Taideteollisen korkeakoulun tutkija, TaM Sonja Iltanen ja tutkimuspäällikkö, VTT Päivi Topo analysoivat vuonna 2005 hoitoympäristöissä käytettäviä vaatteita, jalkineita, tukia ja suojia. Löysin netistä selvitykseen liittyviä työpapereita, jotka vaikuttavat todella mielenkiintoisilta, vaikka ehdinkin lukea vasta tiivistelmän ja loppupäätelmät.

Iltanen ja Topo kävivät läpi 260 tuotekuvaa 13 eri valmistajalta. Lopputuloksena oli, että vaikka suunnittelijoiden tavoitteena olikin ollut suunnitella käyttäjien kannalta mahdollisimman hyviä tuotteita, valmiit tuotteet eivät välttämättä olleet potilaiden omatoimisuutta tukevia.

Tutkijat kirjoittavat, että tuotteet kertovat selvästi hoitokäytännöistä ja olosuhteista, kuten esimerkiksi henkilökunnan määrästä. Esimerkiksi takaa avattavat paidat ja mekot on selvästikin suunniteltu keventämään hoitajan työtä, koska ne on helppo pukea istuvalle ihmiselle. Käsivoimiltaan huonokuntoinen potilas ei kuitenkaan pysty riisumaan niitä itsenäisesti.

Oma huomioni kiinnittyi siihen, että Iltasen ja Topon mukaan potilasvaatteita ja muita tuotteita valmistavien yritysten valikoimissa on paljon enemmän liikkumista ja omatoimisuutta estäviä kuin edistäviä tuotteita. Tuotteet kertovat karua kieltä laitoslähtöisestä hoitokulttuurista.

Yllätyksekseni potilaiden sitominen on kuulema edelleen yleistä (Noro ym. 2005), vaikka tutkimuksissa on todettu, ettei sitominen vähennä kaatumisia ja lonkkamurtumia (Huusko ym. 2000). Esimerkiksi monet tuet on suunniteltu niin, että potilas voidaan niiden avulla sitoa kiinni tuoliin, sänkyyn tai pyörätuoliin, jotta he olisivat mahdollisimman helppohoitoisia eivätkä häiritsisi muita. Onneksi muun muassa Suomen Dementiahoitoyhdistys on kampanjoinut sitomista vastaan ja pyrkii kertomaan vaihtoehtoisista hoitotavoista.

Sairaaloissa ja hoitolaitoksissa käytettävien tuotteiden materiaalit ovat Iltasen ja Topon mukaan hyvin samanlaisia ja tarjoavat siksi hyvin vähän aististimulaatiota. Vaatteiden värivalikoima on kuitenkin laaja (helpottaa lajittelua pesulassa), kenkiä lukuun ottamatta. Vaatteita kritisoidaan eniten rumasta unisex ulkoasusta ja siitä, etteivät arki ja juhla erotu toisistaan. Unisex tarkoittaa käytännössä vaatteiden suunnittelua miehille, jolloin laitoksissa elävät naiset eivät juuri pysty ilmaisemaan niiden kautta itseään.

Myös ihmisen sosiaalisen iän merkitys katoaa löysien oloasujen myötä ja pahimmillaan tuotteet infantilisoivat käyttäjiään. Tutkijat mainitsevat esimerkkeinä kertakäyttöiset ruokalaput ja potkupuvun näköiset hygieniahaalarit, joilla estetään potilaan riisuuntuminen sopimattomissa tilanteissa. Niiden käyttäjät tuskin tuntevat vanhenevansa arvokkaasti.

Huusko TM, Karppi P, Avikainen V, Kautiainen H, Sulkava R. Randomised, clinically controlled trial of intensive geriatric rehabilitation in patients with hip fracture: subgroup analysis of patients with dementia. BMJ 2000:321:1107–11.

Noro A, Finne-Soveri H, Björkgren M, Vähäkangas P. (toim.) Ikääntyneiden laitoshoidon laatu ja tuottavuus. RAI-järjestelmä vertailukehittämisessä. Helsinki: Stakes, 2005.

186878.jpgHygieniahaalari