Yhteiskuntakelpoinen

- "Eivätkä he osaa leikkiäkään", sanoi Annikka." Hyi, että ihmisen on pakko tulla aikuiseksi."

- "Kuka on sanonut, että on pakko?", kysyi Peppi. "Jollen väärin muista, on minulla jossakin pari pilleriä." (Astrid Lindgren, Peppi Pitkätossu 1945)

Vuonna 2007 The-Ashley-Treatment roikkui viikkoja kansainvälisten terveysuutisten ykkösaiheena. Kyseessä on 1997 syntyneen amerikkalaistytön mukaan nimetty hoito, jossa syvästi kehitysvammaisten lasten kehitys pysäytetään esimurrosikäisen tasolle.

Hoidolle nimensä antaneen Ashleyn vanhemmat ovat yhteistuumin lääkäreiden kanssa syöttäneet tyttärelleen estrogeeniä, jotta hän jää pienikokoiseksi ja siten kevyemmäksi kantaa, pukea ja kylvettää. Sairaalan eettisen toimikunnan luvalla Ashleyltä on myös poistettu kohtu, munasarjat ja rintarauhaskudos.  

Vanhemmat perustelevat leikkauksia kärsimyksen välttämisellä. Heidän mielestään Ashleyn elämä on lokoisampaa ilman aristavien rintojen ja sotkuisten kuukautisten aiheuttamaa epämukavuutta. Koska Ashley on henkisesti pienen vauvan tasolla, vanhemmista on miellyttävämpää, että tytön fyysinen olemus vastaa paremmin hänen henkistä ikäänsä.

Vammaispoliittisen taiteen tekijälle The Ashley Treatment on herkullinen lähtökohta. Designmuseon vitriinissä on esillä tuorein vammaisten silpomista kommentoiva teokseni "Julkista riistaa". Kahvikuppitelineiksi rintansa amputoinut tarjotinnukke on osa seuraavaa taideprojektiani, jossa 2000-luvun määritelmästä: "ihmisarvo = tuottavuus yhteiskunnalle" vedetään johtopäätös, että "ei tuottavan ihmisen oikeus rasittaa yhteiskuntaa ja muita ihmisiä tulee olla ≤ 0". Teoilla ja niiden seurauksilla leikkivät työt etsivät pohjimmiltaan vastausta kysymykseen: "Millainen on ihminen, jonka mielestä ihmisarvo ja ruumiillinen koskemattomuus kuuluu vain terveille?".

Tekosyy kohdella aina lapsena

Mikäli kehitysvammaisten silpomiseksi ovelasti muotoilu argumentti henkisen ja fyysisen iän vastaavuudesta ulotettaisiin koskemaan vammattomia ihmisiä, plastiikkakirurgialta putoaisi pohja pois. Botox imisi uhreistaan elämänkokemusta, silikonit iän myötä karttunutta harkintakykyä ja kasvojen kohotus asiantuntemusta ja arvovaltaa. Kuinka moni meistä olisi valmis maksamaan tuhansia euroja nuoruuden tavoittelun sijaan psykofyysisen olemuksensa harmonisoinnista?

Veistokseni Milón Venus in the Golden Age kuvaa ryppyistä vanhusta nuoruuden ja kauneuden kliseisimmässä kliimaksissa eli hääpuvussa. Psykofyysiseltä olemukseltaan ristiriitainen teos uhkuu omanarvontuntoisesti kypsää romantiikkaa. Marmorin sileyden menettänyt Venus ei ihannoi ikuista nuoruutta vaan kantaa nykymaailmassa lähes vammaisuutena pidettyä kurttuisuuttaan kuin kunniamerkkiä. Ikuiseen tyttöyteen tuomitussa Ashleyssä samaa kunnioitusta herättävää luonnollista vanhenemista ei tulla koskaan näkemään.  

– "Nyt", kuiskasi Peppi. He nielaisivat pillerit.

– "Hieno pieni kiekura, sureksi en tahdo ma", he sanoivat kaikki kolme yhtaikaa. Niin se oli tehty. Peppi sytytti kattolampun.

– "Ihanaa", hän sanoi, "nyt ei tarvitse tulla suureksi ja saada liikavarpaita ja muuta kurjuutta."

