Tuntuuko joskus siltä, että ravintolan annos näyttää nukelle tehdyltä? Jos olet varma siitä, että kyseessä ei ole esim. minisalaateista väkerretty gourmet-erikoisuus, saatat kärsiä "Liisa ihmemaassa" -syndroomasta eli "Lilliput sightista" eli "micropsiasta" eli "Todd´s syndromesta".

Kyseessä ei ole vitsi vaan neurologinen sairaus tai tila, jossa ihmisen aivot tuottavat aistiharhoja, jotka saavat asiat ja esineet näyttämään virheellisesti todellista pienemmiltä.

Kuten arvata saattaa, tämä aistiharhan muoto voi iskeä kehen tahansa myös päihteidenkäytön myötä. Alkoholi, kokaiini ja LSD voivat laukaista pikku-ukkojen näkemisen. Syyllinen voi olla myös Epstein Barr virus tai aivokasvain.

Liisa ihmemaassa -syndroomaan liittyy usein migreenityyppistä päänsärkyä. Näitä mittakaavakohtauksia voidaan onneksi hoitaa migreenikohtausten ehkäisyyn käytettävillä lääkkeillä kuten beeta- ja kalsiumsalpaajilla sekä masennuslääkkeillä.

Liisa ihmemaassa -syndroomaa oletetaan esiintyvän myös pienillä lapsilla, useimmat kuitenkin kasvavat taipumuksesta ulos teini-ikään mennessä. Harmi. Jokainen nukkekodinväkertäjä varmaan toivoisi, että pienenä näkemisen kyvyn voisi laittaa päälle aina tarvittaessa. Ilman, että on ensin juotava itsensä alkoholipsykoosiin. Se kun tuskin on kovin luova ja hedelmällinen tila nukkekodin remontointiin ja tuunaamiseen.

Kuvat Anvari.orgin sivuilta miniature art.

Ohjelman kotisivu.

Kynnyksen eettisessä nettikaupassa on myynnissä Laura Konttisen piirtämä vammainen paperinukke. Mutta olisi pitänyt arvata, että maailmalla on tarjolla myös kolmiulotteisia vammaisia leluja.

Downi creations myy nukkeja, joilla on Downin oireyhtymää jäljitellen muun muassa mantelin muotoiset silmät, pienet korvalehdet, litteä kallo ja nelisormipoimu.

Toisesta nettikaupasta taas löysin liikuntavammaisia nukkeja.

Alkuun minua tosin kylmäsi huomata, että nukeille näytti olevan lelujen sijaan ensisijaisesti tarjolla apuvälineitä proteeseista trampoliiniin. Invalidiliiton eettisessä työkirjassa kun varoitellaan vammaisten lasten arjen pyörivän aivan liian usein leikin sijaan fysioterapiasirkuksessa.

Tarkemmalla googlauksella näille nukeille löytyi kuitenkin soittimien ja piirustusvälineiden lisäksi jopa Louis Vuittonin käsilaukku.

Sen sijaan nukeille ei löytynyt nettikaupasta isää eikä äitiä, mutta hoitajia ja lääkäreitä kylläkin. Mielenkiintoinen valinta.

Onneksi ruokavaihtoehdot eivät sentään pitäneet sisällään vain lääkkeitä ja superterveellisyyksiä - itseasiassa päinvastoin. Vammaisten nukkien kahvikutsuilla sopii tämän sivuston mukaan mussuttaa hampurilaisia, pitsaa, hodareita ja donitseja.

Reborn Dollsista voi tilata juuri haluamansa näköisen vauvanuken - myös näkyvästi vammaisen. Heilläkin on tehty Down nukkeja, miksei siis vaikka OI-vauvoja, jos joku sellaisen haluaa.

Eikä pidä unohtaa Barbin jo vuosia sitten loppuunmyytyä ystävää Beckyä (Barbi kun ei VOI Mattelin mukaan olla itse vammainen). Häntä käsiteltiin vuosia sitten erään postauksen kommenteissa. Poloisen pyörätuoli kun ei mahdu Barbi-talon ovista kuin lekalla murjomalla.

Kovaa se on vammaisen elämä jopa leikkimaailmassa, jossa vain mielikuvitusta on ollut tapana pitää rajana.

Ihan ensimmäiseksi, kiitos Stockmann, että olet laajentanut kärryvalikoimaa.

Huomasin Jumbossa mukavan korkeat ostoskärryt, joista kepin kanssa köpöttelijä saa hyvin tukea ja joista ei tarvitse kurotella selkä vääränä ostoksia hihnalle. Erinomaista palvelua taas kerran.

Mutta miksi ihmeessä kärryn päässä on suurikokoinen levy täynnä käyttöohjeita ja kissankokoisin kirjaimin sana "Senior"? Auts mikä turn-off meille nuoremmille shoppareille.

Ajatelkaa nyt vaikka parikymppistä liikuntavammaista, joka tekee viikonlopun ruokaostoksia yhdessä uuden kumppanin kanssa. Kehtaako hän valita Senior-kärryn? Kehtaavatko edes kaikki myöhäisikääntyneet varhaisvanhukset? (Vai miten Hesarin Marjut Lindberg heitä taannoin nimittikään?)

