Lion2M.jpg

Olin tänään kuvaamassa videoteosta O gallerian tulevaan ryhmänäyttelyymme "Kivi, paperi, sakset", joka on esillä Helsingissä Uudenmaankadulla 11.-30.8.2015. Näyttely kertoo pelaamisesta ja peleistä.

Oman pelini inspiraationa toimii kiistelty käsite "manslamming". Uudissanalla kuvataan käyttäytymismallia, jonka mukaan reittien kohdatessa nainen pyrkii (yleensä) välttämään törmäystä ja mies (tiedostamattaan) olettaa naisen väistävän. Kyseenalaiseksi ilmiön tekee se, että yksittäisten henkilöiden koekävelyissä törmääjän ja väistäjän roolien valintaan tuntuvat vaikuttavan sukupuolen lisäksi mm. ikä, pukeutuminen, pituus, ihonväri sekä vallasta ja varallisuudesta kertovat tunnusmerkit.

Oma koekävelyni suuressa marketissa osoitti, että alle 150-senttinen pätkä kepin ja ostoskärryjen kanssa joutuu väistämään miehiä ja jopa jo itseään pidempiä poikia. Jostakin edellä mainitusta syystä. Pelivideossani halusin kuitenkin pohtia manslammingia intersektionaalisuuden sijaan eri näkökulmasta - sellaisen ihmisen kanssa, joka ei tee vastaantulijoista lainkaan päätelmiä näköaistin varassa.

Keskustelin tänään kulttuurintuottaja ja laulaja Sylvi Sarapuun kanssa siitä, törmääkö näkövammainen ihminen manslammingiin vai toisinpäin. Ja millä perusteilla hän itse tekee päätelmiä tuntemattomista ihmisistä. Videota varten olin ommellut Sylville vahvan leijonan peliasun, jonka kanssa kuljimme pitkin Lahden tihkusateista pääkatua kokeilemassa "body-checkkausta".

Video tulee elokuun alussa O gallerian näyttelyn lisäksi YouTubeen, jotta se olisi mahdollisimman saavutettava. Samasta syystä olen luvannut tehdä videoon myös elämäni ensimmäisen kuvailutulkkauksen.

Lion6M.jpg