Tuuli vinkui aamuvarhaisesta ympäri taloa, sähisi ja humisi vessan ja kylpyhuoneen ilmastointiputkissa. Makuuhuoneen ikkunoista huomasimme viereisillä tonteilla kaatuneita pieniä puita ja toisiaan vasten nojailevia koivunrunkoja. Aamiaisella katselimme huolestuneina keittiön ikkunasta, miten naapurin tuulimittari vääntyi nojalleen kattoa vasten. Vasta ovikellon soitto paljasti, että olimme itsekin saaneet kunnon tällin salin puolelle. Kummallista, miten hiljaa valtava puu voikaan kaatua.

Edellisenä kesänä pihakallion alla olevaa tietä levennettiin kevyenliikenteen väylää varten ja kallion alta kaadettiin useita upeita puita. Tämä kallion päällä kasvanut mänty jäi iloksemme koristamaan kovasti muuttunutta maisemaa. Nyt se kuitenkin päätti tulla kylään. Onneksi latvus katkesi osuessaan kattoon rikkomatta sitä ja ikkunatkin säästyivät.

Emme edes ajatelleet vaivata pelastuslaitosta, koska alle 2km päässä on valtava alue kokonaan ilman sähköä, mutta yllätykseksemme riuskat palomiehet ilmestyivät tänä aamuna pihalle kunnon moottorisahan kanssa. He olivat huomanneet naapurin tontilla savusaunan päälle jääneen männyn ja pudottivat samalla vaivalla meidänkin vieraan terassilta pihalle. Nyt nurmikenttä on kuin savotta.

Olen saanut jo monia hauskoja ehdotuksia rungon hyödyntämisestä. Osa tulee ainakin ryytimaan pengerrykseksi, jotta saan kunnon kohopenkin perunoille.

Älkää peljätkö! - vammaispoliittinen jouluseimi

Klaukkalan K-Citymarketin tuulikaapissa loppiaiseen saakka.
Vuonna 2011 kolmella kuninkaalla täydennettynä!

Viirintie 9, 01800 Klaukkala
Avoinna ma-pe 9-21, la 8-18, su 12-21
Teoksen yhteydessä on kuvaus työstä pistekirjoituksella

Joosef ja Maria olivat tavallisia köyhiä ihmisiä. Maria ei oletettavasti osannut edes lukea. Jumala valitsi Jeesuksen tulevaksi äidiksi noin 14-vuotiaan kouluttamattoman, tuntemattoman, nöyrän ja uskollisen neitsyen. Teoriassa Joosef ja Maria olisivat voineet olla myös vammaisia ilman, että sillä olisi ollut sen kummempaa vaikutusta historian kulkuun.

Tämän seimen keskeisillä hahmoilla on erilaisia toimintarajoitteita. Joosef ei pysty juoksemaan eikä pyörätuolissa istuva Maria näkemään lastaan, mutta onko sillä merkitystä sanoman kannalta? Vammaisuutta ei tarvitse aina ajatella tragediana. Ajan kanssa sen voi kokea elämässään myös pikanttina lisänä. Täydellisyys ei ole mielenkiintoista. Säröjen kautta valo pääsee sisälle.

Vammaisten ihmisoikeudet eivät parane säälillä, sympatialla, hyväntekeväisyydellä, holhoamisella tai kiltteysrasismilla.

Meidän historiamme muuttamiseen tarvitaan tahtoa, tekoja, luovuutta, rahaa, hyviä lakeja, oikeuksiamme valvovia viranomaisia, esteettömyyttä, työpaikkoja, huippumuotoilua ja arvostuksen osoittamista. Kokonaiseksi ihmiseksi tunnustamista.

Kiitos pastori Markku Tapiolle ja K-Citymarketille, että sain tehdä tämän seimen.
Kiitos Nurmijärven seurakunnalle työskentelyn tukemisesta.

Kuvat: Matti Heimonen

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät yleensä haltioidu tatuoinneista taide-elämyksinä - tosin eivät ne minua haittaakaan. Mutta tämän amputoituun käteen tehdyn delfiinin jälkeen luulen ensimmäistä kertaa ymmärtäväni hieman paremmin tätä muotia, jossa kroppaan halutaan tehdä pysyviä merkintöjä elämän tärkeistä tapahtumista.