Kiltti Stockmann, olkaa ystävällisiä ja repikää mokoma leimalätty irti tai peittäkää se vaikka mainoksilla. Ei tukea antavan ja selkäystävällisen kärryn käyttäjiä tarvitse rajata eikä varsinkaan kategorisoida!

Esimerkiksi saavutettavuudesta on nykyään korrektia tiedottaa kertomalla, millaisia juttuja on tarjolla - ei kenelle ne on tarkoitettu. On paljon kuvaavampaa todeta, että meillä on vaikkapa esteetön WC, matala palvelupiste tai lainattavia suurennuslaseja - inva-WC:n, pyörätuolinkäyttäjille soveltuvan tiskin tai näkövammaisille tarkoitettujen apuvälineiden sijaan.

Asiakas osaa kyllä itse valita itselleen parhaan ja ergonomisimman ostoskärryn.

Kun se ei (juuri) näy saat harvemmin apua ja huonommin palveluita. Ja jopa "kohteliaisuuksia?", että "voi eihän sinua nyt voi laskea vammaiseksi".

Ikäänkuin vammaisuus olisi jotain - kamalaa, vakavaa ja vähempiarvoista.

Mustekala oli kerrankin oikeassa. Tämän tästä ihmiset kysyvät minulta kassajonossa: "mitä tytön jalkaan on sattunut?". Tekaistun lasketteluonnettomuuden sijaan on paljon hauskempaa katsoa tyyppejä silmiin ja vastata että "olen syntynyt tällaiseksi".

Olen tainnut jokunen vuosi sitten jo paasata, että kysymyksineen tuntemattoman vammaisen reviirille tunkeutuva ottaa aika riskin joutua kohtaamaan asioita, jotka järisyttävät omaa turvallisuudentunnetta. Syntymävammaisuus kun on paljon harvinaisempaa - vammautumiseen verrattuna.

Tosi-TV:seen tottunut sosiaalipornonkuluttaja voi saada "Mitä sinulle on sattunut" -kysymykseensä esim. seuraavanlaisia vastauksia...

- Kaaduin pyykki sylissä portaissa.
- Halvaannuin moottoripyöräonnettomuudessa.
- Nukahdin rattiin ja menetin perheenjäsenen.
- Jäin ruohonleikkurin alle.
- Sairastin lapsena pahoja korvatulehduksia.
- Söin kaverin e-pillereitä ja sain aivohalvauksen.
- Olin työnarkkari ja sain sydärin.
- Lomailin paljon Thaimaassa ja sain melanooman.
- Sokeuduin raskausdiabeteksen seurauksena.
- Sammuin saunaan.
- Sain baarireissun jälkeen turpaan ja kallovamman.
- Tupakoin sängyssä.
- Tupakoin muuten vaan.
- Hyppäsin tutussa rannassa uimaan.
- Kuulun sukuun, jossa on paljon rappeuttavia sairauksia.
- Hyppäsin katolta.
- En kuule tiedä mistä ympäristömyrkystä tämä kaikki lihakset ja voimat syövä viherperskurkana itseasiassa edes tuli...

Jatketaan leikkiä. Mikäköhän tätä vammaista vaivaa?

No lapsena sairastettu sikainfluenssa tietenkin!

Cross Over on taidefestivaali, jossa vammaiset ja ei-vammaiset taiteentekijät tulevat ja tuovat esiin taidettaan uudenlaisessa kaupunkifestivaalissa. Eilen alkanut festari jatkuu koko viikonlopun Turbiinihallissa - Kaikki mukaan!

Festivaali on täysin ilmainen ja sisätiloissa!
Lauantai-illan pääesiintyjänä on klo 19:45 Kari Peitsamo.

Ohjelma.

Avajaispäivän kuvat: Riitta Skytt

Katsoin huomenna alkavalle Cross Over -festivaalille kankaita silittäessäni netti-TV:n dokumentin vammaisesta intialaistytöstä, jota pidetään vaurauden jumalatar Lakshmin ruumiillistumana.

Harva vammainen - ja vieläpä tyttö - aloittaa kehitysmaassa elämänsä palvonnan kohteena. Dokumentissa tuli esiin, että Intiassa vammaiset lapset päinvastoin jätetään usein pellolle kuolemaan.

Phreeque-sivuston fanina arvasin ohjelman alussa, että Lakshmin kohdalla on kyse parasiittikaksosesta. Hänen lantioonsa oli kiinnittynyt osittain kehittynyt toinen ihminen, jolla ei kuitenkaan ollut omaa sydäntä eikä aivoja - vain kaksi kättä, kaksi jalkaa ja yksi munuainen.

