Äitiyslomalla on aikaa lueskella jo hieman homeisempiakin sanomalehtiä. Tukka nousi pystyyn kun törmäsin viime sunnuntain (21.3.)  Hesarissa Pekka Aaltosen juttuun paralympialaisista. Kiitos hänelle rohkeudesta olla vammaiskriittinen (se on mediassa harvinaista herkkua), mutta siihen ne pisteet tekstistä sitten jäävätkin:

"Miksi vammaisurheilusta pitää tehdä huippu-urheilua? Vammaisurheilulla on paljon tärkeämpiä tehtäviä kuin muutaman yksilön rajojen etsiminen. Urheilu on vammaisille tärkeää, paljon tärkeämpää kuin vammattomille. Monessa vammassa toimintakyvyn ylläpito vaatii kovaakin harjoittelua."

Anteeksi kuinka? Että urheilu vaikuttaa jotenkin tehokkaammin meikäläiseen kuin tuhansiin suomalaisiin sohviltaan urheilua seuraaviin (metabolisesta oireyhtymästä kärsiviin) läskeihin keski-ikäisiin kaljalla ja makkaralla eläviin miehiin, joiden toimintakyvystä Pekan ihan oikeasti kannattaisi olla huolissaan. Näkökulma on yhtä hupsu kuin ohje, ettei näkövammaisten pidä käyttää valkoisia vaatteita. Ikäänkuin tahrat näkyisivät paremmin sokkojen kuin näkevien vaatteissa?

Muutaman yksilön rajojen etsiminen on vammattomasta varmaan pelottavaa. Nämä friikit kun saattavat jonain päivänä haluta integroitua tavisten olympialaisiin ja ryhtyä sotkemaan tilastoja. Pistorius pisteli jo proteeseillaan lähes olympiavauhtia, joten en pidä lainkaan mahdottomana ajatusta, että jossakin Kiinan maaseudulla valmistellaan jo urheiluopistoa, jossa orpokodeista kerättyjä lapsia amputoidaan ja varustellaan paremmin urheiluun sopivilla tekojäsenillä.

"Huippu-urheilupohdiskelun sijaan yhteiskunnan pitää panostaa vammaisten jokapäiväiseen liikuntaan. Kuntien tehtävä on järjestää heille tuettua liikuntaa. Vammaisten omat järjestöt eivät yksinään pysty siihen."

Kauniilta kuulostava ajatus vammaisille tarkoitetusta päivittäisestä tuetusta liikunnasta on liikuttavan lapsellinen ja lokeroiva. Kuten Aaltonen on itsekin huomannut, paralympialaisissa keskenään kilpailevat niin pankkiirit, konttoripäälliköt kuin eläkeläisetkin. Miksi heidän pitäisi urheilla vain keskenään ja tuetusti - kunnan ehdottamalla salivuorolla? Vammaisjärjestöt ovat nimenomaan tehneet töitä sen eteen, että kaikki kunnalliset liikuntapaikat olisivat täysin esteettömiä. Jotta jokainen vammainen ihminen voisi itse valita missä, milloin, miten ja keiden kanssa urheilee.

Aaltosta vaivaa paralympialaisissa myös esimerkiksi oppaiden käyttäminen näkövammaislajeissa: "Oppaan sippaaminen tai muu epäonnistuminen pilaa joskus urheilijan neljän vuoden uurastuksen". No, tavisten olympialaisissa lopputulos on aivan sama jos valmentaja on surkea tai voitelija sivelee suksiin väärät tökötit. Se riski on vain otettava.

Jutun kruunaa muna-kana-päätelmä siitä, ettei mediassa näkymätön vammaisurheilu kiinnosta kuin poliitikkoja juhlapuheissa. Jos ihmiset voisivat oikeasti valita haluavatko he katsoa tavisten vai vammaisten urheilukilpailuja, lopputulos voisi tänä tirkistelyn ja tosi-TV:n aikakautena yllättää myös mainostilaa etsivät sponsorit.