Hyvä elämä ja mitä siihen kuuluu on filosofinen peruskysymys. Erityisesti huonossa jamassa olevat kuljetuspalvelut kiehuttavat ja pakottavat kysymään, miten pitkälle säästöpaineiden vuoksi voidaan mennä. Miten paljon vammaiselta voidaan ottaa pois perusoikeuksia sillä perusteella, että on ikään kuin "luonnonlaki, että vammaiset ovat ihmiskunnassa huonommassa asemassa kuin vammattomat"?

19209.jpg
Kimppakyyti

Liikkumisvapaus ei tosin ole automaattinen perusoikeus. Se on historian kuluessa tietoisesti asetettu päämääräksi. Nykyään se on vammattomille niin itsestäänselvää, että se on tasa-arvon nimissä haluttu mahdollistaa myös vammaisille lakien avulla. Rahapulan vuoksi ollaan ajautumassa tilanteeseen, jossa taloudellisuus ja tehokkuus jyräävät liikkumiseen kiinteästi liittyvän itsemääräämisoikeuden niiltä, joille jo kotoa ulos pääseminen on työn takana.

Vapaa liikkuminen on 2000-luvulla sekä perustarve, että perusoikeus myös vammaisille. Ajassa ei voi enää palata takaisinpäin syyllistymättä syrjintään. Tarve liikkumiseen syntyy oppimiskokemuksista ja ympäröivästä kulttuurista. On huolestuttavaa, että liikuntavammainen nuori aikuinen ei pysty vieläkään päättämään menoistaan yhtä tasa-arvoisesti kuin terve samanikäinen.

19210.jpg

Vammaiset yhteiskunnan jäsenet tarvitsevat yksityistä liikkumismahdollisuutta hallitakseen omaa elämäänsä, johon kuuluu oikeus hoitaa itsenäisesti opiskelu, työelämä ja sosiaaliset suhteet. Yksilönkehitys riippuu ratkaisevasti virikkeistä, erityisesti inhimillisistä virikkeistä. Tämä unohdetaan järjestelmässä, jossa 80-vuotiaan ja 20-vuotiaan kuljetuspalvelut toteutetaan samalla kaavalla.

Syy päivän murmatukseen on se, että aiheesta keskustellaan taas huomenna Helsingin sosiaaliviraston järjestämässä tiedotustilaisuudessa Valkean Talon auditoriossa.