Koska kahdeksanraajainen tyttö muistutti kovasti Lakhsmi-jumalatarta ja oli sattunut syntymään lähellä Lakshmi-juhlaa, kyläläiset olivat vakuuttuneita tytön taivaallisesta alkuperästä. Dokumentissa kaupunkilaislääkäri onnistui kuitenkin suostuttelemaan tytön vanhemmat leikkaukseen, jossa tuijotukseen väsyneeltä Lakshmilta poistettiin onnistuneesti turhat liikkumista estävät raajat.

Pakko myöntää, että tyypillisen sensaatiohakuisessa 4D-dokumentissa minua viehätti tälläkertaa asetelman ristiriitaisuus. Erityisesti vammaisen vertautuminen rikkauksia tuovaan jumalattareen. Meikäläiset kun yleensä mielletään lähinnä kaupunkien rahakirstujen loputtomiksi kaivoiksi.

Toisaalta vammaisen ihmisen päätymisessä sirkuseläimen kaltaiseksi tuijotuksenkohteeksi ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Koko phreeque-sivusto perustuu valokuviin ihmisten pällistelynhalulla itsensä elättäneistä vammaisista.

Ilahduin myös siitä, että dokumentin lopussa ei yritettykään esittää, että Lakshmista olisi tullut suuren operaation jälkeen täysin vammaton kukkakedolla juoksenteleva keiju, kuten sensaatiodokumenteissa on tapana. Nykyäänhän annetaan herkästi ymmärtää, että vammaisuus voidaan tehokkaasti poistaa lääketieteen avulla. Todellisuudessa superkinttuproteesienkin omistajat menevät öisin pyörätuolilla vessaan kun ei niitä jalkoja jaksa alvariinsa pukea ja kuuloimplantin saaneet ovat edelleen kuuroja aina kun patteri loppuu tai implantti hajoaa.

Lakshmin tarinan loppu oli kerrankin yllättävän realistinen. Lakshmille ja hänen vanhemmilleen järjestettiin paikka vammaisten lasten koulussa. Siellä tyttö pääsi opettelemaan kävelyä rollaattorin avulla.

Vanhemmilleen hän on edelleen jumalatar, mitä ei ole vaikea ihmetellä kun näki, millaisia elämyksiä, kokemuksia ja tulevaisuudentoiveita vammaisen lapsen syntymä on toi heidän elämäänsä. Jos tarinasta olisi pakko löytää joku opetus, niin ensimmäisenä tulee mieleen, ettei vammaisen lapsen syntymä suinkaan aina tarkoita vain huolia ja katastrofia.

Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry järjestää yhteistyössä Näkövammaisten  Kulttuuripalvelun sekä Kynnys ry:n kanssa Cross Over –taidefestivaalin 5.-7.6. Kaapelitehtaan Turbiinisalissa. Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry on kansainvälinen vammaisten ihmisten  luovuutta edistävä verkosto, joka on toiminut Suomessa vuodesta 1997  lähtien. Yhdistys edistää vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia käyttää kulttuuripalveluja.

Cross Over on taidefestivaali, jossa vammaiset ja  ei-vammaiset taiteentekijät tulevat ja tuovat esiin taidettaan  uudenlaisessa kaupunkifestivaalissa. Festivaalin ohjelmistossa on teatteria, tanssia, sirkusta, kuvataidetta ja musiikkia. Tapahtuma alkaa Pride-kulkueella, lähtö Kiasman edestä perjantaina 5.6.2009 klo 15.00, jonka tarkoituksena on tehdä tunnetuksi vammaisten henkilöiden tuottamaa kulttuuria.

Vikanäytös on vammaispoliittinen näytelmä, jossa on mukailtu tosi-TV -formaatteja. Mustan huumorin sävyttämä Vikanäytös tarttuu vammaisuutta koskeviin tabuihin sumeilematta ja pohtii vammaisidentiteetin määrittelyä: "Kyllä se pahimmillaan lymyää jossakin siellä sukanvetimien ja WC-tuen  välissä. Tai lojuu pirstaleina portaiden alapäässä kaatuneitten mahdollisuuksien hautuumaalla."

Kaleidoscope tanssiteos kokoaa yhteen 10 taustoiltaan erilaista, tanssia rakastavaa henkilöä, iältään 3 kuukauden ja 75 vuoden väliltä. Kaleidoscope kaappaa katsojansa mukaan matkalle Liisa Ihmemaan kaninkoloon. Kaleidoscope tukee jokaisen tanssijan yksilöllistä erityisyyttä. Ryhmässä kaikki on mahdollista. Vartaloiden matkalla on mahdollista kommunikoida ilman sanoja. Esitys tarjoaa vaihtoehtoisia tapoja nähdä ja tulla liikutetuksi. Perhesirkus on nimensä mukaisesti koko perheen yhteinen juttu. Esitys haastaa apuvälineet sirkusvälineiksi ja toisinpäin. Esiintyjien tavoitteena on oppia ja onnistua sekä tehdä mahdottomalta tuntuva mahdolliseksi.

Turbiinisalin aulaan on koottu kuvataidenäyttely, jossa on esillä Uudenmaan vammaispalvelusäätiö Karjalohjan toimintakeskuksessa tehtyjä sarjakuvia ja kantaaottavia julisteita. Olen mies kertoo miehen elämän peruskysymyksistä kehitysvammaisten näkökulmasta.