Tässä vaihtoehto rintojen rekonstruktiolle.

Ja muita kertomuksia...

Radio Vegan syyskuun dokumentti kertoo vammaisten ihmisten oikeudesta vanhemmuuteen.

Radiot auki sunnuntaina 25.9. klo 9:00. Ohjelman voi kuunnella jälkikäteen myös Areenalta.

Jukka ja Tiina Kumpuvuori kertovat ohjelmassa omasta taistelustaan asenteita ja byrokratiaa vastaan. Jos kuvittelit, että Suomessa perheoikeudet kuuluvat kaikille - olet väärässä.

Suomessa vammaisen ihmisen on tehtävä lapsensa itse. Vammaisilla ihmisillä ei ole oikeutta adoptioon. Adoption eväämiseen esimerkiksi Venäjältä riittää itseasiassa jo diabetes. Monet vammaiset parit kertovat, että heille kelpaisi myös vammainen lapsi, toisin kuin monille vammattomille adoptiovanhemmille. Tästä huolimatta tie tyssää järjestelmällisesti adoptioneuvontaan - terveydellisin perustein.

Vammaiset eivät samasta syystä pääse myöskään sijaisvanhemmiksi. Kuvitellaan, että vammaisuus altistaisi lapsen kaltoinkohtelulle. Vanhempien vammaisuuden positiivisista vaikutuksista ei puhu kukaan.

Mikäli omaa lasta ei syystä tai toisesta kuulu - vammaisilta voidaan myös yrittää evätä oikeus lapsettomuushoitoihin sosiaalisiin syihin vetoamalla, vaikka todellisuudessa kyseinen lainkohta rajaa hoitojen ulkopuolelle vakavasti päihdeongelmaiset ihmiset. Onneksi meillä on Kumpuvuorien kaltaisia esitaistelijoita, joilta saa nykyään myös lakiasianpalveluita. Kiitos Jukka ja Tiina, että tulitte asian kanssa kaapista!

Maailma Kylässä -festivaalien keskustelu vammaisten naisten oikeuksista tulee tänään 12.9.2011 StadiTV:stä n. klo 19:30 sekä uusintana torstaina 15.9. n. klo 22:00.

Keskustelijoina Tulva-lehden päätoimittaja Anne Moilanen ja Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen.

Ohjelma on pääkaupunkiseudulla katsottavissa kaapelikanava STADITVssä, sekä netissä osoitteessa: http://stadi.tv/

Apuvälineiden ideakilpailu 2011 - Ylellisyyttä arkeen
Järjestäjä Expomark Oy

Apuvälineiden ideakilpailun tarkoituksena on etsiä uusia innovaatioita apuvälinealalle. Vuoden 2011 kilpailulla haetaan ehdotuksia kotiin. Kilpailussa etsitään arkielämää helpottavaa tai arkeen ylellisyyttä ja mukavuutta tuovaa kodin apuvälinettä. Erityisesti arvostetaan sellaisia tuoteideoita, jotka helpottavat mahdollisimman laajan käyttäjäjoukon arkea.

Kilpailu on tarkoitettu kaikille Suomessa toimiville henkilöille. Kilpailuaika on 15.3. – 31.8.2011. Vielä siis ehtii!!!

Kilpailun palkintosumma on 5 000 euroa. Sen lahjoittaa Suomen Messusäätiö.
 

Lisätietoja ja tarkemmat osallistumisohjeet:
http://www.expomark.fi/esitteet/apuvaline/apuvaline11/Kilpailukutsu.pdf

Valokuvaaja Brian Walkerin hauska teos: Greasy Spoon 2007. (Huom! Tämä ei ole mikään kilpailun virallinen promokuva - muuten vain hauska itsenäinen taideteos) Lisää Walkerin teoksia kiinnostuneille löytyy hänen portfoliostaan: http://www.lickthesun.com/index.htm

HYMYILEVÄT KÄDET

…Runoilija kadulla kävellessään kuulee naisen äänen ja näkee vain hänen kätensä. Tällöin runoilija rakastuu naiseen palavasti, vaikkei koskaan näe häntä kokonaisena…

Kuvataiteen, tanssin ja musiikin yhteisteos kaukaisesta rakkaudesta.

