Kiinnostavalta vaikuttava Luovaliike Oy on tuonut markkinoille hoivapalvelun tietojärjestelmän, jossa on mm. huolimittari.

Huolimittari mahdollistaa kotihoidon työntekijöiden välisen dialogin eli kaksisuuntaisen vuoropuhelun. Sen avulla etsitään eri havainnoille merkityksiä hyödyntämällä työntekijän hiljaista tietoa; intuitioita – näin mahdollistuu varhainen puuttuminen kotona asuvan asiakkaan toimintakyvyn laskuun. Huolimittari prosessi koostuu hiljaisen tiedon keräys ja tiimin dialogi vaiheesta. Hiljaisen tiedon keräys suoritetaan antamalla jokaisen käynnin yhteydessä hoitajan omaan ammattitaitoon pohjautuva arvio asiakkaan tilasta. Tiimin viikkopalaverissa nämä arviot käsitellään samalla, kun suoritetaan asiakaskäyntien jakaminen. Huolimittarin ansiosta hoitajien ei tarvitse enää pitää asioita mielen päällä vaan se tarjoaa työkalut, joiden avulla asiakkaan tilasta heränneet huolet saadaan järjestelmällisesti käsiteltyä. Samalla saadaan herätettyä hoitajien välinen vuoropuhelu tiimipalaverissa. Huolimittari myös parantaa ja yhdenmukaistaa hoitajien arviointitaitoja. Huolimittari voi toimia myös laukaisevana tekijänä RAI/RAVA-toimintakykyarvion tekemiselle. Pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna huolimittari vaikuttaa hoivapalvelun laatuun oikean aikaisilla ja optimoiduilla palvelumäärillä sekä parantaa myös hoitajien työssä jaksamista. Tekemällä hiljaisen tiedon arvostamisesta ja keräämisestä osan organisaatiokulttuuria voi lisätä oppimismyönteistä ilmapiiriä ja oppiva organisaatio alkaa toteutua käytännön työssä. (HOTI - hoivapalvelun tietojärjestelmä)

HOTI:n mainoksista ei selviä, toteutetaanko hiljaisen tiedon keräys tekoälypohjaisella sanastoanalyysillä hoitajien kirjoittamista arvioista, mutta oletan, että kyseessä on sen tyyppinen menetelmä.

Norjan keikan jälkitunnelmissa ilahduin tietysti siitä, että Luovaliike Oy:n arvot ovat tyylipuhdasta inclusive designia: "Tuotekehitysmallissa (protoilu) asiakas on merkittävässä roolissa - loppukäyttäjän osaamisen arvostus". Hienoa.

HOTI:ssa jää kuitenkin vaivaamaan on se, että loppukäyttäjäksi on uskallettu valita ilmiselvästi vain hoitaja, ei esim. hoitaja+kotihoidon asiakas yhdessä. Hoitotyön kehittäminen ilman hoidon kohteen kuulemista saattaa synnyttää hienolta kuulostavia, mutta todellisuudessa nöyryyttäviä ja tietosuojan kannalta arveluttavia ratkaisuita.

Esimerkiksi huolimittari keventää varmasti hoitajien taakkaa, mutta se pitää erottaa kuvitelmasta, että hiljaisen tiedon analysointi oikeasti vaikuttaisi millään tavalla asiakkaan huolia vähentävästi tai toimintakykyä parantavasti.

HOTI:n hyötykaaviossa ilmaistu kuvitelma, että hoitotyölle jää enemmän aikaa, on ristiriidassa järjestelmän ostajille eli kotihoidon järjestäjille luvattujen säästöjen ja tehostamisen kanssa, sekä täysin irti realiteeteista. Vaikka hiljaisen tiedon analysoinnin tuloksena olisi, että 1/3:lle asiakkaista tarvittaisiin useampia ja pidempiä kotikäyntejä, ei sellaisia todellisuudessa pystytä missään kunnassa järjestämään.

Julkisella puolella 2000-luvun alussa toteutettu ostopalvelujen lisääminen ja raportoinnin tehostamistoimet johtivat siihen, ettei eläköityvien työntekijöiden tilalle palkattu uusia. Käytännössä asiakaskohtaisia käyntiaikoja lyhennettiin ja ovista ja ikkunoista tunkevat uudet asiakkaat lisättiin entistenkin päälle.

Olin kotipalvelun asiakas, puhuin työntekijöiden kanssa ja ravasin useissa meidän asiakkaiden omaisille(!!!) tarkoitetuissa kuulemis- ja palveluiden lanseeraamistilaisuuksissa. Tiedän mistä puhun.

Siksi en malta olla kuvittelematta HOTI:a käytännössä. Leikin ajatuksella, että 20-vuotiaan vaikeavammaisen ovelle tulee uusi hoitaja, jolle on viikkopalaverissa kerrottu, miten asiakkaan elämäntilanne sijoittuu huolimittarilla kerätyn tiedon perusteella luodulle kentälle. Analyysi perustuu vaikkapa viimeisen kahden vuoden aikana kirjoitettuihin arvioihin, joita on (sijaiset mukaan luettuna) ollut laatimassa 20-50 eri hoitajaa.

