Hesarissa oli vihdoin kauan odotettu uutinen henkilökohtaisen avustajajärjestelmän muuttumisesta subjektiiviseksi.

Netti-Hesarin otsikkoon oli kuitenkin kuin kiusallaan - kenties juuri kateuden lietsomiseksi - tungettu asiayhteyteen aivan älytön adjektiivi. Vammaisille oikeus ilmaiseen henkilökohtaiseen apuun.

Hmm... on se niin mahtavaa kun ei vammaisten tarvitse maksaa palvelumaksua pissalla käynnistä ja sängystä nousemisesta. Nöyrimmät kiitokset.

Tarkennukseksi Hesarille, että henkilökohtaisen avustajan käyttäminen ei suinkaan ole ilmaista, kuten usein annetaan ymmärtää. Tiina Lahtonen väitteli hiljattain ansiokkaasti TV:ssä KELA:n asiantuntijan kanssa siitä, miksei avustajasta syntyviä kustannuksia hyväksytä lainkaan vammaisuudesta aiheutuviksi kustannuksiksi, joita vammaistuen olisi tarkoitus kompensoida.

Jos kotona on avustaja vaikkapa 30h viikossa, hän kuluttaa ainakin
- WC-paperia
- saippuaa
- vettä
- astioita (tiskiaineen kulutus)
- puhelinkuluja (työvuorot)
- postikuluja (tuntilistat)
- usein vähintään kahvia, teetä, mehua yms. Monesti ruokaa.
- ylimääräisiä sisäänpääsymaksuja (edelleenkään avustajaa ei saa ilmaiseksi kaikkialle)
- ensiapukaapin varusteita (työterveyshuolto vaatii pitämään kunnossa kun asunnossa käy työntekijä)
- vapaaehtoisten vakuutusten maksuja, joita kunta ei korvaa.
- muuta ylimääräistä kulumista.

Nipotusta edes luetella moisia, joku työssäkäyvä kenties ajattelee. Mutta jos elät koko elämäsi kansaneläkkeen perusosalla ja kotisi on vaikkapa 1560h/vuodessa (=30h viikko) toisen ihmisen työpaikka, niin pienistäkin puroista syntyy vuosien varrella iso - vammaisuudesta johtuva - ylimääräinen kustannus.

Samoilla saippua-rahoilla joku toinen eläkeläinen voi tilata lehden, säästää uuteen talvitakkiin tai ostaa Pirkko J.:tä lainatakseni appelsiinin tai iltapäivälehden.