Hotellihuoneeni ei ollut valmiina, joten lähdin jo valmiiksi litimärkänä ruokakauppaan. Olin syönyt lounaaksi tulista papukeittoa, joten yhtäkkiä alkoi tehdä hillittömästi mieli jäätelöä. Ilma oli harmaa ja kylmä, mutta kun lukee koneessa Rosa Meriläisen ja Saara Särmän uutuutta "Anna mennä!", niin ei keksi mitään järkevää syytä olla ostamatta valtavaa pähkinätuuttia.

Kaupan ovella huomasin, että pilvet olivat pimentäneet taivaan kuin ukkosella ja vettä tuli kirjaimellisesti kaatamalla. Mikään ei viitannut siihen, että olisi ollut toivoa jäädä odottamaan sään selkenemistä. Sateenvarjoa minulla ei ollut eikä sille olisi riittänyt kättäkään kun toisen vei kepakko ja toisen tuutti. Joten päätin tyynen rauhallisesti lähteä lampsimaan takaisin hotellille jäätelöstä nautiskellen.

Oletteko koskaan syöneet jäätelöä kaatosateessa? Kun vesi valuu taivaalta ja katoilta silmiin ja jäätelöön? Se ei ollut ollenkaan hullumpaa, vaikka kolme villaista vaatekerrostani alkoivat painaa ja vaniljan tuoksuun sekoittui lampaan aromi. Se oli niin hauskan tuntuista, että kävelin pää pystyssä, rauhallisin askelin pitkin katuja kuin hellepäivänä ja nuoleskelin tuutin pinnalta jäätelöä ja sadevettä. Aina nopeasti tajusin, että takkien ja varjojen alla ohi kiiruhtavat norjalaiset tuijottivat ihmeissään. Kuten tietä antavat autoilijatkin.

Tunnen aika usein olevani väärällä tavalla väärässä paikassa, joten kävely oli oikeastaan terapeuttinen. Haluan ehdottomasti syödä sadejäätelöä vielä toistekin.

P1020770.jpg

Ilman Photoshoppia en saa tätä KODE:ssa ottamaani kuvaa Sverre Bjertnesin teoksesta "Happiness of Henry Darger No 2" käännettyä pystyyn. Tänään kaikki on enemmän tai vähemmän väärinpäin tai vinksallaan.