Yhteisnäyttelyssä on mukana myös Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen vammaispoliittisia töitä sekä Jääkuvia -sarja. Valokuvaaja Leena Louhivaara on luonut sarjan ulkoiset  puitteet kuvaamalla kuvataiteilija Maarit Hedmania. Hedman on tuonut  mukaan sisäiset kokemuksensa kirjoittamalla ylös ajatuksia ja tunteita  noista tilanteista ja maalaamalla sormillaan kokemukset kuviksi. Sarjassa valokuva, maalaus ja teksti muodostavat kiinteän kokonaisuuden.  Näyttelykokonaisuus kuvailutulkataan festivaalin aikana.

Cross Over -festivaalin musiikkipuolesta vastaavat mm. Kari Peitsamo ja  V.Auer. Suomen tuotteliain artisti, yli 30-vuotisen uran tehnyt Kari  Peitsamo esiintyy tapahtuman aikana kahdesti kitaran säestyksellä. V.Auer  on monella tapaa persoonallinen: oma näkemys ja musiikillinen linja on  nähtävissä etenkin omassa tuotannossa. Muusikoiden liikuntarajoitteiden  vuoksi bändi käyttää soittimina sähkökitaran lisäksi vain  midi-kosketinsoittimia.

Kaikkiin näytöksiin on vapaa pääsy. Turbiinisali on esteetön tapahtumapaikka.
Osoite: Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, T-rappu, 00180  Helsinki.

Lisätietoja aikataulusta ja ohjelmistosta.

Lisätietoja tapahtumasta:
Ismo Helén, Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry
p. 050-3543979 / ismo.helen@kolumbus.fi

Haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Erika Poikolainen
p. 040-7682168 / erika.poikolainen@gmail.com

Cross Over ohjelma

Perjantai 5.6.

klo 15.00 Kulkue lähtee Kiasmalta
klo 17.00 Virallinen festivaalin avaus Ismo Helen
klo 17.15  kuvailtu kierros taidenäyttelyyn,  akustista musiikkia Seppo Luusalo
klo 18.00 Vikanäytös
klo 20.30 Kari Peitsamo

Lauantai 6.6.

klo 14.00 Kaleidoscope -tanssiteos
klo15.30 Perhesirkus
klo 16.30  kuvailtu kierros taidenäyttelyyn, musiikkia akustisesti Seppo Luusalo
klo 17.30 Paneeli keskustelu
klo 18.30 Vikanäytös
klo 19.45 Musiikkia.
klo 21.00 V.Auer
klo 22.00 Kari Peitsamo

Sunnuntai 7.6.

klo 14.00 Braille esitys
klo 15.00 Kirjallisuus   Teijo Romppainen
klo 16.00 Kaleidoscope -tanssiteos
klo 16.45  Musiikkia   Seppo Luusalo
klo 17 Nimeni on -runo-tanssi-teos

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen 2009, Julkista riistaa.

IT-lehdessä oli mainos, jossa Yhtyneet Kuvalehdet kertoi antavansa Invalidiliiton jäsenille 30% alennuksen lehdistään. Jippii ja ei kun suoraa päätä nettiin katsomaan, paljonko Kuiviksen hinta tulee jatkossa putoamaan.

Kestotilauksemme maksaa vuosittain 169,80€. Mutta kaupan päälle tippuu monta numeroa Tekniikan maailmaa - jonain vuonna taisi tulla myös ylimääräinen ruokalehti Gourmet.

Mutta hetkinen...

Mainoksen mukaan 30% alennusta ei lasketakaan kestotilauksesta vaan 12kk määräaikaistilauksesta. 206,20€ - 30% = 144,34€.

Todellisuudessa saisimme tilaustapaa muuttamalla vain 25,46€ alennusta vuosia jatkuneeseen kestotilaukseemme. Sehän on vain vajaat 15%! Valitsemalla mainostetun Invalidiliiton alennuksen menettäisimme myös kaikki tilaajaedut kuten 22€:n arvoiset lahjalehdet (sen TM:n), automaattisen osallistumisen suurarvontoihin ja - no muistiinpanoihin jokatapauksessa hieman liian pienen vuosikalenterin.

Totesimme, että harhaanjohtavaa viestintää koko mainos. Hölmöinäkö meitä pidetään?

Teboililla oli joskus vastaava yritys saada vammaiset keskittämään bensaostoksensa heille. Alennusta ei saanut ilman, että avasi tilin/otti kortin (en enää muista kovin tarkkaan), joka maksoi muistaakseni noin 50€. Parin sentin litra-alennuksella bensaa olisi pitänyt ostaa melkoiset määrät pelkästään tilikortin kulujen kattamiseksi.

Nyt tämäkin on nähty. Pistekirjoituskamera Touch sight näkövammaisille. Mikään ei ole mahdotonta. Olisipa kiva päästä tunnustelemaan lopputulosta. Kuvassa pistekirjoitusnäyttö vaikuttaa hieman harvalta. Kuinkakohan tarkan kuvan kamera todellisuudessa saa aikaan?

