Sydämellinen kiitos kaikille "Milloin tunnet itsesi kauniiksi" -kyselyyn vastanneille. Inspiroitte minua valtavasti ja koitan tehdä lähipäivänä koosteen kaikista saamistani kommenteista saunapuhtaudesta rakastaviin katseisiin ja kosketuksiin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tulevan näyttelyni aihe liittyy minua pitkään ärsyttäneeseen tapaan määritellä naiseus suhteessa mieheen. Kanerva Eskola havainnollistaa asiaa seuraavasti puheessaan fantasia genren stereotyyppisistä naiskuvista (naiskulttuuripäivät 12.4.2000): "Osa esittelemistäni hahmoista on hauskoja tai aktiivisia, mutta niissä on myös runsaasti ongelmia, ainakin kun niitä katsoo feministisen kritiikin läpi. Nainen on olemassa vain miehen kautta tai miehen palkinnoksi. Naishahmon valta ei ole omaa. Päähenkilö on lapsi. Nainen on neuvokas, mutta vain apulainen, ei sankari. Naishahmo on avuton ja pelastettava."

 

Pohdin tulevassa projektissani sitä, miten tarinan rakenteeseen vaikuttaa se, että edellä mainittu palkinto ei olekaan tötterötissinen Xena, James Bondin mallikasvoinen heitukka tai aina yhtä täydellinen Julia Roberts, vaan ihan tavallinen vaikeavammainen nainen. Avuton ja pelastettava, mutta myös oman elämänsä sankari. Mitä kertomuksen valtarakenteissa tapahtuu? Millaista on saada palkinto, joka on erilainen tai monen mielestä jopa viallinen? Ja miltä tuntuu olla tuo palkinto. (Älä huolestu Prinssini, en nyt puhu meistä <3 ) 

 

Puhaltaako rakkauden ja kauneuden jumalatar Afrodite edellä kuvatussa tilanteessa vammaiseen naiseen pygmalion-efektiksi kutsutun hengen? Ja onko rakkaus aina niin sokea kuin sanotaan?

62780.jpg
Audrey Hepburn ja Rex Harrison - My Fair Lady