Installaationi Klaukkalan kirjastossa herättää tunteita. Hyvä niin. Taide on minulle ensisijaisesti kommunikaatioväline.

"Törkeä installaatio, joka ei ole millään tavalla sovelias verovaroin ylläpidettyyn, julkiseen tilaan. Esillä oleva ei ole taidetta. Se on jo sairautta. Sitä ei ole kenenkään hyvä katsella." (Nurmijärven uutiset 18.3.2015).

Koko jutun voi lukea näköislehdestä s. 18.

Toisin kuin kuvitellaan, vammaisuus ei suojele ihmistä väkivallalta vaan pikemminkin altistaa sille. Vammaiset naiset kohtaavat väkivaltaa 2-4 kertaa muita naisia useammin. Väkivallalle altistavat mm. riippuvuus muiden ihmisten avusta, asumisjärjestelyt, joissa ihminen ei voi päättää kuka hänen kotiinsa milloinkin tulee sekä puheen sijaan käytettävät vaihtoehtoiset kommunikaatiomenetelmät. Osassa ihmisiä jo avuttomuus herättää agressiota. Olennaista on myös se, miten vammainen ihminen, esimerkiksi nuori nainen, on oppinut luovimaan avuntarpeensa ja itsemääräämisoikeutensa ristitulessa.

Miksi aiheesta ei voisi kertoa kirjastossa, jonne kaikki ihmiset ovat tervetulleita ja jossa elämän koko kirjo on jo muutenkin kansien välissä? Lapset ovat olleet vilpittömän ihastuksissaan installaation väreistä ja runsaudesta. Aikuisten kanssa olen käynyt monta hyvää ja mieleenpainuvaa keskustelua teosten äärellä.

Minusta törkeää on se, ettei naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseen ohjata resursseja. Ja että esimerkiksi Uudellamaalla ainoa esteetön turvakoti on Porvoossa, jonne pääkaupunkiseudun kuljetuspalveluasiakkailla ole lupa ajella.

Nurmijärven uutiset kehottaa jutussaan yleisöä osallistumaan verkkosivuillaan keskusteluun, sopiiko Vasikka vitriinissä ja riippuvia suhteita -näyttely kirjastoon. http://www.nurmijarvenuutiset.fi/keskustelut

NU2.jpg

NU1.jpg

Jutun henkilökuvat Ismo Hélen.