"Mikään ongelma ei ole niin suuri ja monimutkainen, ettei sitä voi juosta karkuun."

Kun Töyhtis syntyi, sain ramus-murtuman. Ihmettelyyn siitä, miksei jalka nouse vastattiin, että sektionkin jälkeen voi tulla lantion löystymistä. Kun raaja ei kantanut kotonakaan, pääsin röntgeniin.

Diagnoosin myötä putosin välitilaan, jossa vammaisuuden ja vanhemmuuden perusteilla tarvittavat palvelut sulkevat toisensa pois. Synnyttäneiden osastolla olisi voinut olla vauvan kanssa, muttei pitkiä aikoja. Kirurgiselle ei ymmärrettävästi haluttu vastasyntyneitä. Päädyin paarikyydillä kotiin vuodelepoon.

Kun soitin neuvolaan ja kerroin, etten pysty kävelemään muutamaan viikkoon, isän käskettiin tuoda lapsi näytille. Elettiin syyskuun viimeisiä päiviä, mutta kesäsulun vuoksi kotikäynnit oli kokonaan kielletty. Hätäilin, miten vauva pärjää reissun ilman maitoa kun en osannut vielä pumpata. Olisin kaivannut vinkkejä haurasluisen vauvan syöttämisestä selinmakuulla. Imetysohjaukseen olisi kuitenkin pitänyt hakeutua sairaalan ryhmiin ja olin jumissa makuuhuoneessa.

Kysymyksiin, miten toipumistani seurataan vastattiin kysymyksillä.
- Onko haava siisti?
- En tiedä. En näe sitä kun makaan täällä selälläni.
- No katso peilillä.
- Ei minulla ole tässä lähellä. En pysty itse hakemaan.
- Onko kohtu supistunut?
- En tiedä. Mistä sen tietää?
- No paina vatsan päältä.
- En kyllä yhtään tiedä miltä sen pitäisi tuntua...

Puhelun jälkeen ihmettelin, kenen hoidossa olen. Soitin kotisairaanhoitoon, josta kerrottiin, etteivät vastasyntyneet ja äidit kuuluneet heille. Sairaala kehotti ottamaan uudelleen yhteyttä neuvolaan. Vasta terveyskeskuslääkäri ymmärsi tilanteen ja teki kotikäynnin heti seuraavana aamuna.

Pitkässä lapsivuodeajassa ei sinänsä ollut mitään pahaa, varsinkaan vauvalle. Makasin viisi viikkoa nyytti lähes koko ajan vatsani päällä, nautin anopin valmistamista ruuista, otin vastaan vieraita ja luin vauvakirjoja. Minusta pidettiin hyvää huolta, sain paljon puheluita, kortteja ja lahjoja. Koin kuitenkin jääväni paitsi tietoa ja muistoja, joita isä sai ensimmäisillä neuvolakäynneillä. En päässyt esittämään elämäni suurimpaan muutokseen liittyviä kysymyksiä. Menetin pitkäksi aikaa tunteen siitä, että pystyisin vaikuttamaan asioihin, joita vain tapahtui.

toto-normal.jpg