|
|
|||
|
28.12.2011 - 14:26
Tuuli vinkui aamuvarhaisesta ympäri taloa, sähisi ja humisi vessan ja kylpyhuoneen ilmastointiputkissa. Makuuhuoneen ikkunoista huomasimme viereisillä tonteilla kaatuneita pieniä puita ja toisiaan vasten nojailevia koivunrunkoja. Aamiaisella katselimme huolestuneina keittiön ikkunasta, miten naapurin tuulimittari vääntyi nojalleen kattoa vasten. Vasta ovikellon soitto paljasti, että olimme itsekin saaneet kunnon tällin salin puolelle. Kummallista, miten hiljaa valtava puu voikaan kaatua.
Edellisenä kesänä pihakallion alla olevaa tietä levennettiin kevyenliikenteen väylää varten ja kallion alta kaadettiin useita upeita puita. Tämä kallion päällä kasvanut mänty jäi iloksemme koristamaan kovasti muuttunutta maisemaa. Nyt se kuitenkin päätti tulla kylään. Onneksi latvus katkesi osuessaan kattoon rikkomatta sitä ja ikkunatkin säästyivät.
Emme edes ajatelleet vaivata pelastuslaitosta, koska alle 2km päässä on valtava alue kokonaan ilman sähköä, mutta yllätykseksemme riuskat palomiehet ilmestyivät tänä aamuna pihalle kunnon moottorisahan kanssa. He olivat huomanneet naapurin tontilla savusaunan päälle jääneen männyn ja pudottivat samalla vaivalla meidänkin vieraan terassilta pihalle. Nyt nurmikenttä on kuin savotta. Olen saanut jo monia hauskoja ehdotuksia rungon hyödyntämisestä. Osa tulee ainakin ryytimaan pengerrykseksi, jotta saan kunnon kohopenkin perunoille.
Ansku kirjoitti 07.01.2012 - 00:24
Hienoa ettei teille käynyt huonommin.
LS kirjoitti 10.01.2012 - 11:56
Voi, onko tuo se kuisti, jonka rakentamisesta oli täällä blogissakin - miten sille kävi?
Partapappa kirjoitti 23.01.2012 - 17:50
Tulostin 'sakkolappuja', niitä olenki kaivannu.
Herve Leger Outlet kirjoitti 23.04.2012 - 04:28
I am about to name that ceased to be a member of the House of Commons
Buy Valium Online kirjoitti 10.05.2012 - 21:47
Hi! This is my first visit to your blog! We are a team of volunteers and new initiatives in the same niche. Blog gave us useful information to work. You have done an amazing job!
Curcumin kirjoitti 11.05.2012 - 15:17
Interesting post. I have been wondering about this issue,so thanks for posting.
24 hour locksmith kirjoitti 11.05.2012 - 16:13
i am always here to learn something
buy percocet online kirjoitti 11.05.2012 - 19:05
Wow, nice post,there are many person searching about that now they will find enough resources by your post.Thank you for sharing to us.Please one more post about that..
the best seo company kirjoitti 11.05.2012 - 19:42
I was working and suddenly I visits your site frequently and recommended it to me to read also. The writing style is superior and the content is relevant. Thanks for the insight you provide the readers!
buy adderall online kirjoitti 11.05.2012 - 19:52
I really enjoy simply reading all of your weblogs. Simply wanted to inform you that you have people like me who appreciate your work. Definitely a great post. Hats off to you! The information that you have provided is very helpful.
buy adderall online kirjoitti 11.05.2012 - 19:53
Thank you for sharing so great thing to us. I definitely enjoying every little bit of it I have you bookmarked to check out new stuff you post nice post, thanks for sharing.
Buy Medicine kirjoitti 11.05.2012 - 20:22
Our highly trained Pharmacists are focused on first class service in US No need to get screwed up we are here to help you
buy codeine online kirjoitti 11.05.2012 - 22:06
Interesting Article. Hoping that you will continue posting an article having a useful information.
drug forum kirjoitti 11.05.2012 - 23:07
Thank you for for sharing so great thing to us. I definitely enjoying every little bit of it I have you bookmarked to check out new stuff you post nice post, thanks for sharing.
medicine forum kirjoitti 12.05.2012 - 01:42
Thanks for your many years of a great service well done! I’ve always felt good about listing my concerts with you and linking from my website
|
Kirjoittaja
Ajatuksia ruumiillisuudesta ja vammaisuudesta, sekä havaintoja vammaisen kehon esittämistavoista, taiteesta ja vammaiskulttuurista. Jos kuvittelit, että vihaisia ja vaarallisia vammaisia on vain kauhuelokuvissa, sinun kannattaa seurata tätä blogia! Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 Ajankohtaista
Jenni-Juulia Designmuseossa Taiteilijat O:n kuukauden taiteilija -vitriinissä joulu-tammikuun 2009-2010. Aiheesta lisää. Jenni-Juulia mukana Loomakari -näyttelyssä Tallinnan Kunstihooneella 12.3. - 12.4.2009. Kartoita yrityksesi saavutettavuus - tasoitamme tietä uusille asiakkaille. Miisa-siskon Tukilinja -lehden sivuilla aloittama blogi jatkuu Suomen osteogenesis imperfecta -yhdistyksen sivuilla. Mars lukemaan ja kommentoimaan. Tälläkertaa mukana myös kuvia blondin ja pikkuriiviön arjesta. Lisätietoa seuraavista näyttelyistäni. Inhimillinen tekijä: Ylpeys ja ennakkoluulot (ensilähetys 6.11.2007) tulee kesällä uusintana keskiviikkona 9.7.2008 klo 22:05. Vammaisten naisten tavoiteohjelma OlenNainen julkaistiin naistenpäivänä 8.3.2006.
Luettavaa
Valtakunnallinen naistutkimus- ja tasa-arvoportaali www.minna.fi
TARU - Rajatonta taidetta. ESR:n kolmivuotinen projekti, joka nostaa esiin vähemmistötaiteilijoita, tarjoaa koulutusta ja edistää työllistymistä.
Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry. Kansainvälinen vammaisten luovuutta edistävä verkosto.
Reinikainen, Marjo-Riitta 2005. (art.) Vammaisuus, sukupuoli ja naiseus tutkimuksessa: Haasteita ja mahdollisuuksia. Koskinen, Katri 2000. Pienistä peileistä näkyy kaunista (art.), kirjassa Mikä nainen! Kuusi tarinaa vammasta ja naiseudesta. STM, VANE, Edita Oy
Design for All Tuotteiden ja palveluiden käytettävyyttä, saavutettavuutta ja esteettömyyttä edistävä kansainvälinen verkosto.
Kulttuuria Kaikille -sivusto. Neuvontapalvelua saavutettavuuteen liittyvissä asioissa.
Ulla Leinola ja Nana Leppänen, Kuinka ihmiskäsitys vaikuttaa tapaan suhtautua vammaisuuteen?, Oulun yliopisto 2001.
Laura Hiisivuori, Ylioppilaslehden kolumni 17.11.2000.
Riitta Kuparisen väitös, Ei meidän naapuriin, Helsingin Yliopisto 2005. Tilaa
Blogeja
Ehdoton suosikkini: Vammainen sinkkuäiti seikkailee Käytettävyysmeemit
Leena Saari, kyynärsauva |
||