Kävin kahdeksan päivää sitten terveyskeskuksessa näyttämässä punaisia ja turvonneita nilkkoja, joille varaaminen alkoi olla yhtä tuskaa. Kerroin ensimmäisessä lauseessa sairastavani OI:ta, mutta nuoriherralääkäriä kiinnosti enemmän se, olinko mahdollisesti sairastanut lähiaikoina salmonellan. En uskonut. Oletan ystävien kuvailun perusteella, että salmonellaan sairastumisen jotenkin huomaa…

Keskustelimme myös kihdin mahdollisuudesta, koska olin nähnyt sellaisen tuttavalla. En tosin pidä itseäni riskiryhmään kuuluvana. Valkotakin mielestä jaloissani oli reumaattinen tulehdus, joka paranee itsestään 1-4 kuukaudessa. Ja jos ei parane, niin sitten voitaisiin konsultoida reumalääkäriä. Murtuman mahdollisuuden asiantuntija ohitti toteamalla, että OI:ni on lievä ja ettei vaivan symmetrisyys viitannut sellaiseen. Sain seuraavalle päivälle laboratoriolähetteen ja luvan jatkaa kävelyä. Tulehtunut nivel kestää kuulemma tavallisia askareita.

Tiistai-iltapäivällä kuulin, että tulehdusarvoni olivat lähes normaalit. Jalkoja särki silti koko ajan enemmän. Pyysin epätoivoisena puhelimitse, että jalat kuvattaisiin. Ehdotus ei saanut vastakaikua.

Keskiviikkona kokosin roponi ja menin yksityiselle. Ortopedin mielestä oli täysin selvää, ettei kyse ollut reumasta, eihän tulehdus ollut nivelen sisällä. Koska OI-konkarina tiedän, että pienetkin murtumat näkyvät hyvin magneettikuvassa ja särky paheni päivä päivältä, päätin luottaa intuitiooni ja ostaa toisen nilkan kuvauksen. Vaivahan oli symmetrinen molemmissa jaloissa, mitä sitä tuhlaamaan...

Pääsin tänään magneettiin. Vasemman jalan distaalisessa tibiassa on rasitusmurtuma asiaankuuluvine ödeemoineen, samoin kantaluun taka- ja alaosassa. Kantapään rasvapatjankin vesipitoisuus on lisääntynyt ja sen tottavie tuntee. Naisen logiikalla oletan, että oikeassa jalassa on sama ongelma peilikuvana. Yhteensä siis vähintään neljä rasitusmurtumaa. Nilkat ovat niin ärtyneet, ettei jalkoja voi roikottaa alaspäin edes istuessa. Huomenna toivottavasti selviää, mitä niille voi tehdä. Viikon venkoilun jälkeen olisi jo kiva pystyä edes nukkumaan tykyttelyltä ja säryltä

Mutta miksi jouduin maksamaan itseni kipeäksi tästä diagnoosista ja miksei terveyskeskuksessa otettu edes tavallisia röntgenkuvia, vaikka murtuman todennäköisyys meikäläisen kolotuksissa on hiukkasen paljon suurempi kuin reuman tai kihdin? OI:n kohdalla voisin kutsua sitä jopa hoitovirheeksi. Vai kielletäänkö nuoria keikkalääkäreitä teettämästä tutkimuksia tulosvastuun nimissä? Onko kyynersauvaa käyttävä vammainen priorisoitu jonnekin "itsestään paranevien" hällä-väliä listalle? Ja mikä ihmeen valtaistuin nuorten lääkärien pepun alle koulussa oikein tungetaan kun ei potilaan asiantuntemusta kunnioiteta edes pieniin ja harvinaisiin vammaryhmiin kuuluvien kohdalla?

1327469.jpg