Katsoin huomenna alkavalle Cross Over -festivaalille kankaita silittäessäni netti-TV:n dokumentin vammaisesta intialaistytöstä, jota pidetään vaurauden jumalatar Lakshmin ruumiillistumana.

Harva vammainen - ja vieläpä tyttö - aloittaa kehitysmaassa elämänsä palvonnan kohteena. Dokumentissa tuli esiin, että Intiassa vammaiset lapset päinvastoin jätetään usein pellolle kuolemaan.

Phreeque-sivuston fanina arvasin ohjelman alussa, että Lakshmin kohdalla on kyse parasiittikaksosesta. Hänen lantioonsa oli kiinnittynyt osittain kehittynyt toinen ihminen, jolla ei kuitenkaan ollut omaa sydäntä eikä aivoja - vain kaksi kättä, kaksi jalkaa ja yksi munuainen.

Koska kahdeksanraajainen tyttö muistutti kovasti Lakhsmi-jumalatarta ja oli sattunut syntymään lähellä Lakshmi-juhlaa, kyläläiset olivat vakuuttuneita tytön taivaallisesta alkuperästä. Dokumentissa kaupunkilaislääkäri onnistui kuitenkin suostuttelemaan tytön vanhemmat leikkaukseen, jossa tuijotukseen väsyneeltä Lakshmilta poistettiin onnistuneesti turhat liikkumista estävät raajat.

Pakko myöntää, että tyypillisen sensaatiohakuisessa 4D-dokumentissa minua viehätti tälläkertaa asetelman ristiriitaisuus. Erityisesti vammaisen vertautuminen rikkauksia tuovaan jumalattareen. Meikäläiset kun yleensä mielletään lähinnä kaupunkien rahakirstujen loputtomiksi kaivoiksi.

Toisaalta vammaisen ihmisen päätymisessä sirkuseläimen kaltaiseksi tuijotuksenkohteeksi ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Koko phreeque-sivusto perustuu valokuviin ihmisten pällistelynhalulla itsensä elättäneistä vammaisista.

Ilahduin myös siitä, että dokumentin lopussa ei yritettykään esittää, että Lakshmista olisi tullut suuren operaation jälkeen täysin vammaton kukkakedolla juoksenteleva keiju, kuten sensaatiodokumenteissa on tapana. Nykyäänhän annetaan herkästi ymmärtää, että vammaisuus voidaan tehokkaasti poistaa lääketieteen avulla. Todellisuudessa superkinttuproteesienkin omistajat menevät öisin pyörätuolilla vessaan kun ei niitä jalkoja jaksa alvariinsa pukea ja kuuloimplantin saaneet ovat edelleen kuuroja aina kun patteri loppuu tai implantti hajoaa.

Lakshmin tarinan loppu oli kerrankin yllättävän realistinen. Lakshmille ja hänen vanhemmilleen järjestettiin paikka vammaisten lasten koulussa. Siellä tyttö pääsi opettelemaan kävelyä rollaattorin avulla.

Vanhemmilleen hän on edelleen jumalatar, mitä ei ole vaikea ihmetellä kun näki, millaisia elämyksiä, kokemuksia ja tulevaisuudentoiveita vammaisen lapsen syntymä on toi heidän elämäänsä. Jos tarinasta olisi pakko löytää joku opetus, niin ensimmäisenä tulee mieleen, ettei vammaisen lapsen syntymä suinkaan aina tarkoita vain huolia ja katastrofia.

1244143535_img-d41d8cd98f00b204e9800998e