Ajattelin tänään kommentoida 3.12. esittämääni kysymystä: "Kuka on vammaistaiteilija". Lämmin kiitos kaikista saamistani vastauksista.

 

23970.jpg<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Reetu vastasi ensimmäisenä, että: "Kaikki vammaset ihmiset on vammaistaiteilijoita." Jos hän tarkoittaa, että kaaviossa esittämilläni taiteilijoilla on itsellään oltava joku vamma, näkemys on hyvin stereotyyppinen ja vastaa median antamaa kuvaa vammaistaiteilijoista. Mietin lausetta kuitenkin laajemmin ja löysin siitä viittauksen "yleiseen taiteilijuuteen". Vähän samaan tapaan kuin ajatellaan, että "yleinen pappeus" koskee kaikkia uskovia ihmisiä, jotka toteuttavat lähetyskäskyä. Vammattomille rakennetussa yhteiskunnassa eläminen vaikka näkövammaisena tai sähköpyörätuolinkäyttäjänä on monesti varsinaista taiteilemista. Esim. opaskoiran kanssa asioiminen jouluruuhkaisella Stokkalla näyttää jo mielikuvissanikin performanssimaiselta spektaakkelilta.

 

Merja kirjoitti: "Jos taiteilijan aiheena on vammaisuus, katson voivani sanoa vammaistaiteilijaksi, koulutuksella tai taiteilijan vammaisuudella/-ttomuudella ei merkitystä." Tämä näkemys on helppo hyväksyä, tosin Eufemian lisäyksellä, että "mikäli taiteilija tahtoo/ei tahdo kutsua itseään vammaistaiteilijaksi". Tosin tekijän tahdon tietäminen on harvoin mahdollista. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että toistaiseksi en ole tavannut yhtään vammaisuutta työstävää tekijää, joka itse kutsuisi itseään vammaistaiteilijaksi. Kyse on aina heihin ulkopuolelta, yleensä lehdissä lätkäistystä etuliitteestä. Osa taiteilijoista ei nimityksestä piittaa, joitakin se loukkaa, asiayhteydestä riippuen. Siksi koko vammaistaiteilija sanan käyttöä on hyvä harkita tarkkaan. Kaavioon otin sen tahallisesti provosoidakseni.  

 

Esteriäkin häiritsi keskustelu vammaistaiteilijoista: "…voitaisiin puhua vain hyvistä taiteilijoista. Taide jos on hyvää ei sillä ole väliä kuka sen on tehnyt." P jatkoi samasta aiheesta seuraavasti: "Miksi kenenkään tarvitsee olla vammaistaiteilija. Jos taiteilijan aiheena on vain vammaiset, niin suosittelisin avartamaan maailmankuvaa, myös vammaisuuden ulkopuolelta löytyy kuvattavaa… Se, että taiteilija on vammainen ei lisää hänen taiteilijuuteensa mitään sen enempää kuin hänen hiusten värinsä, painonsa, pituutensa, sukupuolensa ja perhetaustansa. Vammaistaiteilija olkoon siis hän, joka mielestään legitiimein perustuin katsoo kuuluvansa ja haluaa kuulua kyseiseen kategoriaan... todennäköisesti hänelle löytyy kuitenkin useita muita parempia ja hänen taiteestaan kumpuavia määreitä."

 

Olen hyvin pitkälle P:n kanssa samaa mieltä. Kun itse käyn näyttelyissä, katson ensin kuvat. Näyttelytekstin luen vasta, jos työt itsessään herättävät mielenkiintoni. Jos taide on huonoa, tylsää tai mitäänsanomatonta, teksti tai selitys ei sitä pelasta.

 

Mutta… kuten aina, poikkeukset vahvistavat sääntöä. Luettuani Marjaana Koskivuoresta, joka piirtää ja kirjoittaa elämästään otsahiiren avulla, katsomiskokemukseeni vaikutti tieto Marjaanan vaikeasta puhevammasta. Henkilökuva antoi muutakin viitekehystä kuin P:n mainitseman hiustenvärin. Väkisinkin kiinnostuin siitä, millaisia aiheita ihminen valitsee silloin, kun kuvan tekeminen onnistuu, mutta puhuminen ei. Marjaana on vasta 17-vuotias, joten hänen ammatinvalintansa on vielä edessäpäin. Aika näyttää, tuleeko Marjaanasta taiteilija ja mihin genreen hän suuntautuu. Jokatapauksessa hänen teoksiaan on jo nyt myynnissä Lasipalatsin näyttelytilassa TARU-torilla vielä 22. joulukuuta saakka. Netistä löytyy näin joulun alla myös Marjaanan tekemä enkelikalenteri.

23971.jpg
Marjaana Koskivuori 19.3.2004. Heit ihana enkeli kotihin vie.
"Konginkankaan 23 ihmisen kuolema kosketti mua. Enkelit oli heitä vastassa, niin mä ajattelin. He pääsi taivaaseen. Mä piirsin sit perjantaina iltana heti taulun jossa on isompi enkeli joka on lähettäny 23 pikku-enkeliä ja jokaisen kohdalle mä piirsin ristin."