Verkko-Hesari kertoi eilen kahdesta hyvästä korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksestä liittyen vammaisten työmatkoihin.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ensimmäisessä tapauksessa vaikeavammainen mies haki korvattavaksi Järvenpäästä Vantaan Tikkurilaan tehtyjen työmatkojensa kuluja. Työmatkan pituudeksi tuli reilut 20 kilometriä. Järvenpään kaupunki oli hylännyt miehen hakemuksen, koska se ei ollut määritellyt Vantaata lähikunnakseen.

Helsingin hallinto-oikeus palautti asian takaisin Järvenpään kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalle. Hallinto-oikeuden mielestä kunnan on järjestettävä vaikeasti vammaiselle ihmiselle kohtuulliset kuljetuspalvelut, jos hän niitä kipeästi tarvitsee selviytyäkseen jokapäiväisestä elämästä. Hallinto-oikeuden mukaan työmatkat kuuluvat jokapäiväisen elämän toimintoihin, jotka on korvattava.

Korkein hallinto-oikeus piti päätöksen voimassa. KHO:n mielestä miehelle on järjestettävä työmatkat ja niiden lisäksi kuukaudessa 18 yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa matkaa.

Toisessa ennakkoratkaisussa oli kyse vaikeavammaisen naisen työmatkoista Helsingistä Keravalle. Kaupunki myönsi naiselle kuljetuspalvelun vain Keravan rajalle. Tämä vaati, että matkat olisi korvattava työpaikalle asti. Helsingin hallinto-oikeus katsoi, ettei Kerava ole sellainen Helsingin lähikunta, johon matkat pitäisi maksaa.

KHO jätti naisen valituksen tutkimatta ja palautti asian uudestaan käsiteltäväksi Helsingin kaupungille. KHO ei pitänyt naisen työmatkaa poikkeuksellisen pitkänä. Oikeuden mielestä matkat Keravan-työpaikalle ovat lähikuntaan ulottuvia kuljetuksia, jotka kunnan olisi lain mukaan järjestettävä. (STT)

 

En lakkaa hämmästelemästä sitä, miten lyhytnäköisesti Helsingin Kaupunki tekee vammaispalvelupäätöksiä. Eikö työssäkäyvä vaikeavammainen tule maalaisjärjelläkin ajateltuna yhteiskunnalle halvemmaksi kuin koko ikänsä eläkeputkessa viettävä? Päätöksistä luettuani toivon myös, että molemmat henkilöt ovat todella pystyneet pitämään työpaikkansa koko prosessin ajan. KHO:n päätösten saaminen kun voi kestää todella pitkään. 

 

Vuoden 2006 vammaispoliittiseen selontekoon on kirjattu, että: "Vammaisten kansalaisten työnsaantia edistetään. Työ on keskeinen tapa lisätä osallisuutta ja ehkäistä syrjäytymistä. Työhön osallistumisen esteitä poistetaan ja vammaisten henkilöiden työllistymistä edistetään työntekijöitä ja työnantajia kannustavalla tavalla."

 

Toivottavasti moni poliitikko huomasi eiliset ennakkopäätökset. Työllistymisen esteenä kun ei suinkaan aina ole työpaikan, vaan sosiaaliviraston asennevamma, niin omituiselta kuin se tuntuukin. Minulla oli vaikeuksia saada ns. työmatkoja apurahakaudeksi, koska minulla ei ole työnantajaa enkä tuota mitään. Taiteen tekemistä ei olisi millään haluttu verrata esimerkiksi tutkijan työhön, koska en ole kirjoilla missään oppilaitoksessa.

 

Nyt saan sentään käydä viisi kertaa kuukaudessa hankkimassa materiaaleja, vaikka todellinen tarve olisi paljon suurempi. Pitkien selitysten jälkeen sain myös erityisluvan käyttää enemmän kuin kaksi työmatkaa vuorokaudessa. Sosiaaliviraston hyväksymän työn kun on sääntöjen mukaan oltava yhä sellaista, mihin mennään joka aamu ja josta tullaan illalla kotiin. Monen tunnin kierros neljässä tai viidessä kangas-, lanka-, puutavara-, tai askartelukaupassa ei sitä ole.

 

Toinen mielenkiintoinen kohta vammaispoliittisessa selonteossa koskee koulutuksellista yhdenvertaisuutta. Jään mielenkiinnolla odottamaan, onko sillä mitään todellista vaikutusta juuri sosiaaliviraston opiskelumatkapäätöksiin. Selonteossa lukee: "Koulutuksellinen yhdenvertaisuus toteutetaan sekä turvataan palvelut ja tuki opiskeluun. Koulutuksella vahvistetaan keskeisesti vammaisten henkilöiden osallisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä ehkäistään syrjäytymisen riskiä. Vammaisia henkilöitä koskevat samat koulutusmahdollisuudet kuin muitakin, mukaan lukien elinikäisen koulutuksen tavoite."

 

Toistaiseksi tilanne on se, että vain tutkintoon johtavaan koulutukseen myönnetään opiskelumatkoja. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi minä olen huomattavasti kollegoita huonommassa asemassa, koska en voi osallistua ammattitaitoa parantaville kursseille. Vapaa-ajan matkani menevät kaikki asiointiin, joten ei niillä pysty seuraamaan edes luentosarjoja. Johonkin yksittäiseen seminaariin saan joskus nipistettyä edestakaiset matkat. 

Vammaispoliittinen selonteko ei ole vammaispoliittinen ohjelma, mutta se antaa linjauksen eduskuntakeskustelulle. Siinä esitetään myös vihdoinkin vammaispoliittisen ohjelman laatimista Suomeen. Kaikissa muissa Pohjoismaissa sellainen jo onkin.

Lisäys klo 16.00

Sain s-postilla linkit kaikista uusimmista KHO:n vuosikirjaratkaisuista, jotka käsittelevät vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja.

http://www.kho.fi/paatokset/36300.htm

http://www.kho.fi/paatokset/36298.htm

http://www.kho.fi/paatokset/36296.htm