Vastasin eilen s-postihaastattelussa kysymykseen, miksi lapseni näkyvät osassa teoksia. Tiedostan, että se voi vaikuttaa epäammattimaiselta. Syy on tylsän arkinen. Perheessä, jonka kolme jäsentää murtaa vuorotellen luita ja potee tavalliset flunssat, enterorokot ja mahataudit, vanhempien työnteko ei voi pysähtyä siihen, että lasta ei saa viedä hoitoon. Lapsuudenkodissani oli myös 3/4 suhde rämpylöitä eikä kipsi kelvannut verukkeeksi jättää asioita tekemättä. Positiivisemmin sanottuna kyse on arkisesta ongelmanratkaisusta, joka ihme kyllä ruokkii luovuutta - silloin kun tapaturmakasauma ei vielä ole stressivuoren korkuinen.

Mini joutui jäämään eilen kotiin korvatulehduksen vuoksi. Teimme yhdessä pitkän mukavan rupeaman jouluseimen valmisteluja. Tänä vuonna Klaukkalan K-Citymarketin tuulikaappiin tulee suuri seimiaiheisista joulukorteista ommeltu teltta. Sen sisällä on pöytä ja korttikansioita, joita saa selata. Ajatuksena on, että voit valita teltan kansioista itseäsi koskettavan ja ystävästä muistuttavan - jo kertaalleen kulkeneen - joulukortin, sujauttaa sen viestin kera oheiseen kuoreen ja lähettää uudelleen. Tätä varten olen ostanut netistä kiloittain kauniita vanhoja joulukortteja.

korttilajittelu.jpg

Yllätys oli muuten melkoinen kun pinoista löytyi mm. 2 kpl vaarini siskolle 1970-luvulla lähetettyä korttia sekä yksi, jolla yhdistyskaveri oli osallistunut MTV:n "Tunnista pukki" -kilpailuun. Yhtään isotätini, korttitaiteilija Ada Onnelan myöh. Hakoniemi kortteja ei valitettavasti tullut vastaan. Täydennän kansioita päivittäin, joten pitkin joulukuuta kannattaa piipahtaa nautiskelemassa kauniista kuvista ja viehättävistä käsialoista.

Kotilieden jutun mukaan Suomessa lähetettiin 1995 ensimmäisen kerran yli 50 miljoonaa joulukorttia. Vaikka sähköinen kortti on syrjäyttämässä paperiset, 50 miljoonan raja on ylitetty jo monena vuonna. Minusta nämä laatikkoihin ja vinteille kertyvät tervehdykset kestävät useammankin kierroksen. Omiksi suosikeikseni nousivat eilen valokuvakortit käsin kirjailluista joulukoristeista sekä tämä "rämpyläkortti", jossa pieni punatukkainen lapsi pitelee kävelykeppiä.

Korttiseimipieni.jpg

korttikuori.jpg
Tervetuloa joulukuussa Klaukkala K-Citymarketin tuulikaappiin. Valitse sinua koskettava kortti, sujauta se kuoreen ja lähetä ystävälle! Samalla voit katsella telttakatokseen ommeltuja satoja eri versioita jouluseimi -aiheesta postikorteissa.

Klaukkalan seimiprojekti on pastori Markku Tapion Englannista Suomeen tuoma perinne, jossa paikalliset taiteilijat toteuttavat eri puolille kylää näkemyksiään jouluseimestä. Kuvia aikaisemmista seimistäni löytyy mm. täältä ja täältä.