Pyörätuolipukeutuminen ja erityismitoitetut asut ovat ikuisuusaihe, joka puhutti taas apuvälinemessuilla. Teollisesti tuotettujen vaatteiden aikakaudella kyse on vähän samanlaisista unelmista kuin asumisessa. Pitäisi löytää omakotitalo meren tai järven rannalta keskeltä kaupunkia.

Erikoismitoitettuja vaatteita käyttävät ihmiset eivät ole muodin ja trendien nopeiden syklien ulkopuolella. Siksi netissäkin on hyvin vähän verkkokauppoja, joissa myydään sarjoina tuotettuja eli kohtuuhintaisia (usein silti kalliita) vaatteita vaikkapa lyhytkasvuisille tai pyörätuolinkäyttäjille. Tarjonta on muodin sijaan keskittynyt valkoisiin kauluspaitoihin, suoriin housuihin ja päällystakkeihin. Siitä huolimatta ja onneksi esimerkiksi vammaisjärjestöissä työskentelevät ihmiset eivät ole johdonmukaisesti tilanneet jakkupukujaan näistä alle kymmenestä istuma-asentoon leikattuja asuja tarjoavista yrityksistä. Vammaisvaatteet eivät erotu koulupukujen tapaan katukuvasta. Emme kaikki halua samanlaista helppokäyttöistä villakangastakkiviittaa, vaikka siinä olisi tarranauhakiinnitys tai kulumis- ja kurasuojia hihoissa.

Olen väittänyt, että vammainenkin pukeutuu vaikka piikkimattoon, jos se näyttää hyvältä. Toki olemme yksilöitä myös siinä, missä mittakaavassa käytämme pukeutumista maustamme, arvoistamme tai persoonallisuudestamme kertomiseen.

Helppoon puettavuuteen perustuvien vaatteiden kuvitellut markkinat lienevät syntyneen hoitolaitoksissa. Kynnys ry:n puheenjohtaja ja vuoden Lyyti palkittu Amu Urhonen puhui muutama viikko sitten Säätytalolla siitä, miten helposti puettavia vaatteita tärkeämpää on järjestää avustajille aikaa pukea vaikeasti vammaiselle nuorelle hänen haluamansa pillifarkut. Koska itseilmaisun ja omaan elämään vaikuttamisen tunteen vahvistaminen pienestä pitäen suojelee esimerkiksi vammaisia tyttöjä ja naisia väkivallalta.

Suomessakin on tehty lopputöitä vammaisille suunnitelluista laitospesunkestävistä vaatteista, joissa on liukkaita vuoria, tahmeita vetoketjuja ja erikseen pestäviä ja vaihdettavia huiviosia kuolaaville. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni tilaus tehdään vammaisen toiveesta ja monessako hankinnan takana on esimerkiksi omainen, joka haluaa helpotusta pukeutumistilanteeseen. Tai miten paljon henkilökohtaisen avustajan kanssa vaatteita shoppailevat antavat avustajan kommenttien puettavuudesta vaikuttaa omiin hankintoihin?

Vaikka pidän helppoa puettavuutta erittäin matalana tavoitteena vammaisten vaatetuksessa en silti tyrmää kokonaan ajatusta vammaisvaatteista. Niiden lähtökohtana voisivat olla vaikkapa älyvaatteet, joiden kehitys keskittyy toistaiseksi lähinnä avaruus-, sotilas- ja urheiluasuihin. Interaktiivisuuteen erikoistunut taiteilija Daan Roosegaarde on tehnyt intiimejä asuja, jotka muuttuvat läpinäkyviksi erilaisissa kohtaamisissa. Verkkosivuillaan hän kertoo suunnittelevansa vaatetta, joka muuttuu läpinäkyväksi kun valehtelee.

Japanissa on kehitetty jauhetulla keramiikalla käsitelty kangas, joka imee UV-säteitä ja muuttaa ne lämmöksi. Tällaisesta materiaalista toteutetuille päällysvaatteille saattaisi olla niin paljon kysyntää pohjoisessa, että niitä voisi tuottaa teollisestikin hyvin eri näköisinä, värisinä ja mallisina. Myös kuorivaatteille, joissa on sisäänrakennetut paikat näytöille, kuulokkeille, viihteelle tai elintoiminnoista kertoville antureille voisivat saada suosiota vammaistenkin keskuudessa.

Ying Gaon vaate, jonka metallikarvat reagoivat ääneen (video) sai minut heti kuvittelemaan erityisesti vaikeasti puhevammaisille asun, jonka karvat nousisivat pystyyn silloin kun heille aletaan lässyttää.