                      Vammainen nainen = sukupuoleton puutarhatonttu

Ashleyn fyysisen aikuistumisen eväämistä on perusteltu myös hyväksikäytön ennaltaehkäisyllä. Tytön vanhemmat ovat kertoneet pelänneensä Ashleyn rintojen houkuttelevan miespuolisia hoitajia väärinkäytöksiin. Jos asiaa katsoo pedofiilitutkimuksen valossa, niin lattarintainen ja lapsennäköinen Peter Pan -tyttö on kuitenkin hoitojen jälkeen pikemminkin pedofiilien unelma. Eikö sukupuoliominaisuuksien poistaminen tarpeettomilla leikkauksilla puhe- ja puolustuskyvyttömältä ihmiseltä ole jo itsessään hyväksikäyttöä?

Ashley ei ole ainoa estrogeenilla kitukasvatettu kehitysvammainen. Paremmin ammeisiin, syliin ja turvaistuimiin mahtuviksi tuunatuista lapsista ei kuitenkaan ole tilastoja. Rohkenen silti epäillä, että kaikki hoidetut ovat olleet tyttöjä. Poikien seksuaalisuus tuskin pelottaa edes amerikkalaisia niin paljon, että kastrointia kutsuttaisiin kärsimyksen välttämiseksi.

Vammaisten silpomisen hyväksyminen mahdollistaisi hurjimmillaan jo tapahtuneen aikuistumisen peruuttamisen. Lievimmillään hankalasti käsiteltävän kokoisilta vammaisilta voisi helppohoitoisuuden nimissä amputoida vaikkapa jalat. Niistä kun on liikuntakyvyttömälle suorastaan haittaa. Viisaudenhampaita, umpilisäkettä, häntäluuta ja ihokarvojen kohottajalihaksia pidetään myös täysin turhina ihmisillä, jotka eivät liiku neljällä jalalla ja kiipeile puissa. Entä miksi jättää korvat sellaiselle, joka ei koskaan kuuntele muita? Tai seksuaalisuus koteihin ja laitoksiin eristetyille?

Aiemmissa näyttelyissä olen kuvannut sitä, miten vammaisille annostellaan ihmisoikeuksina pidettäviä perusvapauksia lusikalla. Esimerkiksi työssä ja opiskelussa välttämätöntä henkilökohtaista apua tai liikkumisen mahdollistavia kuljetuspalveluita annetaan niin vähän, että ne riittävät katkaisemaan siivet elämänkaareen kuuluvien kehitystehtävien toteuttamiselta.

The-Ashley-treatment -projektissa hyppään elinpiirin kaventamisesta vammaisten ruumiiseen kohdistuvaan silpomiseen ja laillisiin ja laittomiin keinoihin yrittää muokata kaltaisistani rämpylöistä helpommin hyvinvointiyhteiskunnan kellareihin ja takapihoille sopivia.

Annoin pikkusormen ja se vei koko käden

Mikäli The-Ashley-Treatment vakiintuisi yleisesti hyväksytyksi hoitomuodoksi, lihasvoimaltaan heikkojen vanhempien vammaisille lapsille voisi käydä kuin kankaalle, josta kansansadun kissa himoitsi uutta takkia. Hän vei sen räätälinä toimivalle hiirelle, joka materiaalia leikeltyään joutui pahoittelemaan, ettei tullut takkia, mutta tulee paita. Ja viikkoa myöhemmin, ettei tullut paitaa, mutta tulee liivi. Ja ettei tullut liiviäkään, mutta tulee kukkaro.

Mielikuva liian suuria annoksia The-Ashley-Treatmentia saaneesta lapsesta muistuttaa myös lapsuudessani kerrottuja koululaisvitsejä Orbiksesta. Hän oli milloin kädetön, jalaton, kuuro ja sokea poika, joka sai julmilta vanhemmiltaan lahjaksi hyppynaruja, luistimia, musiikkikasetteja ja kuvakirjoja. Lopulta Orbis oli vain korvillaan uiva pää, joka hukkui traagisesti, kun joku hyväätarkoittava hoitaja laittoi hänelle uimalakin.

Ashleyn vanhemmat korostavat kotisivuillaan lähes uskonnolliseen sävyyn, että he ovat tehneet kaiken vain ja ainoastaan tyttärensä parhaaksi. Kirjoituksissa hehkutetaan, miten Ashley on tuonut heidän elämäänsä valtavasti rakkautta ja lisännyt perheenjäsenten välisiä kiintymyssuhteita.

Vanhempien vakuutteluista huolimatta kirjailija Helena Anhava kiteyttää The-Ashley-Treatmentin herättämät tuntemukseni mietekokoelmassaan Sivusta: ”Et kelpaa jos et ole kuten haluan. Se on hylkäämistä.”

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen

tekstiilitaiteilija

www.jenni-juulia.com