Kuvataide ja tanssi: Rafael Wardi
Koreografia ja tanssi: Raisa Vennamo ja Maija Karhunen
Musiikin sävellys ja live-esitys: Marouf Majidi
Valosuunnittelu: Ina Niemelä
Pukusuunnittelu: Päivi Uusitalo
Graafinen suunnittelu ja valokuvaus: Riitta Skytt
Keramiikka: Helena Sarvela

Esitykset Tanssiteatteri Hurjaruuthin Studionäyttämöllä,
Tallberginkatu 1 A, Kaapelitehdas

Ensi-ilta:  28.5.2011 klo 19
Muut esitykset:  29.5. klo 15 / 31.5. klo 19 / 1.6. klo 19

Liput:  12 e / 8 e   Kesto:  n. 1 h

Lippuvaraukset:  maija.karhunen@helsinki.fi  tai  044-5529257
Lisätietoja:  http://hymyilevatkadet.blogspot.com

Kuvat: Riitta Skytt

Kannen kuva: Reinhard Schmid

Maria sairastuu äkillisesti kesämökillä ja tulee sairaalasta kotiin pyörätuolissa. Lääkärit eivät pääse yksimielisyyteen sairauden laadusta tai onko sitä ensinkään olemassa. Vanhemmat vakuuttelevat, että hän paranee vielä, mutta Marian on vaikea uskoa heitä. Lääkäreiden sovinistiset mukadiagnoosit ovat feministiäidille suurempi murhe kuin se, mitä tyttärelle oikeasti käy.

Maria ei ole taiteilija, hän vain piirtää, aina kuin vain mahdollista. Työkseen hän editoi ja kunnostaa videoita, muiden ihmisten elämiä. Rempseä poikatyttö Kiki, itsetuhoinen taiteilija Sini, Guillain-Barrén halvaannuttama punkkarinörtti Teo ja nivelpsoriaasia sairastava taideopettaja Lyydi jättävät jälkensä Marian elämään, mutta vielä aikuisenakin hän kokee itsensä ulkopuoliseksi. Kaikkein synkimpiä salaisuuksia on parempi olla kertomatta kenellekään.

Marian ilmestyskirja kertoo intiimillä, hätkähdyttävälläkin tavalla vammaisuuden  ja kroonisen sairauden kokemuksesta ja etenkin sitä, miten ympäristön asenteet vaikuttavat siihen. Siinä käsitellään myös monia vammaisuuteen liittyviä tabuja kuten seksuaalisuutta ja päihteiden käyttöä. Kirjan saamien ennakkoarvosteluiden perusteella voi todeta, että se on vedonnut myös muihin kuin vammaisiin.

Kirjan kirjoittanut Maija Haavisto kärsii itse neurologisesta sairaudesta - näkymätön sairaus, kuten vaikeasti havaittavia ja silti invalidisoivia  pitkäaikaissairauksia usein kutsutaan. Monelle hänen ystävälleen sama sairaus muodostaa kuitenkin näkyvän vamman, sillä he tarvitsevat pyörätuolia. Itsekin hän on saanut kokea paljon ableismia, vammaisuuteen liittyvää syrjintää, mikä on osasyy siihen, miksi hän muutti pois Suomesta.

"Olen kirjoittamassa kokonaista trilogiaa cripfic-romaaneja, kuten itse näitä kutsun. Eri henkilöt, eri tarina, eri teema, kuitenkin aiheena vammaisuus. Romaanieni vammaiset ovat tavallisia ihmisiä, joilla on elämässä muitakin prioriteetteja kuin tulla terveeksi tai 'kävellä vielä joku päivä' - saati sitten, että heitä kiinnostaisi 'inspiroida' muita ihmisiä ihmeteoillaan."

Toki voisin kirjoittaa kirjoja myös vammaisista, joiden tarinassa vamma on pelkkä sivujuonne, mutta niin kauan kuin vammaisuus on kaunokirjallisuudessa tabu, miksei saman tien nostaa sitä päärooliin asti?"