Löysin samantien myös Polaroid kameran, joka tulostaa kuvat pistekirjoitustulostimella. Mutta miksi pisteillä eikä esim. kohokuvina?

Tämä laite vaikuttaa kuvan kukkaruukun perusteella kuitenkin ensimmäistä kameraa suuremmalta, mikä oletettavasti mahdollistaa paremman yksityiskohtien toiston.

Esteettömiä ratkaisuja etsiessäni törmäsin Sesame Access -hissiyrityksen nettisivuille. Mainioita.

Toki Suomen talvessa tällaisten sisäänkäyntien on hyvä olla katettuja ja mielellään lämmitettyjäkin. Toimintavarmuus pakkasessakin on vain tekniikkaa, joka on pystytty monen teknisen laitteen kohdalla ratkaisemaan.

Ainoa erikoisuus nostimessa on painikkeiden sijoitus. Miten ihmeessä niitä pystyy käyttämään itsenäisesti toisen portaan kohdalle sijoitetusta tolpasta? Joko hississä on kaukosäädin tai sitten tällaisella asuinalueella käytetään hovimestareita ja hissipoikia.

Järjestöjen kevättervehdys eli Mokkasiiniharjoitus on virtuaalinen vetoomus helsinkiläisille päättäjille vaikeavammaisten ja vanhusten toimivien kuljetuspalvelujen puolesta nyt, kun palveluja ollaan siirtämässä Palmialle.

Helsingissä kuljetuspalvelujen käyttäjät ovat vuodesta 2002 lähtien kohdanneet suuria vaikeuksia liikkumisessa ja osallistumisessa, koska kuljetuspalvelut takkuavat: Odotusajat ovat olleet kohtuuttomia. Auto ei ole tullut lainkaan tai autotyyppi on ollut täysin väärä; sähköpyörätuolia käyttävälle henkilöauto ja kepeillä kulkeville tila-taksi, johon on vaikeaa ja suorastaan vaarallista kiivetä. Inva - autoista, joissa on jokaiselle pyörätuoli-mallille sopiva nostin, on huutava pula.

Ajatus mokkasiiniharjoituksesta alkoi hahmottua helmikuussa 2009, kun joukko liikuntavammajärjestöjä kokoontui Helsingin Invalidien Yhdistys ry:n tiloissa kartoittaakseen kuljetuspalveluiden pullonkaulatilanteita. Siellä tuli puheeksi kuinka inva - taksinkuljettaja koulutuksessa kuljettajat ovat hyötyneet omakohtaisesta kokemuksesta miltä tuntuu istua auton kyydissä silmät sidottuna tai pyörätuolissa istuen. Samaa ideaa on hyödynnetty virtuaalisti päättäjille lähetetyssä vetoomuksessa. ”Tämä on mokkasiiniharjoitus, sillä et opi tuntemaan minua ennen kuin olet taittanut kappaleen matkaa mokkasiineissani.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet:
Afasia ja aivohalvausyhdistys ry
Helsingin Alzheimer yhdistys ry
Helsingin Hengitysyhdistys ry
Helsingin Invalidien Yhdistys ry
Helsingin Reumayhdistys ry
Invalidiliitto ry
Kynnys ry
Näkövammaisten Keskusliitto ry
Polioinvalidit ry/ Pääkaupunkiseudun osasto
Suomen CP-liitto ry
Suomen MS-liitto ry
Suomen Kuurosokeat ry
Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry

Kevättervehdys on kokonaisuudessaan nähtävänä Invalidiliiton nettisivuilta.

1. Kalle Könkkölä ei päässyt viime viikolla kehitysyhteistyöhön liittyvälle työmatkalleen Bosniaan. Austrian Airlines kieltäytyi ottamasta häntä matkustamoon hengityskoneen kanssa. Miten uutiseen matkustusoikeuden perusteettomasta rajoittamisesta reagoivat Ilta-lehden lukijat? Lukekoon ken viitsii.

Enpä usko että ihmiset, joilla on keskellä päivää aikaa kirjoittaa typeryyksiä iltapäivälehden keskustelupalstalle, ovat niitä, joiden veroilla Kallen palveluita kustannetaan. Terroristiksi haukkujat taitavat olla saamapuolella itse.

2. Suomalaismies asensi sormeensa USB-muistin. Teko, jollaisia etsimme aikoinaan Unelmien apuväline -kilpailussa. Mutta miten ihmiset reagoivat siihen, että apuväline lisää vammaisen valtaa ja päihittää tavallisen sormen? Eivät ainakaan kannustavasti.

3. Duodecimissa julkaistaan artikkeli, jonka mukaan vaikeimmin vammaisille ei tule antaa tehohoitoa ja että lääkärillä pitää olla oikeus evätä tehohoito omaisten vastustuksesta huolimatta. Vanha kooste keskustelun tasosta.

