Otsikolla viitataan yleensä patologiseksi määritellyn yksilön tilan kohenemiseen. Tänään onnittelen otsikon alla Imatran keskusliikenneasemaa, joka on muuttunut suvaitsevaisemmaksi ja päivittänyt ihmiskäsitystään. Vuosia tylyn, epäkohteliaan ja syrjivän maineessa ollut rakennus on lakannut valikoimasta kavereitaan ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Nykyään se päästää lähelleen kaikenlaisia ihmisiä.

Toukokuussa 2015 me väsyttiin rakennuksen nuivaan asenteeseen ja lähdettiin porukalla sen luokse kylään. Meitä oli hauska ja humoristinen porukka, Pelkosen Marja, Hämäläisen Päivi, Luostarisen Milka, Jensen ja minä. Juteltiin ja näpsittiin videoita, että asema tajuaisi, miten epäreilusti se toimi. Vähän siitä nousi paikallista kohuakin kun YLE ja Uutisvuoksi tulivat kuokkimaan.

Suomen kesä on ihmeellinen. Heinäkuussa saatiin kuulla, että aseman kynnyksistä oli alkanut puskea jotain uutta ja kiiltävää. Tolppiin oli ilmestynyt sinisiä täpliä, joiden kosketus saa ovilehdet lepattamaan. Remonttiallergia oli alkanut parantua.

imaa3.jpg

imaa1.jpg

Käytiin me tapaamassa monta muutakin paikallista jääräpäätä, mutta ne taitavat vielä fundeerata tai tarvita lannoitusta. Meidän omenapuukin piti tänä kesänä lepotauon, mutta mä uskon, että ensi vuonna taas herkutellaan.