Kuuntelin eilen kansanradiota - oikeasti vahingossa. Siitä kun tulee yleensä omituinen ja surullinen olo. Niksi-Pirkkaheitoille nauramisen sijaan jäin kummastelemaan, miten eräs soittaja piti televisiota sellaisena perustarpeena, että digiboksin ostoon pitäisi saada harkinnanvaraista toimeentulotukea.

Meillä ei ole – eikä tule, televisiota. Kuulumme Prinssin kanssa vaikeasti tavoitettavaan generation X:ään, joka haluaa itse valita sen, mitä katsoo, kuuntelee ja milloin.

Tässä epätoivoisille viimehetken vinkkejä, miten pysyä kärryillä yhteiskunnallisissa keskusteluissa, jos töllö parin päivän päästä pimenee: (vinkit tosin edellyttävät riittävän nopeaa laaja-kaistaa eli eivät auta kaikkein pienituloisimpia). Vieroitusoireeni perinteisestä telkkarista kestivät aikoinaan kaksi viikkoa. Enää en ottaisi perinteistä kapinetta kiusaksi mistään hinnasta. Koska en voi vaikuttaa siihen, mitä sieltä harvoina vapaahetkinäni tulee.

Lähes kaikki kotimaiset keskusteluohjelmat voi ladata kuunneltavaksi Ylen Areenalta. Aamu-TV:n keskustelut, Inhimilliset tekijät, Punaiset langat ja Kotimaan kasvot voi kuunnella netistä juuri silloin kuin itselle parhaiten sopii. Soittolistan kasaa nopeasti useammankin tunnin tarpeisiin ja aihehaku toimii erinomaisesti. TV-keskusteluja lähettää myös Radio Peili, mutta radion kautta on tyydyttävä YLE:n räätälöimään soittolistaan. Vielä puolisen vuotta sitten puuha oli hankalampaa kun ohjelmia joutui etsiskelemään eri kanavien sivuilta ja YLE:n mediasalista. Areenan ehdottomia helmiä on myös elävä arkisto.

Useimpia YLE:n TV-ohjelmiakin kuten Strömsötä, Mundoa, Puutarhaunelmia, Löylyn lyömiä, Summeria, Bettina S:ää ja Nousevan auringon Kajoa voi katsoa Areenan verkkoruudulta koska vain. Aikaa kuluu vähemmän kun juonnot ja uusien ohjelmien mainokset jäävät pois. Tylsä ohjelma on helppo katkaista napin painalluksella ja siirtyä seuraavaan.

Mistä sitten jää paitsi, jos ei ole televisiota? Ulkomaisista mössösarjoista, jotka voi halutessaan ostaa kokonaisina tuotantokausina lähimmästä Anttilasta tai verkkokaupasta. Monien kaipaaman pikarentoutuksen työpäivän jälkeen saa nappaamalla Youtubesta kansainvälisten viihdeohjelmien parhaita paloja.

Ilman telkkaria illat eivät rytmity ohjelmien mukaan. Puhelinta ei tarvitse laittaa äänettömälle jonkun koukuttavan sarjan vuoksi eikä kavereille äristä, että miksi soitit Lostin aikana. Kesällä jäin kiinni siitä, etten tiennyt kuka on Ari Koivunen, mutta sen pahempia outsiderkokemuksia en ainakaan tiedosta.

Langattoman verkon kanssa läppäriä on muuten useimpia telkkarimalleja helpompi roudata sinne missä tekee kotitöitä. Keittiöön, työpöydälle, kuistille, kylpyhuoneeseen. Jos vedenkohina sotkee kuuntelemista, kelaaminenkin onnistuu. Makuuhuoneeseen läppärillä ei kuitenkaan ole mitään asiaa. Perun puheeni jos joskus katkaisen koipeni.

Ylen on turha valittaa televisiottomien kasvavasta määrästä ja lupamaksujen kuihtumisesta samalla kun se tarjoaa jatkuvasti yhä enemmän ohjelmia verkon kautta katsottavaksi. Tiedän kyllä, ettei niitä ohjelmia tehdä ilmaiseksi, mutta en maksa lupamaksua laitteesta, jota en omista, enkä signaalista, jota tähän taloon ei tule. Jonkinlaisen muun kannatusmaksun voisin maksaakin, mieluiten kohdistettuna vain niiden ohjelmien toimittamiseen, joita seuraan.