Tälläyksen jälkeen heitän kehään toisen eilisen palaverin pintapuolisista aiheista. Johanna nimittäin kertoi, että näkkäreiden parissa keskustellaan paljon myös siitä, miksei sokea saa pukeutua kuin sokea eli näyttää sokealta. Ensimmäistä kertaa aiheeseen törmänneenä olen taatusti asiantuntematon alustamaan aiheesta, mutten silti malta olla tunkematta pikkurilliä soppaan.

Pienellä googlailulla törmäsin maineikkaan Arla-instituutin sivustoon, jolla neuvotaan opettavaisten tarinoiden kautta, "miten näkövammainen henkilö voi kehittää itseen, kotiin ja kodin ulkopuolelle liittyviä taitoja toimivan arjen hallitsemiseen."

Näkevää lukijaa pikkutarkan käytännölliset ohjeet kuitenkin hämmentävät. Erään kertomuksen sokea Laura on ingalsimaisen täydellinen, kämppistään kotitöissä opastava neiti-niksipirkka, jonka vaatteet ovat värijärjestyksessä ja jolle talouskoulun opit ovat piirtyneet selkäytimeen. Tarinaan on 50-luvun lastenkirjojen tapaan ängetty opetus, ettei – hyi hyi – pidä kuvitella näkevän kämppiksen joutuvan avustamaan näkövammaista arjen askareissa vaan jopa päinvastoin. Silti roolileikki kääntyy itseään vastaan.

Uuteen kotiin muuttanut Laura alkaa vaikuttaa epäitsenäiseltä kontrollifriikiltä, joka pesee viikkosiivouksessa eteisen peilinkin kuin hyvin koulutettu koira – siksi, että niin kuuluu tehdä, vaikkei hän itse edes käytä koko peiliä. En tietenkään voi samastua sokeaan opiskelijatyttöön, mutta veikkaan, että jos minua olisi vuosia koulutettu vastaavin ohjein vammalleni epäolennaisiin kotitöihin ja sukkahousunvärintarkkaan vaatehuoltoon, niin olisin kyllä valmis barrikaadeille siitä, että saan pukeutua tai sisustaa kuin sokea, jos itse niin haluan.

Toimivan arjen ensimmäisessä osassa vaatteiden hankintaan annetaan mm. seuraavanlaisia ohjeita: "Vaatteiden olisi oltava helppohoitoisia". Miksi ihmeessä? Paidan silittämiseenkin on jo olemassa robotteja. Ei siinä puuhassa ole nykyään pakko polttaa sormiaan, jos ei näe. En keksi mitään niin vaikeahoitoista vaatetta, että se kannattaisi näkövamman vuoksi jättää ostamatta, jos kledju muuten miellyttää.

"Vaateostoksille on hyvä lähteä tutun tai perheenjäsenen avustajan kanssa, joka tuntee näkövammaisen vaatekaappia edes hiukan entuudestaan. Tällöin voidaan yhdessä arvioida, mikä sopii minkäkin kanssa yhteen." Eli konservatismi rules – toisen ihmisen maun hinnalla. Esimerkkitarinan Laura oli käynyt oikein värianalyysissä ja oppinut, mitä värejä voi yhdistää ja mitä ei. Valitettavasti ikivanhoilla "oranssi-ja-pinkki-eivät-sovi-yhteen" säännöillä ei kuitenkaan luoda persoonallista tyyliä, herätetä kanssaihmisten mielenkiintoa eikä ainakaan olla mukana luomassa trendejä.

Nyt kun lehdissä hehkutetaan kodittomien inspiroineen maailmalla huippusuunnittelijoiden mallistoja, en voi olla mielikuvittelematta, millaisia virikkeitä "sokeiksi pukeutuneet sokeat" heille antaisivatkaan. Jos oletetaan, että he valitsisivat itse kaupoista tunnultaan, muodoltaan ja istuvuudeltaan miellyttävimmät vaatteet visuaalisista yhteensopivuuskoodeista piittaamatta ja lakkaisivat huolehtimasta siitä, että löytävät aamulla kaapista samanväriset sukat. Tai pukisivat vaatteet nurin päin silloin, kun se on kovien tai kiristävien saumojen vuoksi järkevää.

Toki tiedän, että pukeutumisessa on kyse sosiaalisista koodeista ja hyvistä tavoista. Mutta kun kerran olemme jo tottuneet eri kulttuureista tulevien ihmisten ja alakulttuurien pukeutumisvariaatioihin, niin mikä sokeilta näyttävien sokeiden tyylissä enää edes pistäisi silmään? Ja miksei saisi pistää?

Tyyliguru Karen Homer kertoo kirjassaan "Mitä naisen tulee tietää tyylistä" oikeanlaisen pukeutumisen vaikutuksista mm. seuraavin sanankääntein: "Pukeutumiseen täytyy kiinnittää erityistä huomiota ensimmäisillä treffeillä, haastatteluissa ja valokuvissa, jotka entisen aviomiehen uusi vaimo voi nähdä… Jos psykologeihin on uskomista, pukeutumalla hyvin voit saada paremman työpaikan, parempia ystäviä, parempaa seksiä ja paremman itsetunnon. Tarvitsetko ostoksille vielä jonkin tekosyyn? Hyvin pukeutuminen on kuin suutelemista… Ostaaksesi pintamuotia tarvitset käytännössä rajattomat käytettävissä olevat tulot - tai seitsemännumeroista palkkaa saavan aviomiehen, jonka luottokortin kanssa vietät enemmän aikaa kuin itse miehen…"

Hmmm... Pelkän tekstinäytteen perusteella tunsin itseni Homerin oikeinpukeutumissääntöjen jälkeen lopulta tyhmemmäksi, kuin jos hän olisi kehottanut valitsemaan vaatteet aamuisin pilkkopimeässä.