin kotipalvelu lopetti kauppa-avun ja sen tilalle hankittiin kauppapalvelu, vammaiset unohdettiin kokonaan ja köyhimmät vanhukset joutuivat turvautumaan sukulaisiin ja naapureihin saadakseen aamiaista. Palvelun tuottajaksi valittiin kokeilun ensimmäisessä vaiheessa ravintolatukku, joka oli huomattavasti lähikauppoja kalliimpi ja jossa osa tuotteista myytiin vain jättipakkauksissa. Vertailun vuoksi tarkistin yhden ostoskorin hinnan lähikaupan hyllyiltä ja ravintolatukun kautta sama paketti oli yli 8€ kalliimpi.

 

Köyhimmille ostosten toimittaminen kotiin maksoi 7€/kerta. Vanhuksista se oli paljon, koska heidän keskimääräiset ostoksensa olivat alle 10€. Heidän lämpimät ateriansa kun tulivat jo maksullisesta ateriapalvelusta. Uusi 7€:n toimitusmaksu siis lähes tuplasi pienten välipalojen hinnan.

 

Kauppapalvelun tilaus piti jättää ostosten tuojalle viikkoa ennen seuraavaa toimitusta. Silloin parisuhteessa elävänä koin ajan aivan liian pitkäksi. En voinut viikkoa etukäteen tietää, loppuuko shamppoo tai mustapippuri ja tarvitsinko viikonlopuksi vierasvaraa. Tukkuun ei voinut pyynnöistä huolimatta jättää tilausta s-postilla tai faxilla esim. 2 päivää ennen toimitusta.

 

Toimituspäivät olivat silkkaa odottamista. Tukun toimitusten vuoksi kauppa ei voinut etukäteen kertoa, moneltako ostokset saapuvat. Ne saattoivat tulla koska tahansa 10 ja 16 välillä. Piti siis pysytellä kotona. Palvelua suunniteltaessa ei oltu otettu huomioon, että asiakkaina oli myös aktiivisia nuoria vammaisia, jotka eivät istu sisällä kaikenpäivää. Taas kerran meidän tarpeemme niputettiin samoiksi yli 80-vuotiaiden tarpeiden kanssa.

 

Jouduin luopumaan kauppapalvelusta, koska en kokenut mitään apua siitä, että odotin ostoksia kotona kokonaisen arkipäivän. Kotipalvelua oli kuitenkin kielletty menemästä enää asiakkaiden puolesta kauppaan, joten menetin kauppa-avun kokonaan. Palvelua mainostettaessa oli luvattu, että kauppapalvelun myötä kodinhoitajille jää enemmän aikaa olla asiakkaiden kanssa, auttaa ruuanlaitossa ja viedä vanhuksia ulos. Käytännössä väkeä kuitenkin samalla vähennettiin, joten lupaus ei toteutunut. Kun tiedustelin ruuanlaittoapua niin minulle kerrottiin, että se tarkoittaa sääntöjen mukaan valmiin annoksen lämmittämistä mikroaaltouunissa.

 

Lopulta monille vammaisille kävi kuten minulle, kotipalvelu otettiin kauppapalvelun myötä kokonaan pois. Aiemmin kodinhoitajat olivat käyneet kaupassa, vieneet roskia, imuroineet ja auttaneet pyykin nostossa. Koska kauppa-apu ostettiin ulkopuolelta,  avuntarpeeni ei enää oikeuttanut kotipalveluun. Sääntöjen mukaan sitä ei saa pelkkiin kodinhoidollisiin tehtäviin. Perustelu kuului, että koska pääsen itse suihkuun, kotipalvelu loppuu. Uusi ostopalveluna tuotettu kauppapalvelu johti siis siihen, että iso joukko vammaisia saatiin tiputettua kokonaan pois palveluiden piiristä.

