Vammaisten naisten tavoiteohjelmassa OlenNaisessa on seuraavanlainen arkinen esimerkki vammaisten kohtaamasta syrjinnästä:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

"Odottava äiti, joka liikkui pyörätuolilla ei voinut käyttää lähineuvolan palveluja, koska sinne oli portaita." (Invalidiliiton Naistyöryhmä)

 

Lause muistui mieleeni kun selailin Jukka Kumpuvuoren ja Marika Högbackan selvitystä Vammaisten ihmisoikeuksista Suomessa. He kirjoittavat epilogissaan vastaavanlaisista tilanteista ja toteavat, että jos vammainen ei ympäristön esteellisyyden takia pysty asioimaan virastossa tai julkisessa palvelussa, kyse on syrjinnästä ja ihmisoikeusloukkauksesta. Neuvoksi he antavat poliisin soittamisen paikalle vaikka epäilevätkin, ettei poliisi välttämättä aina ymmärrä tilanteen oikeudellista merkittävyyttä.

 

Jäin miettimään, että miten oikeudet suhtautuvat vapaa-ajanviettoon. Helsingissäkin on esimerkiksi vielä paljon pieniä ravintoloita, joiden tuulikaapeista ei pysty survoutumaan pyörätuolilla sisään, vaatekauppoja, joissa pyörätuoli ei mahdu sovituskoppiin, luentosaleja joiden lavalle tai edes etuosaan ei pääse ilman kantoapua, gallerioita sisäpihoilla portaiden takana ja invavessoja jotka on tukittu kamalla siivouskomeroiden puutteessa. Mitkä vapaa-ajan tarpeista voidaan katsoa oikeuksiksi? Milloin voi soittaa poliisin kun tahtoo kebabia hampurilaisen sijaan? :-)

 

Olisi hauska tietää, miten poliisi oikeasti suhtautuu tilanteeseen, jossa vammainen äiti lähetetään naapurikaupunginosan neuvolaan, koska omaan ei ole kulkureittiä. Onko se viranomaisen mielestä järkevä sopuratkaisu vai ihmisoikeusloukkaus?

 

Tilanteissa, joissa esimerkiksi pyörätuolia käyttävän henkilön pääsy julkiseen tilaan on estynyt rakennuksen esteellisten ominaisuuksien vuoksi, on kyse sekä yhdenvertaisen kohtelun toteutumattomuudesta että henkilön liikkumisvapauden rajoittumisesta. Ongelmana tällaisissa tilanteissa on, että melko usein syrjityksi tuleva ei itsekään tunnista, että kyse on syrjinnästä ja ihmioikeusloukkauksesta. Usein tilanne hyväksytään ja tyydytään vaihtoehtoisiin järjestelyihin, esimerkiksi siihen, että julkinen palvelu otetaan vastaan kadulla virastossa asioimisen sijasta.

 

Kyse on suoran syrjinnän lisäksi yhteiskunnan valtarakenteista ja institutionaalisesta syrjinnästä. Vammaiset henkilöt ovat vähemmistönä joutuneet aina syrjityksi ja omien oikeuksien julkituominen on vaikeaa. Mikäli omia oikeuksia ei edes tiedosteta, on vaikea edellyttää niiden puolesta taistelemista. Käytännön syrjintätilanteessa vaihtoehtona voisi olla esimerkiksi poliisin paikalle kutsuminen. Arkirealismi on kuitenkin osoittanut, että usein poliisin resurssit eivät riitä kaikkien asioiden huomioimiseen. Toistaiseksi poliisilta puuttunee myös kyky nähdä vammaisten henkilöiden syrjintätilanteiden oikeudellista merkitystä ja tuomittavuutta.

 

(Vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet Suomessa, J. Kumpuvuori ja M. Högbacka, Ihmisoikeusintituutti, Institutet för mänskliga rättigheter, Åbo Akademi, 2003)

 

Toinen itseäni ärsyttävä asia on vammaisten huono yksityisyydensuoja nykyisessä kuljetuspalvelujärjestelmässä. Se loukkaa ainakin minua henkilökohtaisesti lähes päivittäin. Olen tainnut postata siitä aiemminkin.

 

Keskustelin taas tällä viikolla kuljettajan kanssa siitä, miltä tuntuu kun keskellä kojelautaa lukee lähes 14 pisteen fontilla koko nimeni, kännykkänumeroni, haku osoitteeni, tieto määränpäästä, "autettava varoen" ja huonokuuloinen. On aika epämiellyttävää lueskella vastaavia tietoja pahimmillaan kolmesta muusta ihmisestä, jotka istuvat kyydissä. Tekstin kun näkee pinnistelemättäkin myös takapenkiltä.

 

Harva julkisten käyttäjä laittaa rintaansa lapun, että kuka olen, puhelinnumerolla ja määränpäällä varustettuna astuessaan bussiin tai metroon. Kuljettaja oli huolissaan myös siitä, että autoilijoissakin voi joskus olla tyyppejä (onneksi kai harvoin), jotka ottavat numeron muistiin ja käyttävät tietoa väärin. Soittelevat esimerkiksi yöllä kännipäissään "pienelle mukavannäköiselle vammaiselle naiselle joka lipsautti asuvansa yksin…"

 

Se on onneksi poliisiasia. Sovituskoppiin juuttumisesta valittaminen voi olla hankalampaa.