4. Vammaisten oikeus henkilökohtaiseen apuun astuu voimaan syyskuussa 2009. Tämä kauan kaivattu ja vihdoin viimein monen kotiin vangiksi jääneen elinoloja parantava laki otetaan riemulla vastaan. Vai otetaanko?

Mikä sika-asenne-influenssa ihmisiin on oikein iskenyt?

Päivän Hesarissa Avun Nitrodiskon toimittaja Hannu Marttinen kertoo, mistä aiheista hän ei lähtisi vitsailemaan: "Vammaisuudestakaan en laskisi leikkiä. Jo hullujenhuoneesta kertovien vitsien julkaisemista pitäisi miettiä tarkkaan."

Miten tämä pitäisi ymmärtää? Että vammaisuus lyö aiheena rankkuudessaan mielenterveyden järkkymisen?

Kuuntelin menneellä viikolla Radio Puheesta J.P. Pulkkisen ja Santtu Luodon mainiota keskustelua South Parkin huumorista.

He kiteyttivät vitsien kohteena olemisen merkityksen - myös vähemmistöille - ja kehuivat South Parkia nimenomaan siitä, että se on vapaa huivipäisestä humanismista, jota myös kiltteysrasismiksi kutsutaan.

Luoto totesi, että Suomessa hyvät ja kultturellit ihmiset älähtäisivät, jos medioissa alettaisiin tehdä pilkkaa vaikkapa maahanmuuttajista, romaneista, seksuaalisista vähemmistöistä, vihreistä jne. Koska näitä ryhmiä ei muka saa käsitellä humoristisesti.

Luodon mielestä huumorin ulkopuolelle jättäminen pitää kuitenkin pohjimmiltaan sisällään ajatuksen, että vähemmistöryhmät ovat ikäänkuin syyntakeettomia ressukoita ja oikeustoimikelvottomia ihmisiä, jotka eivät kykene itse nauramaan itselleen - ja mikä holhoavinta - eivät kykene pitämään omaa puoltaan. Luoto luonnehti tällaista asennetta todella ylimieliseksi.

Hyvin sanottu - kiitos siitä.

Pitihän minunkin kaivaa Areenalta ensimmäiset jaksot Missing Top Modelia kun niin moni on toivonut kommentteja ohjelmasta. Kyseessä on ensimmäinen vammaisille järjestetty "Haluatko huippumalliksi" tosi-TV pläjäys.

Tuskin yllätän ketään toteamalla, että tausta-ajatus ohjelmassa on hieno, mutta toteutuksesta paistaa läpi aiheen vieraus tekijöille ja ristiriitainen poukkoilu suvaitsevaisuuskasvatuksen ja tasa-arvoisen kohtelun välillä.

Ensimmäisessä jaksossa kilpailijat olivat itsekin pettyneitä tuomariston kritiikkeihin ja holhoavaan asenteeseen. Katsojan ajatuksia tuomarit sekoittivat puhumalla vuoroin vain ulkonäön tärkeydestä mallille ja hetken päästä taas kilpailijoiden soveltuvuudesta roolimalleiksi. Kovin epäselväksi jäi, mitä tuomaristo oikeasti hakee. Puhuvaa ja esiintyvää esimerkillistä missiä vai huippumallia rättibisnekseen?

Silmiinpistävää oli myös se, että kilpailijoiden joukkoon ei oltu valittu ainoatakaan tyttöä, jolla vamma olisi näkynyt kasvojen alueella. Muistan kuitenkin joskus lukeneeni, että hörökorvat, pieni karsastus ym. hupsuudet voivat hyvinkin toimia huippumallilla pikanttina lisukkeena. Miksei siis kiinnostava arpi, puuttuva nenä tai pieni epämuodostuma voisi kruunata vammaista huippumallia?

Kasvoiltaan perussievien tyttöjen valitseminen ohjelmaan vahvistaa vammaisten keskuudessakin liikkuvaa stereotypiaa, jonka mukaan nimenomaan kauniit kasvot mahdollistavat vammaiselle naiselle etenemismahdollisuuksia ja onnea esim. parisuhteissa - kropasta viis. Uskomuksen seurauksena vammaiset naiset määrittelevät herkästi itsensä vain pääksi ja kasvoiksi. Olen joskus kuullut, että osa vammaisista naisista suosii esim. vain pieniä käsipeilejä välttyäkseen katsomasta itseään kokoNaisena.

Vaikka auto-onnettomuudessa vammautuneen Sophien persoona ja ärhäkkyys kuuroja ja muita ei-näkyvästi vammaisia kilpailijoita kohtaan ärsytti minuakin, tunnustan myös ihmetelleeni kuurojen tyttöjen valitsemista ohjelmaan. Varsinkin kun olen ymmärtänyt kuurojen haluavan tulla määritellyksi vammaisviitekehyksen sijaan kielivähemmistöksi.

Olipa kuurojen määritelmä kumpi tahansa, seuraan nyt kiinnostuneena, miten ohjelman peruslähtökohta kestää sen, että osalla kilpailijoista vamma ei näy kuvissa millään tavalla. Ja millainen loppupäätelmä syntyy siitä, jos Britannian ensimmäisellä vammaisella huippumallilla ei ole näkyvää vammaa eli häntä ei tunnista vammaiseksi työssä, johon hänet valitaan.

