Tapasin muutama viikko sitten ihmisen, joka vilpittömän kauhuissaan totesi, että sairastamani osteogenesis imperfecta kuulostaa hänestä maailman hirvittävimmältä taudilta. Että mikään ei olisi niin kammottavaa kuin koko ajan pelätä luidensa menevän poikki.

Taisin vastata, että juuri siksi asiaa ei kannata koko ajan niin hirveästi pelätä.

Ja ihan oikeasti, voisin kyllä heti luetella paljon kamalampia tauteja. En ikinä haluaisi vaihtaa OI:ta esim. congenital analgiaan eli täydelliseen kivuntunteen puuttumiseen. Se vasta olisi pelottavaa. Kipuun kun ei yleensä kuole, toisin kuin kivuttomuuteen.

Näin joskus kivuttomuudesta kertovan 4D dokkarin, jossa vanhemmilla oli täysi työ estää villiä poikaansa hyppäämästä esim. huvikseen katolta.

Kivuttomuutta sairastavat ihmiset saattavat pureskella lapsena paloja itsestään, huulistaan tai kielestään, kaivaa vahingossa silmän tai nenän päästään ja potea hengenvaarallisia infektioita ja kasvaimia, joita ei kivun puutteen vuoksi huomata.

Valitsen mieluummin loogiselta tuntuvan murtumakivun kuin sen, että vammautuisin koko ajan vahingossa lisää tyyliin… hupsis, käsi irtosi kun leikkasin leipää tai miksi kädessäni on jotain kosteaa mutta en näe enää mitään.

Oletan, että kuolemisen sijaan ihmisten pahin pelko taitaa sittenkin olla vammautuminen. Jos näin on, niin Jaakko Mäntyjärvi on iskenyt suoraan arimpaan paikkaan kirjoittamalla 1996 valmistuneen El Hambon nuotteihin varsin tehokkaan kirouksen:

1542540.jpg