Kiinan maanjäristyksen kaltaisissa luonnonkatastrofeissa vammaiset tahtovat jäädä pelastustöiden osalta viimeisimpien joukkoon. Vaikka ihmisten raadollisuutta ei haluaisi uskoa, ongelma on niin yleinen, että vammaisten oikeus tulla tasa-arvoisesti suojelluksi ja pelastetuksi piti kirjata YK:n tuoreeseen vammaisten ihmisoikeussopimukseen.

"Vammaisia on myös suojeltava sodan, erilaisten hätätilojen ja luonnon onnettomuuksien aikana samalla tavalla kuin muita ihmisiä. Onnettomuuksissa ja vaaratilanteissa on tehtävä kaikki mahdolliset toimenpiteet, jotta voidaan taata vammaisten turvallisuus." (STM:n selkokielinen versio vammaisten ihmisoikeussopimuksesta)

Sichuanista kirjoitetuissa suomenkielisissä uutisissa on kerrottu koulujen, työpaikkojen ja sairaaloiden pelastustoimista. Silmiini ei ole osunut ainuttakaan mainintaa vammaisille tarkoitetun lastenkodin, koulun tai työkeskuksen pelastustöistä. Saati kuurojen, näkövammaisten tai kehitysvammaisten kohtalosta alueella.

Minulla ei ole kenttäkokemusta sotatilanteista eikä muista mullistuksista. Olen vain päätellyt kehitysyhteistyötä tekevien ihmisten kirjoituksista, että luonnonkatastrofit ja sodat ovat tilanteita, joissa  erityisryhmien ihmisarvo mitataan tekojen tasolla. 

Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä (pssst... joka muuten juuri poseerasi alasti Hesarin Kuukausiliitteessä. Teko, jolle nostaisin hattua ellei Kalle olisi nimenomaan kieltänyt) on kirjoittanut Kosovon kriisistä seuraavaa:

"Kun valtioneuvosto keväällä päätti, että Suomi ottaa vastaan tuhat pakolaista Kosovosta, päätöksen yhteydessä erityisesti todettiin ovien olevan auki kaikille...

…Vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyöyhdistys FIDIDA ry oli lähettänyt jo tuolloin suomalaisen sairaanhoitajan auttamaan kahden pakolaisleirin vammaisia. He olivat joutuneet pakenemaan Kosovosta ilman hoitotarvikkeita, ilman apuvälineitä ja useat olivat erittäin vaikeassa asemassa. Tavanomaiset avustusjärjestöt eivät pystyneet vastaamaan heidän tarpeisiinsa... 

...Suomalainen sairaanhoitaja Satu Heikkinen raportoi leirillä olevien vammaisten vaikeasta tilanteesta ja siitä, että he eivät näyttäneet pääsevän mihinkään maahan. Ei-vammaiset sukulaiset olivat useimmiten etusijalla. Tiedotin Suomen viranomaisille tilanteesta ja välitin Satu Heikkisen yhteystiedot, hän oli valmis auttamaan Suomen viranomaisia paikallistamaan pahimmassa hädässä olevia vammaisia, jotta he voisivat tulla Suomeen kuntoutukseen ja hoitoon.

Tiedon saivat niin työministeriö, pääministeri, ulkoministeri, kehitysyhteistyöministeri kuin presidenttikin.

Kukaan viranomainen ei ottanut häneen yhteyttä. Jokin aika sitten kävi ilmi, että loput Suomeen tulleet pakolaiset oli valittu suomalaisten toimesta, ei YK:n. Saamieni tietojen mukaan Suomeen tuli lopulta vain muutama vaimeavammainen pakolainen Kosovosta...

...Miksi ei autettu niitä, joita luvattiin? Miksi ei autettu niitä, jotka olivat suurimmassa hädässä? Kaikki tarvittavat tiedot olivat käytettävissä. Skopjen kahdella pakolaisleirillä oli satoja vammaisia tavattoman vaikeissa oloissa. Mennyt on mennyttä mutta siitä on syytä ottaa opiksi. Suurimmassa hädässä olevia on autettava ensin."

(Kalle Könkkölä, 22.07.1999. Lue koko juttu täältä.)