Kaarina Hazard kirjoitti Iltalehteen kolumnin pelistä, jossa vammaisia puolustavat hyvikset mätkivät Kaitaalle suunniteltua asuntolaa vastustavia pahiksia. Hazardille voisi antaa vammaistittelin siitä härskiydestä, että hän avaa mediassa suunsa kiltteysrasismin ilmentymistä.

Väärinymmärrysten välttämiseksi kerron, että minustakin kaikenlaisten asuntoloiden vastustaminen on itsekkäiden ja pikkusieluisten rottien puuhaa. Eikä verorahojani saisi Leijonaemoja lainaten käyttää perusteettomien valitusten käsittelyyn. Mätkis.

On kuitenkin helppo yhtyä ihmettelyyn siitä, miksi kaikki vammaisten puolustajat nyt yhtäkkiä päättivät avata suunsa ja somensa Kaitaan asuntolan puolesta. Mikseivät uutisoinnit esteettömyysmääräysten lieventämisestä koko maassa tai vammaisiin kohdistuneiden viharikosten määrän kasvusta aktivoineet hyviksiä juuri lainkaan? Nimbyn mätkijät hoi, kaukoputki pois ja silmälasit päähän.

Hazardille suututaan myös vammaisten lasten vanhempiin liittyvistä vihjailuista kolumnissaan. Olen kahden vammaisen lapsen vammainen äiti ja uskokaa tai älkää - minä en puhu aina totta enkä taatusti ole objektiivinen vammaiskysymyksissä. Siitä huolimatta tai siksi esiintymispyyntöni liittyvät yleensä kyseiseen aiheeseen. Miksei saisi olla puolueellinen? Vammaisten lasten vanhemmuus ei automaattisesti kiillota kenenkään sädekehää eikä marttyyrin viitan alta huokailu ole jalostunutta kärsimystä.

Mielenkiintoisin kohta kolumnissa liittyy vihkoseen, jossa taloon muuttavien nuorten vammoista kerrotaan naapurustolle. En ole nähnyt esitteen tekstejä, mutta kiitos Hazardille, että pistit pohtimaan, ovatko kaikki mukana olevat nuoret ymmärtäneet, mitä heistä kerrotaan ja keille kaikille. Onko hyvää tarkoittava vaikuttamiskeino ristiriidassa itsemääräämisen edistämisen ja "Independent Living" -tyyppisen rakennushankkeen puolustamisen kanssa? Henkilökohtaiset avustajat saisivat potkut tällaisten tietojen levittämisestä.

Puolustustarkoituksessa väärin kohtelemisen ongelma nousi esiin myös Ashley Treatmentin yhteydessä. Siinä kehitysvammaisen tytön fyysisen kehityksen lääketieteellisestä pysäyttämisestä kerrottiin netissä kuvin, joissa Ashley hymyili tunnistettavana mustilla palkeilla peitettyjen sukulaisten keskellä, Vain pieni osa lukijoista älähti siitä, että vanhemmat olivat tytön kehosta päättämisen lisäksi päättääneet tehtyjen toimenpiteiden julkisuudesta ja oman yksityisyytensä suojelemisesta.

Hesarin asuntolajutussa vammaiset olivat puhumattomia hoidettavia, joiden omaa mielipidettä asiasta ei kuultu. En usko, etteikö yhdelläkään heistä olisi nykypäivänä käytössään jotain vaihtoehtoisista kommunikaatiomenetelmistä. Äidit, isät ja toimittaja Hannula - olivatko ne mukana ja käytössä?

Kenellä on oikeus puolustaa vaikeimmin vammaisia ja puhua heidän puolestaan? Toivottavasti tulevaisuudessa ensisijaisesti heillä itsellään. Mutta tällainen toimijuus ja osallisuus edellyttää vallankumousellista asennemuutosta, merkittävästi nykyistä kattavampia esteettömyysmääräyksiä, ennennäkemättömiä saavutettavuusratkaisuita, täydellisesti joustavia tulkki- ja avustajapalveluita sekä apuvälineisiin ympättyä huipputeknologiaa. Tahtoa ja rahaa - myös meidän YIMBY:ilijöiden pussista.

nimby-syndrome-cartoon-normal.jpg