Soitin maanantai aamuna terveyskeskukseen kun viikon vanha kylkiluunmurtumaepäily vaivasi. Yritin saada vastaanottoaikaa tälle viikolle päästäkseni kuvauttamaan luuni. Kylkiluiden murtumille ei voi tehdä oikein mitään, joten minulle olisi kelvannut kiireetönkin aika. Tarvitsin diagnoosin vain siksi, että todennettujen murtumien määrä vaikuttaa niin kuntoutuksen kuin vammaispalveluidenkin saamiseen.

Ystävällinen perushoitaja kertoi puhelimessa, että talossa on vain yksi lääkäri ja ettei ainuttakaan vastaanottoaikaa ole varattavissa. Sen sijaan voisin tulla käymään päivystävän terveydenhoitajan luona, joka arvioisi tilanteen. Sinne tosin oli jo muodostunut melkoinen jono, joten minun kannattaisi varautua pitkään odotukseen. Terveydenhoitaja voisi sitten minut nähtyään konsultoida puhelimitse lääkäriä, mutta röntgenlähetettä ei kuulema saisi ilman vastaanottoa, joita ei siis ollut tarjolla.

En lähtenyt jonottamaan terveydenhoitajalle vaan kävin yksityisellä, vaikka se kirpaisi 126€. Siksi, että olen tehnyt terveyskeskuksen tarjoaman kierroksen jo kerran aiemmin. Silloin sain vasta terveydenhoitajan vastaanotolla kuulla, ettei terveysasemallani edes ole röntgeniä ja että kun aikoja ei ole, ainoa vaihtoehto on mennä klo 16 jälkeen Malmin sairaalan päivystykseen. Jonottamaan pitkän kaavan mukaan ensin lääkärille, sitten röntgeniin ja lopuksi uudelleen vastaanotolle. Sen lisäksi, että on jo koko aamun jonottanut terveysasemalla.

En voi ymmärtää, miksei murtumaepäilyjä neuvota hakeutumaan päivystykseen jo ensimmäisen puhelun aikana. Sen sijaan kipeää ihmistä ajelutetaan taksilla ensin terkkariin ja sieltä kotiin, siitä uudelleen Malmille ja vielä illaksi kotiin. (4 x KELA:n omavastuu 9,25€ = 37€) En tajua, millä röntgenkatseella terveydenhoitaja voi arvioida, onko potilaalla murtumaa vai ei.

Yksityisellä sain puolessatoista tunnissa diagnoosin ja mukava ortopedi näytti minulle ruudulta myös parin vanhemman murtuman jäljet, joita Malmilla ei puoli vuotta sitten todettu.

Rahojen ja resurssien tuhlaaminen tällaisessa potilaskierrätyksessä tuo mieleen uuden kuljetuspalvelun älynväläykset. Sen sijaan, että saattoapua tarvitsevat asiakkaat saisivat käyttää tuttua kuljettajaa saattajana, Helsingin kaupunki joutuu nyt luomaan kuljetuspalvelun rinnalle erillisen saattajapalvelun.

Saattajille tarvitsee ensin järjestää toimitila lepotaukoja varten ja palkata ihmisiä ottamaan vastaan saattajatilauksia. Taksin tilaava asiakas työllistää ensin Contact Housea Iisalmessa, josta soitetaan sitten saattajapalveluun. Ennen kuin taksi tulee, kaupungin palkkaama saattaja matkustaa julkisilla kulkuvälineillä asiakkaan luo, auttaa tämän autoon ja matkustaa sitten asiakkaan kanssa esim. kauppaan. Taksinkuljettajan ja saattajan palkka juoksevat koko ajan päällekkäin. Kaupassa asioinnin jälkeen asiakas ja saattaja matkustavat taas taksilla asiakkaan kotiin ja kun tavarat on saatu kotiovesta sisään, saattaja ajaa bussilla taukotuvalle tai seuraavan asiakkaan luo.

Minun laskujeni mukaan erillinen saattajapalvelu ei voi tulla edullisemmaksi kuin se, että taksinkuljettajat saisivat laskuttaa mittarilla maksimissaan 30 minuutin odotustaksan käydessään asiakkaan kanssa kaupassa. Odotustaksa on muistaakseni n. 16€ puolessa tunnissa. Hinta on varsin pieni verrattuna erikseen palkattujen saattajien työvoimakustannuksiin. Tauko ja toimistotiloista on maksettava vuokraa, ne on siivottava ja niissä on oltava sähkö. Saattajille taas on hankittava bussiliput ja kännykät. On luotava puhelinkeskus ja varausjärjestelmä, työllistettävä palkanlaskijoita, kirjanpitäjiä ym. ym.

Helsingissä asuu ainakin 3000 kuljetuspalvelua tarvitsevaa näkövammaista ja tämän lisäksi n. 1500 kehitysvammaista, jotka tarvitsevat taksimatkoillaan saattajaa kun tutun kuljettajan käyttö on kielletty. Edellisessä asiakaspaneelissa kävi ilmi, että Helsingin kaupunki kuvittelee hoitavansa saattajapalvelut 4-6:lla työntekijällä, vaikka vammaisasiamiehen arvion mukaan saattajia tarvittaisiin n. 40. Ei tarvitse olla ennustaja arvatakseen, miten siinä käy.