Hei Amppari ja muut vammaisuuden määrittelystä kyselleet. Keräämäni materiaalin mukaan vammaisuus määritellään tavallisimmin kolmesta eri vinkkelistä. Siksi on todella hankalaa esittää vain yhtä oikeaa määritelmää. Katsantokanta riippuu siitä kuka määrittelee.

Olen näyttänyt oheisen dian joskus aiemminkin. Se kuvaa mielestäni hyvin eri aloilla toimivien ihmisten vammaiskäsityksiä.

183954.jpg

Ensimmäiselle eli aktivistien määrittelytavalle (sosiaalinen malli) on tyypillistä, että vammaisuutta ei pidetä yksilön ongelmana. Sosiaalisen mallin mukaan vammaisuus johtuu yhteiskunnasta, joka ei sovi kaikille ihmisille. Se näkyy esimerkiksi siten, että julkiset rakennukset ja liikennevälineet suunnitellaan niin, etteivät kaikki ihmiset voi niitä käyttää. Myös erilaisten oppilaiden ja eri tavoin oppivien lasten erityisluokkia pidetään aktivistipiireissä syrjintänä. Aivan kuten suojatyöpaikkojakin. Sosiaalisen mallin mukaan vammaisuus on eräänlaista ei-toivottua erityiskohtelua, ei mikään henkilökohtainen tragedia. (Lähde: Marjo-Riitta Reinikainen, Vammaisuus ja sukupuoli yhteiskunnassa)

Keskimmäinen määrittelytapa on syntynyt normaaliuden tutkimuksen oheistuotteena. Vammaisuus tulee tavallaan automaattisesti määriteltyä kun tutkitaan, mitkä asiat yleensä kuuluvat niin sanottuun hyvään elämään. Tai kun selvitetään terveyden ja sairauden rajaa. Käytännössä määrittelijät asettavat keinotekoiset raamit esimerkiksi normaalille ruumiille ja asioille, joiden pitäisi kuulua jokaisen ihmisen elämään. Rajojen ulkopuolelle jäävät ovat termeistä riippuen esimerkiksi vammaisia.

Tällainen määritelmä väheksyy julmalla tavalla kaikkia epätäydellisiä ihmisiä. Eli kaikkia meitä, jotka emme ole mallimittaisia, 17-vuotiaita, liikunnallisia, koulutettuja ja jo hyvin tienaavia ja työelämässä pärjääviä supermiehiä ja supernaisia. :-)

Lääketieteessä vammaisuus määritellään etsimällä yksilöstä puuttuvia raajoja, aisteja tai psyykkisiä taitoja, joita sitten kompensoidaan apuvälineillä, hoidolla ja kuntoutuksella. Tätä määrittelytapaa kritisoidaan useimmiten kysymällä, onko erilaisuus aina vika, joka on pakko korjata. Onko esimerkiksi kuurosta lapsesta pakko tehdä implantin avulla kuuleva? Toisesta tähän määrittelytapaan liittyvästä ongelmasta eli luonnon lain perusteella syrjimisestä kirjoitin hiljattain täällä.

Tämän paremmin en pysty vammaisuutta määrittelemään. En myöskään pidä mitään oheisista tavoista yksistään oikeana tai riittävänä. Epäilen, ettei kaikkia eri tavoin vammaisia kattavaa yleistä määritelmää saada kovin helposti kasaan. Mutta kommenteissani saa toki yrittää.

Lisäys 13.9.

Timo Matsisen artikkelista ”Vammaisuus – haaste yksilölle” löytyy erinomainen kuvaus erilaisuuden merkityksestä, jonka on laatinut hänen tuntemattomaksi jäävä ystävänsä. "Ajattelen, että erilaisuus ja samanlaisuus ovat molemmat tarpeellisia kuten vaikka äly ja tunne. Pitää osata olla molempia oikeassa paikassa oikealla tavalla. Samanlaisuus tuottaa enemmän tehokkuutta tai joukkovoimaa ja on samalla haavoittuvaa, kun taas erilaisuus tuottaa joustavuutta, muutoksista selviytymistä, luovuutta ja uusia ratkaisuja. Samalla se on vaikeammin hallittavaa. Sosiaalisena taitona samanlaisuus on yhteisymmärrystä; erilaisuus on vaihtoehtoja ja virikkeitä."