Voiko uusi työntekijä oikeasti kohdata asiakkaan ilman, että hän alitajuisesti arvioi tämän tilannetta suhteessa saamaansa analyysiin? Ja vaikka hän olisi nähnytkin vain avainsanoja, (sosiaalinen tilanne, ravitsemus, terveydentila, yleinen siisteys), niin voiko hän enää puolueettomasti kirjoittaa oman analyysinsä? Entä miten varmistetaan, etteivät arviot ole riippuvaisia henkilökemioista?

Kun asiakkaan itsemäärääminen kotihoitotilanteessa on yleensä minimissä, niin mistä voidaan tietää, käyttäytyykö asiakas jotain ihmistä kohtaan ilkeästi tai esittää dementoituneempaa kuin onkaan vain siksi, että se on ainoa keino käyttää valtaa? Lakkaa siivoamasta protestiksi, puree hoitajaa koska ei kestä kuunnella lässytystä tai lakkaa tietoisesti syömästä nopeuttaakseen kuolemista? Tai onko hän kenties avautunut vuosien varrella hoitajien armeijasta oikeasti vain yhdelle, jonka kanssa synkkaa?

Entä miten HOTI:ssa turvataan nuorten aikuisten yksityisyys, jotka saattavat olla palvelun asiakkaina kymmeniä vuosia, jopa koko ikänsä? Voivatko he kieltää arvion kirjoittamisen ja tiedon tallettamisen? Kuka oikeasti suostuu siihen, että omasta elämäntilanteesta tehdään ulkopuolisten, (ei edes ystävien ja sukulaisten kirjoituksiin perustuvaa) sanastoanalyysiä vuosia, jopa päivittäin kirjoitetuilla arvioilla? Haloo suunnittelijat, suostuisitteko itse? Saako asiakas tarkistaa hänestä kirjoitetut arviot? Entä voiko asiakas käyttää analyysiä lääkärinlausunnon tapaan puoltona hakiessaan lisäpalveluita tai parempia apuvälineitä?

Eikö olisi reilumpaa, että kaikki kynnelle kykenevät kotihoidon asiakkaat kirjoittaisivat ITSE (tai hoitajien avustamana) vaikka sitten blogia elämästään, ajatuksistaan, toiveistaan ja tarpeistaan, ja josta sitten voitaisiin tehdä laadun parantamiseksi ja toiveiden kartoittamiseksi myös hiljaisen tiedon keräys?

Oletan, että "mites täällä voidaan ja onko vatsa toiminut" –kysymykset vähenisivät melkoisesti, jos hoitajat saisivat standardoituihin kartoituskysymyksiin perustuvien yhteenvetojen sijaan kattavasti kerättyä tietoa siitä, millaisia innovaatioita vuodepotilailta itseltään syntyy, mistä kotihoidon asiakkaat haaveilevat, kuinka monen ikäihmisen silmistä katselee Eeva Kilpeä lainaten nuori tyttö, kuinka moni haluaisi vuodepotilaanakin opiskella, aloittaa uuden harrastuksen, päästä kampaajalle ja Day-spahan tai kirjoittaa muistelmat.

Jos pidetään kiinni ajatuksesta, että asiakas on aina oman elämänsä paras asiantuntija, niin eikö hoivapalveluiden pitäisi pyrkiä tyydyttämään asiakkaan itsensä arvioima hoidontarve? Eli perustua asioille, jotka ovat esim. viimeisiä elinvuosiaan kotona viettävälle ihmiselle kaikkein tärkeimpiä. Jos haravoidaan signaaleita, jotka on hoiva-alalla standardoitu yleisesti kasvottoman keskivertoasiakkaan hyvinvoinnin kannalta tärkeiksi, saatetaan päätyä tilanteeseen, jossa hoitajan mielestä asiakas pitää kylvettää, vaikka hän haluaisi tunniksi ulos katselemaan maasta nousevia tulppaaneita.

HOTI:n slogan muuten kuului, että "Kotona kaiken ikää". Kolmekymppisenä en voi kuin todeta, että järkyttävä tavoite. Lause paljastaa suunnittelijoiden unohtaneen, että sekä vammaisten, että vanhusten kotipalvelu toteutetaan samasta paikasta. Että ketjun päätepisteessä voi ihan oikeasti olla nuori tyyppi, kotona kaiken ikää, jonka palvelut eivät mahdollista minkäänlaista osallistumista elämään kodin seinien ulkopuolella.

P.S. Blogit kunniaan -äänestys on käynnissä viimeistä päivää. Vammaisen vartalon kuvat on ehdolla sarjassa yhteiskunta. Äänensä voi käydä antamassa täällä.