Keskustelimme ystäväporukalla vammaisten kohtaamasta hengellisestä väkivallasta. En kirjoita seuraavia kokemuksia ja esimerkkejä haukkuakseni kenenkään vakaumusta. Tarkoituksena on herättää asiallista keskustelua siitä, millaisilla tavoilla ihmisen vammaa käytetään aseena esimerkiksi käännytystyössä. Ja miltä se tuntuu.

Itse törmään ehkä noin kerran kahdessa kuukaudessa siihen, että joku tuntematon (99%:ssa nainen) taputtaa päähän tai olalle ja toivottaa paranemista ja Jumalan siunausta. Tiedän hyvin, että nämä ihmiset tarkoittavat hyvää, mutta en pidä vieraan ihmisen yllättävästä kosketuksesta enkä yleensä ilahdu näistä kohtaamisista. Päinvastoin ne muistuttavat siitä, että kävelen keppieni kanssa erilailla kuin muut, ankkamaisen kömpelösti, rumastikin ontuen. Siksi joskus tekisi mieli vastata vähemmän kauniilla äänensävyllä toivottelijoille, että kiitti vaan...

Lyhytkasvuinen ystäväni sai työtoveriltaan kirjeen, josta sain luvan laittaa seuraavat suorat lainaukset. Viesti on julma ja epäreilu isku suoraan navan alle ja sisältää virheellisten oletusten ja syytösten lisäksi väitteen, ettei tämä upea tasapainoinen aikuinen nainen ole henkisesti täysimittainen.

"Olet lujasti, ystäväni, kiinni maailmassa. Heitä jo irti, vapautan sinut. Tosi nainen ei itke, ajattelet, mutta sinä itket, etkä ole onnellinen. Et ole ollut täysimittainen, mutta minä teen sinusta sellaisen. Olet katsellut ylöspäin muita. Nyt on aika muiden katsella ylöspäin sinua. Ota ote kädestäni niin teen sen. Saat aikaa ottaa vastaan hyvyyttäni."

Muutaman lauseen jälkeen seuraa käsittämättömiä oletuksia ja ikäviä vihjailuja, vaikka vastaanottajaa puhutellaan hellitellen ystäväni.

"Syntymästäsi saakka olen sinua kutsunut. Syntymästäsi saakka. Enkö olekin armollinen ja pitkämielinen sinua kohtaan? Olet saanut paljon oppia. Olen suonut sitä sinulle, mutta se ei ole sinulle onnea tuottanut. Olet saanut miehen rinnallesi, sekään ei ole sinulle onnea tuottanut."

Ja allekirjoittajana kukas muukaan kuin "Isäsi Jeesuksessa Kristuksessa".

Ikävintä on, että tällaisten kirjeiden kenties hyvää tarkoittavat kirjoittajat tekevät pahasti vahinkoa asialleen heittelemällä Jumalan nimissä paikoin uhkauksenomaisia vihjailuja toisen ihmisen elämästä. Luulevatko he todella, että sellainen herättää kaipausta Jumalan puoleen?

Tuttavapiirissäni monella on kokemusta yltiöinnokkaasta parantamishalusta, suoranaisesta pakkomielteestä päästä kokeilemaan parantamisen armolahjoja. Jostain syystä ihmetekoja kaipaavien uskovaisten on mahdoton tajuta, ettei monikaan vammaisista ystävistäni halua muuttua toisenlaiseksi kuin on. Että vammaisenakin voi olla tyytyväinen itseensä. Lyhytkasvuinen ystäväni ei rukoile kasvavansa pidemmäksi enkä minä saadakseni toisenlaisia luita. Ja kysykääpä syntymäkuuroilta, kuinka moni heistä haluisi muuttua kuulevaksi.

Parantamisenhalun sietäisi paremmin, jos ei sen kohteeksi joutuisi niin usein ja yllättävissä tilanteissa. Ihmiset kokevat sopivaksi pöllähtää ruokakaupassa vammaisen eteen muistuttamaan tätä vaikkapa siitä, että jos antaa elämänsä Jeesukselle, niin voi hypellä kuin pieni varsa. Ynnä muuta todella piristävää.

Jos haluaa rukoilla toisen ihmisen puolesta, niin voisi ehkä samalla luottaa Jumalan parempaan tietoon siitä, mitä toinen ihminen oikeasti tarvitsee. On aika vallanhimoista ja vammaisvastaista alkaa rukoilla toiselle vaikkapa erilaista vartaloa, varsinkin jos ihminen sattuu itse olemaan siihen ihan tyytyväinen.

Uskovien tapa käyttää kohtuuttomasti valtaa suhteessa vammaisiin juontuu tietysti raamatusta. Kirkolla ei ole pitkää historiaa eikä siltä pohjalta tietotaitoa modernin vammaiskäsityksen mukaisesta vammaisuuden määrittelystä ja sen käsittelemisestä opetuksessaan. Ihmetekokertomusten rinnalla olisi ehkä hyvä puhua nykyaikaisemmasta ihmiskäsityksestä, jossa vammaa ei enää pidetä merkkinä omista tai edellisten sukupolvien synneistä. Toivottavasti samalla unohtuu kuva vammaisista vain välineinä, joissa Jumalan teot tulevat näkyviksi.

Kuten jo kauan sitten postasin, Martin Lutherilla oli selkeä käsitys vammaisista. Hänen mielestään piru kävi yöllä vaihtamassa terveet lapset vammaisiin ja koska nämä olivat vaihdokkaita, niin heidät sopi vaikka hukuttaa jokeen. Tästä näkemyksestä kirkko ei voi päästä kuin ylöspäin.

P.S. Kaikille blogin harvaa päivittämistä kummastelleille tiedoksi, että työ ja seuraava näyttely imevät nyt kaiken vapaa-ajan. Vammaisiin kohdistuvaa vallankäyttöä ja valtarakenteita käsittelevä Pretty Cripple -näyttelyni avataan Helsingin vanhan linja-autoaseman rahtipäädyssä, TARU-tallissa (Simonkatu 3) 31.5.2007. Avajaiset klo 17-19. Tervetuloa!

Toinen osa samaa näyttelyä aukeaa 5.6.2007 Galleria Espoonsillassa, Espoon keskuksessa. Näyttelytöistä ja prosessista kertova oma blogi avautuu toukokuussa.

Projektin slogan kuuluu: "Mikseivät vammaisen naisen unelmat ja tähtihetket saisi liittyä miljonääreihin ja porealtaisiin? Pitäähän vammaisellakin naisella olla oikeus hedonistiseen ja epärealistiseen elämästä pakenemiseen."