Esteettömyyskeskuksen johtaja, arkkitehti Kirsti Pesola, kertoi suunnitelleensa kahden sähköpyörätuolinkäyttäjän kotiin katosta roikkuvan pöydän, jossa ei ollut liikkumista hankaloittavia jalkoja. Idea palasi mieleen illalla leluja siivotessa.

Miksi pikkulasten tilat suunnitellaan huoneen alaosaa ja lattiaa painottaen täyteen matalia kalusteita, joiden alta huonoselkäisen äidin on tuskallisen vaikea siivota legoja ja liidunmuruja?

Äidilläni on tapana sanoa, että jos joku asia ei toimi, käännä se ympäri. Lastenhuoneen suunnittelu pitäisi siis Pesolan pöytää soveltaen aloittaa katosta, joka rakennettaisiin täyteen hissimekanismeilla varustettuja kiinnityspisteitä.

Lasten herättyä aamulla nostaisin heidän vaijereista roikkuvat sänkynsä heti ylös kattoon. Niitä ei tarvitsisi edes pedata. Pohjissa voisi olla kivoja kuvia.

Aamupesujen jälkeen laskisin hetkeksi alas vaatetangot. Pukemisen jälkeen olisi yöksi kattoon vedettyjen lelulaatikoiden vuoro. Nekin tulisi saada portaattomasti eri korkeuksille niin, että esikoisen askartelutarvikkeet jäisivät konttaamista harjoittelevan kuopuksen ulottumattomiin. Piirustuspöydiksi kelpaisivat perinteiset klaffit.

Jos sataa, laskisin katosta alas myös renkaat, köyden, keinun, nyrkkeilysäkin ja keinuhevosen. Muutamista säkkituoleistakin voisi olla iloa. Illan tullen heittelisimme lelut laatikoihin ja hissaisimme ne taas kattoon jumppavälineiden kanssa.

Ennen sänkyjen laskemista vetäisisin koko lattian valtavalla harjalla tai lastalla siistiksi. Nukahtamisvaikeuksista ja yöitkuista selvittäisiin tuuppaamalla vuoteet keinumaan.

Barnwood-Hanging-Bed-normal.jpg