Henkilökohtaisista avustajista puhutaan joskus kuin piioista. Valitettavan moni työnantaja arvostelee avustajaansa puolijulkisesti tuttavilleen. Työntekijän luonnetta, muistia, tapoja, laiminlyöntejä, inhimillisiä erehdyksiä ja toisinaan huonosta työnjohdosta johtuvia tietokatkoja repostellaan koppavaan sävyyn aina kun avustajan käyttö nousee esiin. Pari kertaa on tehnyt mieli ärähtää, ettei avustaja ole mikään koira! Eikä äiti eikä orja!

Raskaaseen, epäsäännölliseen, muutamien tuntien pätkistä koottuun pienipalkkaiseen auttamistyöhön on ymmärrettävästi hankala saada motivoituneita ihmisiä. Komentelu, esineellistävä kohtelu ja kovat vaatimukset eivät ainakaan helpota pidempien työsuhteiden syntymistä. Toisaalta tajuan vaikeimmin vammaisten ja erityisesti kommunikaatio-ongelmista kärsivien kiukun, jos työsuhde lipsahtaa hoitosuhteeksi tai avustaja alkaa puhua ja tehdä päätöksiä työnantajansa yli. On kuitenkin kohtuutonta valittaa jatkuvasti siitä, että avustaja tekee esim. kotitöitä toisin kuin vammainen haluaa, viikkaa muovikassit väärään laatikkoon, lajittelee vaatteet eri tavalla kaappiin tai jättää sohvan imuroimatta, jos talon tavoista ei ole koskaan edes puhuttu.

Haluaisin virittää keskustelua myös avustajan roolista ja näkyvyydestä. Itseäni vaivaa se, että osa työnantajista ei halua, että heidän avustajaansa tervehditään tai huomioidaan muutenkaan. Minä itse esittelen avustajani ja tervehdin lyhyesti muiden avustajia, mutta en lyöttäydy juttusille, jos he ovat töissä. Eräs ihminen, jonka kanssa puhuin aiheesta perusteli avustajien tervehtimättäjättämistä avustaja- ja opaskoirien rapsuttamiskiellolla työaikana. En tiennyt itkeäkö vai nauraa.

Taideprojekteista johtuen olen aina saanut paljon yhteydenottoja hakiessani avustajaa. Haastattelussa käytän simppeliä testiä, jolla arvioin huomiokykyä. Joku toinen vammainen ei halua, että avustaja tekee mitään, mistä ei ole ennalta sovittu, mutta minä en jaksa koko ajan pyytää, että voisitko viedä tämän ja hakea tuon.

Tarjoan työhaastatteluun tuleville kahvia tai teetä, jonka katan tarjottimelle keittiöön. Avustajan saapuessa pyydän häntä kantamaan tarjottimen olkkariin, koska siellä on mukavampi juoda. Kokemukseni perusteella vain 1/5:stä kantaa omatoimisesti tarjottimen ja astiat lähtiessään takaisin keittiöön. Loput eivät tule ajatelleeksi, miten siivoan pöydän heidän jälkeensä. Tämän enempää maalaisjärkeä en avustajilta vaadi. Ja jokaiseen työntekijääni olen ollut erittäin tyytyväinen.