Haavisto kirjoittaa tällä hetkellä toista lääketieteellistä tietokirjaansa kroonisista sairauksista. Työn alla on myös esseekokoelma enemmän tai vähemmän aiheeseen liittyen. Hänen www.ilmestykset.net blogissaan käsitellään niin vammaisuutta kuin monia muitakin asioita, tunnuslauseena "Mistä ei voi vaieta, siitä on puhuttava".

Maija Haavisto: Marian ilmestyskirja. Muruja 2011. 232 s.

Tilaa teos kustantajalta.

Runo
        tytöstä

Vammaispoliittinen taide on marginaalin marginaalin marginaalia. Samoin kuin sata vuotta siten eläneen avantgardisti Edith Södergranin elämä ja runous. Nyt Södergranin runous kietoutuu tanssin pyörteisiin vammaisuuden, vammaispoliittisuuden ja taiteilijuuden kolmiyhteyttä tarkastellen.

Runotytöstä on esitys, joka tuo eteesi maailman, jossa inhimillinen heikkous ja aito rehellisyys kamppailevat elintilastaan ennakkoluulojen ja kertakäyttöharhojen mediametsässä.

Södergranin runouden puutarhaan kasvaa vammaisia pastisseja ja variaatioita, tanssitangolla tai ilman.

Reppana & raasu en'samble on vammaispoliittista taidetta tekevä ryhmä ja Runotytöstä on ryhmän ensimmäinen rutistus. Ryhmän tärkeimpiä tarkoituksia on etsiä ja löytää vammaispoliittiselle taiteelle oma paikkansa taiteen kentällä. Vammaisuuden ja taiteilijuuden kysymykset niin identiteetin, kielen kuin sosiaalisten käytänteidenkin rihmastossa toimii ryhmän tutkimuksen kohteena.

Esitykset
Ensi-ilta 14.3. klo 18
15.3., 16.3., 17.3., 18.3., 19.3. klo 18
su 20.3. Kuvailutulkattu esitys klo 16
19.5., 20.5., 21.5., klo 18
22.5. klo 16

Liput 10/8 euroa
Lippuvaraukset
johanna.roholm@tahtis.fi

Esitykset ovat Taiteen Vaihtolavalla osoitteessa:
Fleminginkatu 21, Helsinki

Lisätietoja Reppana  & raasu en'samblesta  sekä esityksestä antaa
ohjaaja Johanna Röholm
johanna.roholm@tahtis.fi
p. 044-0469548

Esityksen valmistamista ovat tukeneet Espoon kaupunki ja Taiteen keskustoimikunta

UTOPIA-KLUBI - sinulle, minulle, kaikille!

12.2 klo 18-23 Nuorten Toimintakeskus Happi (Sörnaisten Rantatie 31,  Helsinki).

SIIRI NORDIN
PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT

PEIJAKAS DJ:T STUFFIN' MUFFINS JA LADY CHATTERLEYN RAKASTAJA
DJ SPELPOJKE

Klubi on esteetön, alkoholiton, ikärajaton, queer-ystävällinen,  ilmainen ja tarkoitettu KAIKILLE. Keikat ja juonnot tulkataan  viittomakielelle. Lisäksi tilaan tullaan rakentamaan taktiilinarut, jotka ohjaavat lavalle, vessoihin ja kahvioon. Paikalla on avustajia huolehtimassa siitä, että  kaikki sujuu hyvin ja jokaisella on hauskaa. Myös taksien tilaamiseen, kahviossa asioimiseen ja yleensäkin kaikkeen saa tarvittavaa apua.

Ota kaverisi mukaan ja tule tsekkaamaan stadin hauskin meininki!

UTOPIA HELSINKI

http://utopiahelsinki.wordpress.com/

http://www.facebook.com/event.php?eid=194186273925784

Älkää peljätkö! - vammaispoliittinen jouluseimi

Klaukkalan K-Citymarketin tuulikaapissa
29.11.-31.12.2010
Viirintie 9, 01800 Klaukkala
Avoinna ma-pe 9-21, la 8-18, su 12-21
Teoksen yhteydessä on kuvaus työstä pistekirjoituksella

Joosef ja Maria olivat tavallisia köyhiä ihmisiä. Maria ei oletettavasti osannut edes lukea. Jumala valitsi Jeesuksen tulevaksi äidiksi noin 14-vuotiaan kouluttamattoman, tuntemattoman, nöyrän ja uskollisen neitsyen. Teoriassa Joosef ja Maria olisivat voineet olla myös vammaisia ilman, että sillä olisi ollut vaikutusta historian kulkuun.

