Johanna Kurkelan "Hän ei kävele koskaan" -biisi (tai siis sen lyttääminen) herätti vilkasta keskustelua. Kiitos siitä. Kommenteissa minulta pyydettiin haukkumisen sijaan ohjeita kivasta suhtautumisesta. Vaikeaa bloggaajalle, jonka artist statement on olla vihainen ja vaarallinen vammainen.

R laittoi kuitenkin tänään erinomaisen meilin Kurkelan kappaleen sanoituksesta. Pyysin luvan kopioida sen tänne, koska viesti käsittelee kritiikin lisäksi kivaa, reilua ja asiallista tapaa suhtautua vammaisuuteen. Ilman kiltteysrasismia, sievistelyä tai mystifiointia.
2077286.jpg

R kirjoittaa: "Ainahan voi kysyä haluaako sellaista rakkautta mitä laulaja ikäänkuin tuntee sitä vammaista kohtaan. Ei kai edes vammaisen tarvii olla aina otettu ja hyväksyä, jos joku pösilö on rakastunut siihen ja haluaa sokerikuorruttaa sen vamman.

Vammaisena mä mieluummin huolisin sellasen rakkauden, joka suhtautuu asiallisesti kuolaamiseen ja pissanpidätysongelmiin, kuin sellaiseen joka haluu nähdä mut viilettävänä intiaanina. Koska silloin sitä olis valmiimpi uskomaan, että tyyppi on oikeesti rakastunut mun henkilöön eikä omaan illuusioonsa viiletävästä intiaanin sielusta.

Tai jos se vammainen on myös rakastunut, niin sehän haluaa toteuttaa sitä intiaanisankarivammaisen viilettävää roolia. Se voi käydä ajanmittaan raskaaksi, koska aniharva jaksaa olla sellainen koko ajan.

Sen jälkeen herää kysymys, että mitäs jos mä olenkin vaan väsynyt vammainen, jolla on hankaluuksia tavallisen arjen kanssa kuljetuksineen ja avustajineen ja pillillä juomisineen. Rakastaako se mua enää sitten kun en jaksa olla intiaani? Tai jos se joku päivä huomaakin, että mä en ole koskaan oikeesti ollutkaan intiaani, et mä oon vaan tämmönen ja mun pyörätuolistakin on kumi puhki.

2077289.jpg

Olisko uskottavampaa, että jos se rakastui muhun sillon, kun se huomasi ostarilla, että mun pyörätuolin kumi puhkes tai sähkäriin tuli oikosulku ja mun vaippa vuosi ohi, että juuri silloin se tuli tuuppaamaan mut ulos Myyrmannista ja huomasi kuinka mukava tyyppi mä olen kuitenkin.

Mutta ehkä se ei edusta suurta romanssia intiaanisieluisen viilettäjän kanssa, romanssia, joka vielä todistaa maailmalle kuinka avarasydäminen ja näkemyksellinen minä itse olen, koska juuri minä näin sen intiaanisielun.

Ihan vaan tiedoksi, että jos mun selkä prakaa ja mä joudun pyörätuoliin, mä en ole intiaani, vaan väsynyt vittumainen vanha akka.

Näihin tulevaisuuden kuviin,

R"

2077293.jpg