Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi 19.5. Länsimetron rakentamisen aloittamisen. Länsimetron omilla www-sivuilla kerrotaan, että rakentaminen aloitetaan ripeästi, parhaassa tapauksessa työt käynnistyvät jo vuonna 2009.

Kuuntelin 6. toukokuuta Oslossa European Business Conference on Inclusive Design 2008 -konferenssissa Toshimitsu Sadamuran esitystä maailman oletettavasti eniten saavutettavuuspalkintoja kahmineesta metrolinjasta, the Fukuoka City Subway Nanakuma Linestä.

Se haluttiin suunnitella Inclusive Design periaatteiden mukaan sellaiseksi, että joka ikinen ihminen vammasta, kantamusten määrästä, kognitiivisista taidoista tai kielitaidosta riippumatta pystyy käyttämään sitä helposti - ja itsenäisesti.

Nanakuma Lineä ei aloitettu rakentamaan ripeästi. Sen suunnittelijat tutkivat ensin kolme vuotta sitä, miten mahdollisimman erilaiset ihmiset toimivat metrossa ja asemilla. Tutkimuksen kohteena olivat mm. liikuntavammaiset, ikääntyneet, raskaana olevat, lasten kanssa matkustavat, yksin matkustavat lapset,  raskaiden kantamusten kanssa liikkuvat, näkövammaiset, kuulovammaiset, kognitiivisista ongelmista kärsivät (kehitysvammaiset, muistihäiriöiset, aivovammojen jälkitilat jne.), sekä ihmiset, jotka eivät osaa Japanin kieltä eivätkä kirjainmerkkejä.

Tutkimukseen käytettiin runsaasti aikaa, koska tiedettiin, että edellä mainituilla ryhmillä on korvaamattoman arvokasta hiljaista tietoa, osaamista ja valmiita ideoita, joita ei voida mitenkään muuten saada suunnittelijoiden käyttöön. Rauhassa suoritetun tutkimustyön pohjalta kehitettiin Nanakuma Line, jossa saavutettavuus alkaa jo metroasemien sisäänkäynneiltä.

Nanakuma Linen sisäänkäynnit on helppo löytää sekä visuaalisten elementtien, että ääniopasteiden avulla. Esteettömät hissilliset kulkureitit ovat kaikkein lyhyimmät ja niiden varrella on huomioitu myös lipunostomahdollisuus. Sitä varten ei tarvitse tehdä erillisiä mutkia matkaan. Väljimmät ja parhaiten suurille apuvälineille ja lastenvaunuille sopivat mertovaunut pysähtyvät aina lähimmäksi laitureiden keskelle sijoitettuja hissejä.

Hissien painikkeet on sijoitettu kulkureitin molemmille puolille (sekä hissikorissa, että sen ulkopuolella olevissa tolpissa), jotta toispuoleisuus, (ruokakassi toisessa kädessä tai vaikka puhelimen pitäminen korvalla, halvauksesta puhumattakaan) eivät vaikeuta painikkeiden käyttöä. Lippuautomaattien muotoilussa on huomioitu pyörätuolinkäyttäjien tarvitsema jalkatila, sekä eripituisen ihmiset.

Näkövammaisia varten valkoiseen keppiin on saatavilla magneettiteippi, joka tilaa hissin sitä lähestyttäessä ja avaa ovet automaattisesti asiakkaan kulkiessa kepin kanssa aseman pintaan tehtyä magneettiraitaa pitkin. Laitureille ei voi pudota, koska vaunuihin johtavat portit aukeavat vasta metron pysähdyttyä.

WC-tilat on helppo löytää suurten vihreiden porttien alta ja ne ovat riittävän väljät myös pyörätuolinkäyttäjille. LE-WC:tiloissa on tasot makuullaan pukeutumiseen.

Asemien valaistukseen on panostettu. Ne on suunniteltu niin, että ulkoa sisään astuttaessa hitaamminkin adaptoituville silmille ei tule tunnetta joutumisesta hämärään. Aseman sisustuksessa käytetyt huomiovärit ja kontrastiraidat helpottavat myös heikkonäköisten suunnistautumista.

Opastetaulut on asemoitu sopivalle korkeudelle sekä lasten, että keskivertojapanilaisten pituuden mukaan ja niiden informaation saa myös ääneen luettuna, koska tutkimuksessa todettiin, että vain pieni osa heikkonäköisistä ja näkövammaisista hyötyy pistekirjoituksesta.

Suunnistaminen Nanakuma Linella ei edellytä Japanin kielen osaamista, riittää, että muistaa millä symbolilla merkittyä asemaa kohti on matkalla. Asemilla on niiden nimeen liittyvät eriväriset kuvasymbolit ja joka aseman seinässä on käytetty eriväristä kiveä helpottamaan aseman identifioimista.

Edellä vain muutamia vammaisten huomioimiseen liittyviä poimintoja Oslossa jaetusta Nanakuma-raportista. Sen pohjalta haluan kuitenkin kysyä, miten Länsimetron suunnittelussa on huomioitu todellinen saavutettavuus - Design for All? Kaikkien ihmisten kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen kun ei voida päästä ottamalla erityisryhmien tarpeet esille vasta detaljisuunnitteluvaiheessa vaan suuri osa ongelmista on ratkaistava ennen rakentamisen aloittamista.

Koska rakentamista ei ole vielä aloitettu, juuri nyt on mahdollista toimia niin, ettei jälkipuheissa tarvitse selitellä huonoja ratkaisuja ristiriitaisten vaatimusten perusteella tehdyiksi kompromisseiksi. Nanakuma Line ja muut kansainväliset esimerkit osoittavat, että hyviä Design for All -toteutuksia on löydettävissä.  Pakolliset kompromissit ovat myytti ja kertovat nykypäivänä enää vain osaamattomuudesta tai haluttomuudesta etsiä kaikkien kannalta parasta mahdollista ratkaisua. Suoraan sanottuna tahallisesta syrjinnästä.

Länsimetron suunnittelijat ovat jopa niin onnellisessa tilanteessa, että käyttäjätutkimuksia on jo valmiiksi saatavilla. Espoossa voisi riittää jopa vain puolen vuoden tiivis suomalaisiin oloihin ja tapoihin liittyvä tutkimus, jossa pohdittaisiin apuvälineiden käyttäjien ja vammaisryhmien lisäksi monikulttuurisuuden, henkilökohtaisen reviirin, metrossa käytettävien viihdykkeiden kuten lukemisen, musiikin kuuntelun tai kannettavien koneiden, sekä esim. värisymboliikan vaikutusta matkustusmukavuuteen.

Jos kansallisen tutkimuksen tuloksiin yhdistettäisiin olemassaolevia kansainvälisiä tutkimustuloksia, sekä toteutuneista ratkaisuista tehtyjä kvalitatiivisia käyttäjätutkimuksia (palkinnotkaan kun eivät aina kerro jokaisen yksityiskohdan täydellisestä onnistumisesta), niin oltaisiin jo lähellä tämänhetkisen osaamisen täydellistä huipennusta. Huippulaadullaan ylpeilevän maan yhtä uutta kansainvälistä referenssiä.

Meillä muuten yksi metronkäyttäjien erityisryhmä, joiden asiantuntemusta olisi kiinnostava kuulla ovat esim. vaikeasti päihdeongelmaiset, joilla on oletettavasti aivan omanlaisensa tapa käyttää metroa. Ja joilla saattaa itsellään olla mielessä kuningas-idea siitä, miten Suomen Länsimetrosta tulee maailman helpoin, mukavin ja miellyttävin joukkoliikenneratkaisu. :-)