Tuleeko silloin osoitetuksi, että vammainenkin kelpaa malliksi ja on kaunis kun vamma ei näy? Vai että huippumalliuteen on olemassa vain yksi yleisölle kelpaava sabloona? Että näkyvästi vammainen nainen ei voi pärjätä normiruumiin omaavalle mallille?

Olen Sophien kanssa eri mieltä siitä, että kuuron mallin olisi helppo kisata samassa kategoriassa vammattomien mallien kanssa. Asennevammaisia on niin paljon kaikkialla. Todellisessa elämässä ja kiireisessä casting-maailmassa tulkkia tarvitsevan tytön pitäisi olla mielettömän paljon kuulevia kauniimpi, parempi ja lahjakkaampi saadakseen keikkoja muiden rinnalla. Jo ammattilaisuuden edellyttämän työkokemuksen kerryttäminen voisi osoittautua ylivoimaiseksi. Mutta onko silti oikea ratkaisu alkaa niputtaa näkyvästi vammaiset ja kuurot samaan kilpailusarjaan kun etsitään huippumalleja? Kuurojen itsensäkään kannalta?

Ohjelman toisessa jaksossa kummastelin kohtausta, jossa tyttöjen isäntä järjesti illanvieton ilman viittomakielen tulkkeja sillä perusteella, että kuurojen tyttöjen tulee oppia tulemaan toimeen kuulevien maailmassa myös silloin kun tulkkia ei ole saatavilla. Haloo! Kyllä parikymppisillä kuuroilla on aiheesta aivan riittävästi kokemusta muutenkin.

Mitenköhän porukka olisi suhtautunut, jos tilaisuuden esteellisyys olisi kohdistunut muihin tyttöihin. Jos illanvietto olisikin päätetty järjestää Big Benin tornissa ilman hissiä ja Sophien, kepin kanssa liikkuvan Jessican ja ataksian vuoksi hoipertelevan Jennyn olisi vain käsketty selvitä ja kontata portaat ylös? Olisiko katsojapalaute räjähtänyt silmille?

Jään kiinnostuksella odottamaan, onko ensimmäinen Missing Top Model katseenkestävästi vammainen vai tyttö, jonka vamma yllättää vasta kuvatekstissä. Ja miten hänet otetaan vastaan. En viitsi pilata odotuksen iloa selvittämällä, miten jutussa lopulta käy. Toivottavasti luvassa on edes rehellisiä yhteenottoja tuomariston välillä kun arvioinnit alkavat haista liian kaunopuheisilta.

Bill Shannonin jälkeen marssitan estradille kavalkadin freekkejä ja lahjakkaita kolleegoita, joilla kaikilla on osteogenesis imperfecta.

Ensimmäisenä musiikkivideo "So You Want To Meet An Alien".

Kuva- ja lasitaiteilija Jon Wos.

Twin Peaksistakin tuttu näyttelijä Michael J. Anderson.

Brittinäyttelijä Julie Fernandez, jonka kotisivu löytyy täältä.

Edesmennyt jazzpianisti Michel Petrucciani.

Muun muassa Doctor Whossa Alienia (lieneekö meikäläisten vakiorooli) esittänyt Nabil Shaban.

Nabil Shabanin video "The first to go", joka kertoo Hitlerin vammaisiin kohdistuneesta tuhovimmasta.

Saksalainen näyttelijä Peter Radtke kotisivuineen.

Kirjailija ja näyttelijä Firdaus Kanga. Lehtijuttu.

Jalkapallovalmentaja Joshua Gidado.

Yleismies jantunen, joka varmaan jo unelmoi urasta Obaman seuraajana eli Sean Stephenson.

Eikä kavalkadi olisi täydellinen ilman edesmenneitä sirkustähtiä:

Tiny LaVonda

Samuel Parks

Mitä tähän muuta voisi sanoa kuin että - Hyvä Me!

Tähtisumua kontaktipinnalla
 
Seminaari on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisyydestä ja samanlaisuuden moninaisuudesta.
 
Aika ja paikka 28.4.2009 Sokos Hotel Lappee
Saimaa-kabinetti, Brahenkatu 1, Lappeenranta
    
Ohjelma:

10:00
Ilmoittautuminen ja kahvi

10:15
Avaussanat ja  tervehdykset
Seminaarin puheenjohtaja Päivi Ahonen, toimialajohtaja, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri

Valtakunnallisen vammaisneuvoston tervehdys
Tuula Tuominen, suunnittelija, Sosiaali- ja terveysministeriö

11:00
Ihminen ja maailmankaikkeus
Erikoistutkija, dosentti Pekka Teerikorpi FT

11:45
Keskustelua
 
12:00
Lounas
 
12:45
Filosofointia vapaudesta
Diplomikauppias Pauli Matikainen

13:45
Mitä vammaisuus tuo taiteeseen ja taiteilijan työhön
Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen, tekstiilitaiteilija

14:30
Kahvi

14:45
Vapaus teatterin näkökulmasta
Ohjaaja Janne Saarakkala, Lappeenrannan kaupunginteatter

15:45
Keskustelua ja yhteenveto
Puheenjohtaja Päivi Ahonen
 
16:00
Seminaari päättyy
 
Hinta 55 €. Ilmoittautuminen 14.04.2009 mennessä www.kesyli.net -> Ilmoittautuminen Lappeenrantaan -> Ilmoittautumislomake.
Tai puh (05) 541 2803. Ilmoittautuminen on sitova. Peruutusehdoista lisätietoa kotisivuiltamme. Oikeus muutoksiin pidätetään.
 
