Syksyn vellonut keskustelu vammaispoliittisesta taiteesta jatkuu tuoreimmassa Ylioppilaslehdessä otsikolla "Sepät syntyessään".

Maria Säkö koosti sen kimppahaastattelusta, jossa Kynnys ry:n kulttuurisihteeri Soile Englund, Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry:n puheenjohtaja Ismo Helén ja allekirjoittanut ruotivat porukalla vammaiskulttuurin ongelmia ja huippuhetkiä ilman kiltteysrasismia ja mystifiointia.

Haastattelu on kokeneiden vammaiskulttuurin toimijoiden epävirallinen vastine Turun VAKU-hankkeessa laaditulle julkilausumalle, jossa mm. kehdataan kitistä, että apurahojen myöntäjät eivät riittävästi luota (!?!) vammaisten taiteentekijöiden lahjakkuuteen.

Olen välillä tuskastunut selittämään taideryhmissä käyville vammaisille, että apurahajärjestelmä on tarkoitettu pääasiassa täysipäiväisesti ammatissa toimiville taiteilijoille. Ja että en minäkään saa lääketieteen apurahaa, vaikka kuinka haluaisin tehdä alan tutkimusta tai kehitellä apuvälineitä.

En syytä vammaisia taiteen harrastajia ammattilaisuuden ja harrastamisen sekoittumisesta. Pidän kuitenkin vastuuttomana sitä, jos muutaman taulun maalannutta vaikeavammaista ylistetään hyväätarkoittaen suureksi taiteilijaksi ja herkäksi luonnonlahjakkuudeksi, jonka tulee heti saada oma näyttely kunnon galleriaan. Kuka tahansa innostuisi moisesta suitsutuksesta.

Mutta kenellä on munaa tukea samaa ihmistä ja antaa rehellistä palautetta ja vastauksia sinä päivänä, kun suuresti odotettua apurahaa ei tulekaan eikä näyttelystä myydä töitä edes vuokran vertaa? Kun ensimmäinen asiallinen kritiikki onkin kuin nyrkki tai selkäänpuukotus kaikkien hymyjen ja kannustusten jälkeen.

Miksi vammaisen kannustaminen on mennyt epäuskottavaksi merkityksenetsimiseksi tavallisille asioille? Jos peset hampaasi ilman apua olet arkisen selviytymisen mestari, ensimmäinen piirroksesi on taidetta, parisuhteesi ihme jne jne. Olikohan se Pirkko J. (sopisi sun suuhun :-), joka sanoi, että "Kun vammainen harrastaa seksiä, niin sekin on varmaan kohta kuntouttava työmuoto!"

Ismo Hélen on lukenut jostain, että minkä tahansa asian ammattimaiseen osaamiseen vaaditaan 10 000 tuntia harjoittelua. Se on yli viisi vuotta, kahdeksantuntisia työpäiviä, viitenä päivänä viikossa.

Taiteen tekeminen on raakaa työtä - tai loistava harrastus. Ammatti, jossa todellakin on VAKU-hankkeen julkilausumaa siteeratakseni "uskallettava paljon ja tehtävä hirvittävän paljon työtä". Niin vammaisen kuin vammattoman.