161677.jpg

Hoidin viikonloppuna juuri kävelemään oppinutta siskonpoikaani Castoria. Istuskelin paljon lattialla ja havainnoin sitä, miltä asuntoni näyttää n. 60cm korkeudelta. Ensivaikutelmaksi tuli, että ahtaammalta ja tylsemmältä, koska olen sijoitellut kaikki pienet hauskuudet pöydille, hyllyille ja muille tasoille, joista pieni vieraani näki varvistaessaankin vain alapinnat.

En ole juurikaan istunut pyörätuolissa, mutta huomaan maiseman avartumisen jo kävelykorkeuteni (150cm) ja reppuselkään pääsemisen välillä. Ihmiset näyttävät erilaisilta silmätysten kuin leuan alta, josta heitä useimmiten tiirailen. Erityisen mukavaa on, ettei jutellessa tarvitse tutustua sieraimien sisältöön.

Inva-asunnot sijoitetaan lähes aina alimpaan kerrokseen. Arvaan, että se johtuu siitä, ettei hissejä saa käyttää mahdollisen tulipalon aikana. Hätätilanteita lukuunottamatta en löydä maanrajassa asumisesta juuri muuta hyvää. Useinhan varsinkin kerrostaloissa alimpiin huoneistoihin näkee koko ajan sisälle, mikä voi olla kotiin jumiutuneesta eläkeläisvammaisesta kiusallista. Vielä tylsempää on pitää kaihtimia puoliksi suljettuna koko päivän, jos ei halua jakaa arkeaan ja kommelluksiaan naapureiden kanssa.

Piha-asuntoihin kuuluu leikkien ja keskustelujen ääni, mikä voi tietysti olla joskus hauskaakin. Vähemmän mukavaa oli aikoinaan Itäkeskuksessa herätä öisin avaimensa unohtaneiden ihmisten ikkunoiden naputteluun ja avunpyyntöihin. (Kun niitä sattui useamman kerran viikossa.) Jos ihminen ei pääse ilman avustajaa vuoteeseen tai siitä pois, voi ainakin Helsingissä olla jopa pelottavaa asua niin alhaalla, että ikkunoista pääsee vaivatta kurkkimaan ja koputtelemaan.

Valon vähyys varsinkin talvella on aina alimman kerroksen kiusa. Ihmiselle, jonka liikkuminen rajoittuu MYK:n armopaloihin, kuukausia jatkuva pimeys on myös erityisen raskas taakka.

Vammaisten mökkihöperyyden ehkäisemiseksi ehdotankin, että arkkitehdit miettisivät vakavasti, voisiko inva-asunnot vaaroista huolimatta sijoittaa ylimpiin kerroksiin, joissa ilma virtaa ja parvekkeelle paistaa aurinko. (Kuulema Vuosaaressa on joitain tällaisia terassi-inva-kämppiä.) Jos ihminen katselee kaupunkiaan aina istumakorkeudelta, (väkijoukossa selkä-pakara-käsilaukku-vatsamakkarat-rinnanalustasolta), niin psykologisesti voisi tehdä hyvää päästä nauttimaan myös tunteesta, että sentään asuu toisten yläpuolella. :-)

Ja jos omaa vammaani eli OI:ta ei lasketa, niin tulipalon sattuessa useimpien vammaisten kohdalla voisi noudattaa samanlaista evakuointisuunnitelmaa kuin on esimerkiksi Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Eli vuoteenomat potilaat vedetään hätätilanteessa patjoilla alas rappusia.