 

Toinen esimerkkini ostopalveluista on tietysti matkojenyhdistelykokeilu.  Sitä perustellaan liikenne- ja viestintäministeriön hankkeella, jossa on tarkoitus luoda koko maahan 22 matkakeskusta turvaamaan haja-asutusalueilla asuvien ihmisten liikkuminen. Kokeilu on kuitenkin aloitettu nurinpäin ruuhkasuomesta ja siihen on pakotettu mukaan vaikeavammaisia ihmisiä, joille kyseinen liikkumismuoto kaikkein huonoimmin sopii. Itse seisoin torstai-iltana yksin tyhjällä pimeällä parkkipaikalla -20C pakkasessa 65 minuuttia odottamassa autoa. Teollisuusalueella ei ollut ainuttakaan ohikulkijaa, jolta olisin voinut pyytää apua kun käsistä ja jaloista katosi vähitellen tunto. Kännykästäni oli loppunut akku kun olin samana päivänä jonottanut yhteensä 40min matkojenyhdistelykeskuksen tilausnumeroon.

 

Kaiken edellämainitun johdosta Sauli Niinistön seuraava teksti kuulostaa äärimmäisen pelottavalta: "Suunnitelmassa on määriteltävä, mitä kunta tarjoaa, mitä on mahdollista ostaa esim. palvelusetelillä tai hankkia kotitalousvähennyksen avulla ja millaiseen tukeen ja apuun omaiset ja läheiset sitoutuvat."

 

Kaikilla ei ole omaisia ja nyky-yhteiskunnassa aikuisten vammaisten pitäisi voida elää itsenäistä elämää ilman riippuvuussuhdetta omiin vanhempiinsa. Kotitalousvähennyksestä tai edes omavastuun sisältävästä palvelusetelistä ei ole mitään apua ihmisille, jotka elävät koko elämänsä kansaneläkkeen perusosalla.

 

Kansallinen köyhyysverkosto on myös ilmaissut huolensa siitä, että palvelujen saanti on yhä enemmän riippuvainen asuinpaikasta. Järjestöt ovat jättäneet asiaa koskevan kannanoton Maija Perholle jo 2001, mutta alueelliset erot palveluiden saannissa ovat jopa Helsingin sisällä todella suuret. Esim. läntisessä ja itäisessä piirissä vammaispalveluita myönnetään hyvin eri tavoin. Kuljetuspalvelukokeilullakin on kiusattu köyhempiä alueita yli kaksi vuotta kun taas eteläisen piirin mukaantuloa lykätään ja lykätään.

 

Niinistö jatkaa: "Pelkät hyvän hoidon laatusuositukset eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Siksi tarvitaan ns. hoivatakuu niille ikäihmisille, jotka terveydentilansa tai toimintakykynsä heikentymisen vuoksi eivät pärjää kotona ilman ulkopuolista apua."

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä em. hoivatakuu Niinistön mielestä sisältää ja miten palvelut rahoitettaisiin ja järjestettäisiin niin, että ihmiset todella voisivat asua mahdollisimman pitkään kotona. Minulle tulee heti mieleen Niinistön itsensä lanseeraama termi "hoivateollisuus", jota hän käytti Aamu-TV:ssä 23.11.2005.  Ostopalveluiden lisäännyttyä vanhukset ovat valittaneet, että kotona ravaa pahimmillaan 4-5 palveluntuottajaa päivässä. Apteekin lähetti, pesulan lähetti, kaupan lähetti, aamuhoitaja, iltahoitaja ja sairaanhoitaja. Kun nämä vielä vaihtuvat viikoittain, jatkuvuus ja voinnin seuranta kärsivät, turvallisuudesta puhumattakaan.

Terveiseni porvariston presidenttiehdokas Niinistölle onkin, ettei suomalaista hoivateollisuutta tarvitse uudelleenkeksiä. Se on jo käynnissä 2000-luvun villin ulkoistamisen ansiosta. Hoivateollisuus tuo tälläkin hetkellä vanhusten ja vammaisten koteihin konemaisen jäykästi ja tehokkaasti toimivia palveluita ja takaa sen, että vaipan vaihtaa vuoden aikana 150 eri ihmistä.