Lisäys klo 11:20. Kriitikko Otso Kantokorven eilistä fiaskofoorumia kommentoiva kolumni "Vammaiset roskikseen" kuullaan tänään Radio YLE 1:n Kultakuumeessa joskus 12:15 - 13:00 välillä. Kolumnin voi myös lukea Kultakuumeen sivuilta.
--
Jakke kysyi eilen: "En tajua. Miksi vammaistaide pitäisi erottaa tervetaiteesta? Oikeammin, miksi se täytyisi? Opiskelun suhteen ymmärrän oppilaitokseen pääsemisen ja siellä liikkumisen suhteen, mutta tuohan ei missään nimessä ole mitenkään taidekeskeinen ongelma. Entä miten ihmeessä taiteen harjoittaminen, rahoituksesta puhumattakaan, eroaa?"

Vaikka Otso Kantokorpi eilen varoitti minua kovin tiukoista määrittelyistä, kerron nyt kuitenkin, että vammaistaide ja vammaisten ihmisten tekemä taide ovat kaksi eri asiaa. Vammaistaide on kantaaottava taidesuuntaus, jolle on tyypillistä:

1. Tekijä on vammainen

Siksi, että vammattomat kuvaavat vammaisia taiteessa usein stereotypioiden kautta. Katri Koskisen kirjoittamassa Kiinni Elämässä - Invalidiliiton eettisessä työkirjassa (2008) stereotypioina luetellaan mm. ylipositiivinen sankarirooli. Tai tapa kuvata vammainen selviytyjänä joka ponnistelee kohti normaaliutta sopeutuakseen yhteiskuntaan - eikä päinvastoin! Vammattomilla tuntuu myös olevan tarve tehdä vammaisesta joko konna tai antaa hänelle ikäänkuin vamman kompensaatioksi ihailtu luonteepiirre kuten neuvokkuus.

Sari Salovaara kirjoitti vuonna 2000 VANE:n verkkosivuilla, että "taiteen avulla hän (vammaistaiteilija) voi määritellä itse itsensä sen sijaan, että muut antaisivat hänelle stereotyyppisiä ilmaisuja. Tässä haltuunoton pyrkimyksessä vammaisvähemmistö on seurannut muiden muassa etnisiä vähemmistöjä, kuten Yhdysvaltain mustaa väestöä."

2. Aiheet käsittelevät vammaisuuden kokemusta

Eli millaista on elää vammaisena tässä yhteiskunnassa. Aiheet kumpuavat valitettavan usein esim. syrjinnästä, esteellisestä ympäristöstä, toimimattomista palveluista, vaikeuksista varjella omaa ruumiillista koskemattomuuttaan tai sukupuolettomana kohtelusta.

3. Sisällöllä on erityistä merkitystä vammaisille ihmisille

Vaikka vammaiset eivät ole heterogeenin oma kulttuuriryhmä, niin vammaisilla on globaalisti yhteisiä kokemuksia em. asioista, toiseudesta ja syrjinnästä. Puhumalla näistä asioista vammaistaide voi voimauttaa muita vammaisia ja auttaa käsittelemään yhteisiä kokemuksia.

Vammaistaide ja vammaisten ihmisten tekemä taide ovat siis kaksi eri asiaa. Pieni osa vammaisista taiteilijoista tekee vammaistaidetta, suurin osa taidetta siinä missä muutkin. Jos sotketaan vammaisten tekemä taide vammaistaiteeseen, mennään helposti yhtä metsään kuin sössimällä arkikielessä vaikkapa sanat kansanrunous ja kansallisrunous.

Lopuksi anekdootti eilisestä keskustelufoorumista. Otsahiirellä maalaava Marjaana Koskivuori oli saanut näyttelyn jälkeen KELA:sta kirjeen, että hänelle apuvälineeksi myönnetty tietokone on vain kommunikointiin - ei taiteen tekemiseen! Virkamielle kuva ei siis vastaakaan tuhatta sanaa. Suosittelen vammaispalvelupääätöksiä rustaaville taidehistorian peruskurssia ja jo ihan vammaisten oikeusturvan nimissä perehtymistä vaihtoehtoisiin kommunikointimenetelmiin.

Esim. Blizz-kuvakortteja saa kai sentään edelleen klikata ruudulta keskustellakseen, mutta varokaa vammaiset koneenne kaappausta, jos alatte itse piirtää Blizz-valikoimasta puuttuvia kortteja! :-)

Sydämellinen Kiitos Kukupaille. Vammaisen vartalon kuvat on saanut Tallinnasta Arte y Pico -pokaalin. Omat ehdokkaani seuraavassa postauksessa.

2000258.jpg