Tämän seimen keskeisillä hahmoilla on erilaisia toimintarajoitteita. Joosef ei pysty juoksemaan eikä pyörätuolissa istuva Maria näkemään lastaan, mutta onko sillä merkitystä sanoman kannalta? Vammaisuutta ei tarvitse aina ajatella tragediana. Ajan kanssa sen voi kokea elämässään myös pikanttina lisänä. Täydellisyys ei ole mielenkiintoista. Säröjen kautta valo pääsee sisälle.

Vammaisten ihmisoikeudet eivät parane säälillä, sympatialla, hyväntekeväisyydellä, holhoamisella tai kiltteysrasismilla.

Meidän historiamme muuttamiseen tarvitaan tahtoa, tekoja, luovuutta, rahaa, hyviä lakeja, oikeuksiamme valvovia viranomaisia, esteettömyyttä, työpaikkoja, huippumuotoilua ja arvostuksen osoittamista. Kokonaiseksi ihmiseksi tunnustamista.

Kiitos pastori Markku Tapiolle ja K-Citymarketille, että sain tehdä tämän seimen.

Ville Similä kuvaili perjantain Hesarissa (18.6.), miten Tukholma on hukkumassa rakkauden ylitarjontaan. Hän on löytänyt Love Stockholm -festivaaleilta lähes kaikille kansanosille sopivia lemmenleikkejä kuten rakkausgolfia ja rakkausvalmennusta. Kohteliaasti Similä toteaa, että ohjelmaa on myös meille, rakkaudesta osattomille sukupuolettomille puutarhatontuille:

"Lapsille on taaperosalsaa, liikuntavammaisille sähköpyörätuolikiekkoa ja KAIKILLE MUILLE pikadeittailua, rakkausennustusta ja rakkauskuntotestejä."

Pieni lipsahdus, mutta kertoo asenteesta kaiken. Vaikka Similä itse olisikin sattunut löytämään elämänsä rakkauden lätkäkaukalosta niin veikkaan, että useimpien vammaisten kohdalla "den glider in" huomattavasti todennäköisemmin noilla MUILLE järjestetyillä pikadeiteillä. (Joiden oletan ja uskon tasa-arvon Ruotsissa tapahtuvan tietenkin esteettömissä tiloissa - toisin kuin täällä meillä.)

Suosittelen kaikille VANE:n eli Valtakunnallisen vammaisneuvoston kuukauden kolumnia aiheesta "Stop köyhyys". Hyvä Pirkko!

Ensi lauantaina 8.5.2010 Kulttuurijärjestö Chorus järjestää Kynnys ry:n Pantterisalissa (Siltasaarenkatu 4, 5.krs) Kehon politiikka -seminaarin, joka huipentuu Rocky Horror Picture Show -elokuvaan.

Ohjelma:
15:15 Tutkija Sirpa Paasonen puhuu pornon vaikutuksesta populaarikulttuuriin
16.00 Atelieri O. Haapala kertoo viehätyksestään 1800-luvun potrettikuviin ja siitä millaista on käyttää "erilaisia" malleja
16.30 Ville Särmä kertoo millaista on olla tyylikäs mies suomalaisella musiikkikentällä
17.00 Burleski-taiteilijat Bettie Blackheart ja Lola Vanilla puhuvat burleskista ja boylesquesta
17.45-18.15 Tekstiilitaiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen kertoo vammaisten kuvaamistavoista otsikolla "Sukupuolettomat puutarhatontut"
18.15-19.00 Kanerva Eskola alustaa elokuvaa Rocky Horror Picture Show
Seminaari päättyy / tauko
19.30. elokuvanäytös Rocky Horror Picture Show

Lisätietoja
Tervetuloa!

Ja ennakkopuffina ilmoitettakoon myös, että kesän 2010 Cross Over -vammaisfestareilla 10. - 13.6. Helsingin Kaapelitehtaan Turbiinisalissa tullaan myös näkemään mm. Burleskia.

