Katselimme lauantaina Prinssin kanssa netistä länsigöötanmaanpystykorvien kuvia. (Gööttifaneille tässä herkullinen linkki, jonka asiaan vihkiytymättömät voivat heti skipata.) Ihmettelimme yhdessä, miksi ihmeessä niiden hienoja häntiä oli aikoinaan julmasti typistetty. Rotu on siitä erikoinen, että koiria syntyy myös luonnontöpöinä. Tästä seuraa, että kun typistäminen on kielletty, niin harvinaisia töpöhäntäisiä yksilöitä arvostetaan hiukan pitkähäntäisiä enemmän.

Prinssi keksi ensimmäisenä ihmetellä, miksi typistäjät ovat aikoinaan arvostaneet "vammaiseksi silvottua" koiraa vammatonta enemmän. Menemättä tällä kertaa kauneusleikkausten tasolle aloimme miettiä, missä muissa tilanteissa vammaisuutta on pidetty tavoitellumpana kuin vammattomuutta.

Ensimmäisenä tulivat mieleen albiinoina syntyneet eläimet kuten kanit ja kyyhkyset. Niitä ihaillaan, vaikka geenivirhe aiheuttaa usein hankaliakin terveyshaittoja. Ihmisten osalta taas kiinalainen jalkojen typistäminen voisi myös olla eräänlaista "tavoiteltavaa ja yksilön arvostusta nostavaa" vammaisuutta. Naisten ympärileikkauksenkin voisin lukea tähän ryhmään, mutta muita esimerkkejä ei sitten tullutkaan äkkiseltään mieleen. Olen kyllä joskus kuullut, että sokea ennustaja on näkeviä arvostetumpi ja näkee näkeviä ennustajia paremmin tulevaisuuteen. Mutta tuskin ennustajiksi aikovat tämän vuoksi puhkovat silmiään.

Toinen mielessäni pyörinyt asia liittyy Martti Kauhasen 3.2. Hesarissa julkaistuun mielipiteeseen työhallinnon asenteista vammaisten työllistymisen esteinä. Kirjoituksessa oli hyvä muistutus asioiden tärkeysjärjestyksestä.

Minäkin olen viime aikoina murmattanut varsin syyttävään sävyyn tutkimustuloksista, joissa vammaisten työllistymisen esteenä ovat työnantajien asenteet. Kauhanen katsoo kuitenkin kauemmas ja muistuttaa, että ensimmäinen askel asennemuutoksessa ei ole työnantajien kouluttaminen suvaitsevaisemmiksi vaan vammaisten saaminen mukaan työelämään. Koska vasta tässä vaiheessa tulevat kuvaan myös työnantajien ja työyhteisön asenteet ja ennakkoluulot. "On mahdotonta ajatella, että asenteet ja ennakkoluulot työpaikoilla muuttuisivat ensin ja sitten alkaisi vammaisten työllistäminen", Kauhanen kirjoittaa.

Sen sijaan olen hieman eri mieltä työllistämistukien todellisista pitkäaikaisvaikutuksista. Vaikka kaikki työllistämistuet myönnettäisiin lain sallimina maksimeina eli 2,5 vuoden tukipätkinä/asiakas, (mikä olisi tietysti meistä kivaa kun saa olla samassa paikassa) niin tuskin kovin moni vammainen silti saisi vakituisen työpaikan. Aivan samoin kuin työnantajat ovat oppineet hyödyntämään lyhyitä tukia, niin ne keksisivät kyllä palkata vammaisen toisensa perään aina 2,5 vuoden määräajaksi. Nykyinen systeemi, jossa viimeisellä työnantajalla on suurempi eläkevastuu myös vammaisista ja pitkäaikaissairaista työntekijöistä tekee meistä liian riskin sijoituksen pienille ja keskisuurille yrityksille.

Ja vielä... vaikka sosiaaliviraston mielestä oikeus elinikäiseen oppimiseen ei koske vammaisia (vain tutkintoon johtavaan opiskeluun myönnetään kuljetuspalvelua :-), niin minä opin tänään, että suomenruotsalaisillakin on oma muutaman sadan ihmisen käyttämä viittomakieli, joka poikkeaa suomen ja ruotsin kielistä. Olisipa kiva päästä joskus näkemään vierekkäin viitottua suomea ja suomenruotsia.