ETELÄ-KARJALAN KESÄYLIOPISTO – OPPIMISEN ILOA YMPÄRI VUODEN

Sanoma Magazinesilla on ryhdittömän ruma tapa lähettää kestotilausjakson päättyessä ensin uuden tilausjakson lehti ja vasta sen jälkeen lasku, jossa kerrotaan, että uusi tilausjaksosi on alkanut. Rahastustemppu, jota esimerkiksi reilusti toimiva Yhtyneet Kuvalehdet ei ole ottanut käyttöön.

Siinä sitä saa asiakas sitten kiroilla, että ei tullut merkinneeksi etukäteen kalenteriin (jota ei ole tilausta tehdessään edes vielä hankkinut seuraavalle vuodelle), että milloin se tilaus pitää päättää, jos kyseinen lehti on alkanut vähitellen maistua marsunkuivikkeelta.

No - taas kerran ihan vain laskutustempusta suivaantuneena - päätin kuukausi sitten lopettaa erään lehden tilaamisen, vaikka olin jo saanut jakson ensimmäisen numeron. Mutta kuinkas kävikään.

Laskussa annettujen asiakaspalvelutietojen perusteella menin nettiin ja täytin tilauksen päättävän lomakkeen. Klik ja sillä selvä. Lasku silpuksi ja roskiin. Mutta parin viikon päästä saapuikin seuraava lehti ja huomautuslasku yllättäen määräaikaiseksi muuttuneesta tilauksesta.

Soitin asiakaspalveluun, jossa minulle kerrottiin, että - uskokaa tai älkää - vielä vuonna 2009 Sanoma Magazinen tilauksia ei voikaan päättää nettilomakkeella välittömästi, vaan että koska ensimmäinen lasku saapui uuden jakson alettua, pystyin netissä päättämään tilaukseni vasta helmikuusta 2010!

Toki asia oli kerrottu jollain pienellä präntillä lomakkeen lopussa, mutta kenelle tulee edes mieleen kiireessä tarkistaa, että kun klikkaat "päätä tilaus" niin pyyntö ei astu voimaan lähes 12 kuukauteen.

Kun Anja on jo edesmennyt, niin tule apuun J.J. Kasvi!!!

Puhelimessa toki lässytettiin, että mikäli tosiaan haluan päättää tilauksen välittömästi, minun tulee soittaa asiakaspalvelunumeroon (ei onnistu moneltakaan kuulo- tai puhevammaiselta eikä tätä kerrota laskussa) tai ihan oikeasti leikata lehdestä asiakaspalvelukuponki, täyttää se käsin, matkustaa jollain perhanan kuljetuspalvelulla ees taas kioskille ostamaan postimerkki ja käydä vielä postilaatikolla lähettämässä mokoma aatamin aikuinen lippu.

Antiikkista palvelua - eikä ainakaan esteetöntä! Pikemminkin keinottelua, jolla asiakas nakitetaan maksamaan vielä yksi vuosi.

Ajatelkaapa, miten helppoa ihminen olisi saada jatkamaan tilausta ajantasaisella tiedottamisella ja pienellä kannustuksella pakkomyynnin sijaan. Minusta ainakin olisi mukavampaa saada iloinen kirje, jossa kerrotaan etukäteen, että lehti X:n kestotilaukseni uusi jakso on alkamassa vaikkapa kuukauden päästä. Ja että kiitokseksi jatkuvasta asiakassuhteesta saan esimerkiksi valita uuden jakson kunniaksi yhden näytenumeron jostain kustantajan lehdestä, jota minulle ei vielä tule. Ei kovin suuri kustannus vuodessa per asiakas...

Oletettavasti jatkaisin kestotilaustani vanhaan tapaan ja saattaisin jopa innostua tilaamaan myös näytteeksi tilaamani lehden.

Tämän lisäksi netin asiakaspalvelussa tulisi pystyä hoitamaan KAIKKI tilaamiseen liittyvät asiat, näytenumeron valitsemisesta tilauksen välittömään päättämiseen. Saavutettavasti - vaikka käyttäisi esim. ruudunlukuohjelmia. Ei kovin paljon pyydetty tällä vuosituhannella.

Nyt meillä mietitään tämä viikonloppu, että pannaanko protestiksi poikki myös Hesari, kun ei tee mieli maksaa ala-arvoisesta palvelusta.