Äitiyslomalla on aikaa lueskella jo hieman homeisempiakin sanomalehtiä. Tukka nousi pystyyn kun törmäsin viime sunnuntain (21.3.)  Hesarissa Pekka Aaltosen juttuun paralympialaisista. Kiitos hänelle rohkeudesta olla vammaiskriittinen (se on mediassa harvinaista herkkua), mutta siihen ne pisteet tekstistä sitten jäävätkin:

"Miksi vammaisurheilusta pitää tehdä huippu-urheilua? Vammaisurheilulla on paljon tärkeämpiä tehtäviä kuin muutaman yksilön rajojen etsiminen. Urheilu on vammaisille tärkeää, paljon tärkeämpää kuin vammattomille. Monessa vammassa toimintakyvyn ylläpito vaatii kovaakin harjoittelua."

Anteeksi kuinka? Että urheilu vaikuttaa jotenkin tehokkaammin meikäläiseen kuin tuhansiin suomalaisiin sohviltaan urheilua seuraaviin (metabolisesta oireyhtymästä kärsiviin) läskeihin keski-ikäisiin kaljalla ja makkaralla eläviin miehiin, joiden toimintakyvystä Pekan ihan oikeasti kannattaisi olla huolissaan. Näkökulma on yhtä hupsu kuin ohje, ettei näkövammaisten pidä käyttää valkoisia vaatteita. Ikäänkuin tahrat näkyisivät paremmin sokkojen kuin näkevien vaatteissa?

Muutaman yksilön rajojen etsiminen on vammattomasta varmaan pelottavaa. Nämä friikit kun saattavat jonain päivänä haluta integroitua tavisten olympialaisiin ja ryhtyä sotkemaan tilastoja. Pistorius pisteli jo proteeseillaan lähes olympiavauhtia, joten en pidä lainkaan mahdottomana ajatusta, että jossakin Kiinan maaseudulla valmistellaan jo urheiluopistoa, jossa orpokodeista kerättyjä lapsia amputoidaan ja varustellaan paremmin urheiluun sopivilla tekojäsenillä.

"Huippu-urheilupohdiskelun sijaan yhteiskunnan pitää panostaa vammaisten jokapäiväiseen liikuntaan. Kuntien tehtävä on järjestää heille tuettua liikuntaa. Vammaisten omat järjestöt eivät yksinään pysty siihen."

Kauniilta kuulostava ajatus vammaisille tarkoitetusta päivittäisestä tuetusta liikunnasta on liikuttavan lapsellinen ja lokeroiva. Kuten Aaltonen on itsekin huomannut, paralympialaisissa keskenään kilpailevat niin pankkiirit, konttoripäälliköt kuin eläkeläisetkin. Miksi heidän pitäisi urheilla vain keskenään ja tuetusti - kunnan ehdottamalla salivuorolla? Vammaisjärjestöt ovat nimenomaan tehneet töitä sen eteen, että kaikki kunnalliset liikuntapaikat olisivat täysin esteettömiä. Jotta jokainen vammainen ihminen voisi itse valita missä, milloin, miten ja keiden kanssa urheilee.

Aaltosta vaivaa paralympialaisissa myös esimerkiksi oppaiden käyttäminen näkövammaislajeissa: "Oppaan sippaaminen tai muu epäonnistuminen pilaa joskus urheilijan neljän vuoden uurastuksen". No, tavisten olympialaisissa lopputulos on aivan sama jos valmentaja on surkea tai voitelija sivelee suksiin väärät tökötit. Se riski on vain otettava.

Jutun kruunaa muna-kana-päätelmä siitä, ettei mediassa näkymätön vammaisurheilu kiinnosta kuin poliitikkoja juhlapuheissa. Jos ihmiset voisivat oikeasti valita haluavatko he katsoa tavisten vai vammaisten urheilukilpailuja, lopputulos voisi tänä tirkistelyn ja tosi-TV:n aikakautena yllättää myös mainostilaa etsivät sponsorit.

Hain aamulla postilaatikosta uusimman IT-lehden (Invalidityö - ei information technology), jonka kannessa lukee kissankokoisin kirjaimin: "Teemu elää normaalia elämää".

