Kuvat napattu Show me Justice FB-sivulta.

Erika Streetin työpaja 6.4. käsitteli castingiä eli näyttelijöiden valintaa sekä erityisesti maallikoiden käyttämistä. Jos elokuva kertoo vaikkapa metsurista, voi olla helpompaa palkata rooliin oikea metsuri kuin opettaa näyttelijä käsittelemään koneita ja kaatamaan puita uskottavasti. "The lies are in the dialogue, the truth is in the visuals." (Kelly Reinchardt).

Dialogi olisi hyvä pystyä kääntämään visuaaliseksi. Parhaimmillaan elokuvan juonessa pysyy kiinni silloinkin kun sitä katsoo ilman ääntä. Nykyään yhä suurempi osa videoista ja elokuvista katsotaan äänettömästi älylaitteilla kun ei haluta häiritä muita ihmisiä tai paljastaa, mitä katsotaan. Kuulokkeita ei ole aina mukana tai niitä ei viitsitä kaivaa esiin. Itse seurasin lennoilla pitkät pätkät elokuvia mykkinä, koska en ollut ottanu mukaan omia kuulokkeita. Korviini eivät mahdu sekä napit, että kuulolaitteet yhtä aikaa. Samaa teen iltaisin peiton alla lapsia nukuttaessani. Myös tekstityksen ja äänikuvailun tärkeydestä muistuteltiin. Silloinkin kun kyse ei ole käännöksestä tai kuulovammaisten huomioimisesta.

Erika Streetin draamaelokuva The Orange Story valittiin yleisön suosikiksi lyhytelokuvien sarjassa. Se käsitteli historianopetuksessa vaiettua vaihetta toisessa maailmansodassa, jolloin Yhdysvalloissa asuvia japanilaisia vangittiin ja eristettiin leireihin.

Jordan Melogranan työpajassa näytettiin, miten leffoja tehdään pädeillä ja puhelimilla. Alle 500 € investoinnilla (plus puhelin tai pädi) saa jo liikkuvia jalustoja puhelimille, mikkejä, valoja ja halpoja editointiohjelmia vekottimiin. Ja jos hifistellään, niin puhelimen ja quadrokopterin yhdistelmällä syntyy hienoja ajoja ja ilmakuvia. Jordan on töissä Rooted in Rights -järjestössä, jossa opetetaan vammaisia ihmisiä itse tuottamaan ja leikkaamaan elokuvia edullisella kalustolla.

Kontrasti oli hauska elokuvien levittämisestä kertoneeseen työpajaan, jossa naureskeltiin muutaman kymppitonnin leffoille amatöörihommana. Jordan puhui vallasta taskussa. Minulla oli koko studioni mukana matkalla yhdessä pienessä laukussa ja sillä on jo tehty festareille kelpaavia pätkiä. Jordania lainatakseni kyse on vallan jakautumisesta tasaisemmin kun lähes kuka vain pystyy tekemään videoita omasta marginaalistaan ja kulttuuristaan käsin. Suuret tuotantoyhtiöt eivät pysty valikoimaan, keistä kerrotaan. Toki levityspuolella yhä raha ja isot tekijät jyräävät, mutta eläköön Tuubi ja Vimeo.

Jordan Melogranan ohjaama Bottom Dollars voitti festivaalin pääpalkinnon yhdessä Kent Flaaganin Ten Thousand Camels elokuvan kanssa. Jälkimmäinen kertoi kohtaamisesta Lähi-Idässä, jossa stereotyyppiset kuvitelmat amerikkalaisten ja paikallisten rooleista käännettiin vaikuttavasti ympäri.

Perjantain työpajassa Martha Gorzycki opetti meille pixillaatiota. Katsoimme alkuun Norman McLarenin elokuvan Naapurit vuodelta 1952 (löytyy YouTubesta, suosittelen). Sen jälkeen toteutimme yhdessä pienen Show me Justice -puffin, jossa itseäni reippaammat nuoret pomppivat ilmassa koko kuvausajan rämpylän konttaillessa lattialla. Jälkikäteen keksin vaikka mitä hauskaa, jonka tekniikka olisi mahdollistanut. Melkoisen varmasti kokeilen menetelmää seuraavissa lyhäreissä.

Hendricks Hallin sali oli vanha, tunnelmallinen ja suuri.