Eilen Hesarissa vellonut keskustelu Helsinkiläisten vanhusten kauppapalveluiden toteuttajaksi valitusta Serveasta nosti pintaan muistoja yli 10 vuoden takaa. Tiivistetysti Helsingin kaupunki on taas tarttunut halvimpaan tarjoukseen perehtymättä lainkaan siihen, millaiset ihmiset kauppapalvelua käyttävät. Servean omistaja ja kaupunki nokittelevat nyt toisiaan.

Omaiset, asiakkaat ja kodinhoitajat valittavat, että he eivät saa puhelimitse yhteyttä ostosten toimittajaan. Omistaja vastaa, että kyseessä on internetkauppa ja siksi asiakkaille on jaettu tuoteluettelo, jossa ei ole puhelinnumeroita. Whatsupp kyllä toimisi. Kaupunki on myös unohtanut kertoa, että iso osa asiakkaista on vuodepotilaita. Omistajan mukaan läheteillä ei ole aikaa jäädä odottamaan ovien taakse, jos vanhukset eivät pääse itse avaamaan ovea. Toimitusaika on 09-18, jolloin jonkun pitäisi päivystää kotona avaamassa ovi. Jne jne...

Loppuvuodesta 2005 istuin Itä-Helsingin sosiaaliviraston järjestämässä tiedotustilaisuudessa, jossa meille esiteltiin kaupungin kilpailutuksella valitsemaa kauppapalvelua. Paikalla oli nuori tyylikäs konsultti kertomassa, miksi kyseinen ravintolatukku oli valittu ja miten palvelu tulisi toimimaan. Kirjoitin siitä tässä blogissa seuraavasti 22.1.2006:

"Mitä tapahtuu kun insinöörit ja logistiikka-alan asiantuntijat kuvittelevat keskenään millaisia palveluita vanhukset ja vammaiset tarvitsevat. Lemppariesimerkkini on sosiaalitoimen järjestämästä tiedotustilaisuudesta, jossa vanhuspalveluja kehittämään palkattu suunnittelija kertoi, että hän on valinnut Itä-Helsingin kauppapalvelun tuottajaksi ravintolatukun siksi, että siellä on niin hyvä liha- ja kalatiski. Hän ei tiennyt (tai ollut selvittänyt), että lähes 75%:a kauppapalvelun käyttäjiksi ajatelluista asiakkaista käytti ateriapalvelua ja tarvitsi kaupasta vain välipalaa. Esim. pullon jaffaa, jota tukusta piti kuitenkin tilata vähintään korillinen.

Yksi omaisista kysyikin tilaisuudessa, että auttaako kodinhoitaja ruuanvalmistuksessa, jos hän tilaa kauppapalvelusta vanhalle äidilleen tuoretta lihaa tai kalaa. Kotipalveluohjaaja katsahti nolona palvelun suunnittelijaan ja sanoi, että sääntöjen mukaan ruuanvalmistusapu tarkoittaa valmiin annoksen lämmittämistä mikroaaltouunissa."

Kokeilin Itä-Helsingin kauppapalvelua kerran ja se oli minulle liian kallis sekä tuotteiden, että kuljetuskustannusten osalta. Toimittajaa vaihdettiin myöhemmin useaan otteeseen ja nyt on Servean vuoro. Pidän yrityksen asennetta tylynä, epäinhimillisenä ja välinpitämättömänä asiakkaitaan kohtaan MUTTA kysyn, koska näiden palveluiden kilpailuttajat ja tarjousten hyväksyjät vedetään tilille vammaisille ja vanhuksille toteutettujen räävittömän huonojen palveluiden valitsemisesta?

Miksei palvelumuotoilu näy millään tavalla käytännöissä kun on kyse ateria-, kauppa-, kuljetus-, apteekki- tai kodinhoitopalveluista? Eikö kukaan kaupungeissa osaa jalkautua selvittämään ketkä palveluita käyttävät, milloin, mihin tarkoitukseen, millaisilla tuloilla, voimavaroilla, toiveilla? Onko ruuhkavuosia elävän vammaisen äidin palvelut tuotettava samoin kuin huonomuistisen vuodepotilaan vai voitaisiinko käyttää eri palveluita? Miten varmistetaan, että toisen ihmisen läsnäoloa tarvitsevat saavat sitä riittävästi ja ruuan lämpimänä eteen? Ja luodaan itsenäiseen elämään pyrkiville aktiivisille toimintarajoitteisille rämpylöille appsit, joilla se ruokakassi voidaan heittää kotiovelle jossain päiväkodista hakemisen ja kanteletunnin välissä.

Tässä vielä kiukkua nostattamaan esimerkki kyläreissulta, jossa kehitysvammaiselle ihmiselle on hankittu ateria-automaatti. Murrr...

menumat.jpg