Voi rakas Invalidiliitto mikä pääotsikko! Unohtuikohan nyt joltakin, että lehden suurin lukijakunta ovat liiton jäsenet - ihmiset, joiden kiinnostava ja pikantti juttu ovat nimenomaan vammaisuudesta luovasti kehittyneet persoonalliset elämäntyylit. Joidenkin mielestä erilaiset, toisten mielestä jopa "epänormaalit". Eikö IT-lehden pitäisi antaa vertaistuen tapaan vammaisille inspiraatiota siitä, miten toiset vammaiset ovat järjestäneet elämänsä hyväksi? Piittaamatta piiruakaan siitä, mikä on niinsanotusti normaalia.

Kansiotsikon jutun perhe on sympaattinen. Kiva, että he elävät "tavallista" lapsiperheen arkea. Juuri siksi toimittajan asenne oikein värisyttää. "Teemu on käynyt koko ajan normaalia luokkaa... ....Teemu pystyy osallistumaan normaalisti koulun liikuntatunneille... Koulumatkoista pojat selviävät itsenäisesti..."  Oh la laa!

Olenko ymmärtänyt väärin kun kuvittelin, että vammaiskentällä ja alan lehdissä normaaliuden ihannointi ja tavoittelu olisi auttamattoman vanhanaikaista? Jopa poliittisesti epäkorrektia? Sosiaalisen vammaiskäsityksen mukaanhan "normaaliutta" ihannoiva yhteiskunta nimenomaan synnyttää vammaisuutta eristämällä liikkumis- ja toimintarajoitteiset ihmiset omiin kulkuvälineisiin, erityiskouluihin ja asumisyksiköihin. Eikö IT-lehden ihanteena pitäisi olla se, että uskaltaa tehdä asioita eri tavalla kuin muut?

Kaiken huipuksi Teemun perheen jälkeen seuraava juttu kertoo Harrista, jolla on sama sairaus kuin Teemulla. Harrin mielestä "on vahinko, että moni NF-potilas yrittää salata sairautensa ja olla normaali. Julkisivun ylläpito vie kuitenkin energiaa ja estää tasapainoisen elämän."

Ketään ei varmaankaan yllätä, että kaikkein köyhimpiä ja kurjimmista kurjimpia ovat koko ikänsä kansaneläkkeen perusosalla kituuttavat vammaiset. Onneksi Invalidiliitto on ottanut asian esille ja julkistanut köyhyysohjelman, jonka tavoitteet ovat vähintäänkin kohtuullisia.

Jos kuvittelit, että vammaiset suhaavat taksilla ja nostelevat eläkettä ja etuisuuksia (vai kompensaatioita), niin tämä ohjelma kannattaa lukea läpi. Siellä kerrotaan muun muassa kummallisista kuluista, joihin vammainen ei saa tukea mistään. Esimerkiksi talouspaperi ei ole tuhottoman kallista, mutta jos sitä menee runsaan kuolan erityksen vuoksi jatkuvasti rulla kahdessa päivässä - siitä kertyy vuodessa iso summa. Sähköpyörätuolin tai happirikastimen sähkönkulutuksesta puhumattakaan.

Jos olet hyvä tyyppi ja huolissasi eriarvoistumisesta, lähetä köyhyysohjelman huoneentaulu s-postilla omalle kansanedustajallesi tai kuntapäättäjälle. Voit tehdä sen täällä.

Eve Mantu on vammainen. Tänään klo 12:15 Radio YLE 1

Ohjelman voi kuunnella YLE Areenalla. Taas siellä on joku vihainen ja vaarallinen vammainen :-)

Kynnys Korvien välissä -yhdistyksen FB-ryhmä.

Designmuseossa kuukauden taiteilija -vitriinissä on joulu- ja tammikuun 2009-2010 esillä maistiaisia seuraavasta näyttelystäni, joka käsittelee syvästi kehitysvammaisten tyttöjen silpomista, The Ashley Treatmentia.

Tervetuloa myös tutustumaan kuukauden taiteilijan verkkonäyttelyyn Taiteilijat O:n sivuille.

Kiitos Lizz tästä linkistä. En tunnusta rikkoneeni kenenkään mersua, mutta pakko myöntää, että pilailin aiheesta taannoin tässä blogissa. Saammekohan nyt Aurin kanssa syytteen "invapaikoille-väärinpysäköineitä-vastaan-kiihottamisesta"?