|
|
|||
|
17.03.2010 - 13:20
Hain aamulla postilaatikosta uusimman IT-lehden (Invalidityö - ei information technology), jonka kannessa lukee kissankokoisin kirjaimin: "Teemu elää normaalia elämää". Voi rakas Invalidiliitto mikä pääotsikko! Unohtuikohan nyt joltakin, että lehden suurin lukijakunta ovat liiton jäsenet - ihmiset, joiden kiinnostava ja pikantti juttu ovat nimenomaan vammaisuudesta luovasti kehittyneet persoonalliset elämäntyylit. Joidenkin mielestä erilaiset, toisten mielestä jopa "epänormaalit". Eikö IT-lehden pitäisi antaa vertaistuen tapaan vammaisille inspiraatiota siitä, miten toiset vammaiset ovat järjestäneet elämänsä hyväksi? Piittaamatta piiruakaan siitä, mikä on niinsanotusti normaalia. Kansiotsikon jutun perhe on sympaattinen. Kiva, että he elävät "tavallista" lapsiperheen arkea. Juuri siksi toimittajan asenne oikein värisyttää. "Teemu on käynyt koko ajan normaalia luokkaa... ....Teemu pystyy osallistumaan normaalisti koulun liikuntatunneille... Koulumatkoista pojat selviävät itsenäisesti..." Oh la laa! Olenko ymmärtänyt väärin kun kuvittelin, että vammaiskentällä ja alan lehdissä normaaliuden ihannointi ja tavoittelu olisi auttamattoman vanhanaikaista? Jopa poliittisesti epäkorrektia? Sosiaalisen vammaiskäsityksen mukaanhan "normaaliutta" ihannoiva yhteiskunta nimenomaan synnyttää vammaisuutta eristämällä liikkumis- ja toimintarajoitteiset ihmiset omiin kulkuvälineisiin, erityiskouluihin ja asumisyksiköihin. Eikö IT-lehden ihanteena pitäisi olla se, että uskaltaa tehdä asioita eri tavalla kuin muut? Kaiken huipuksi Teemun perheen jälkeen seuraava juttu kertoo Harrista, jolla on sama sairaus kuin Teemulla. Harrin mielestä "on vahinko, että moni NF-potilas yrittää salata sairautensa ja olla normaali. Julkisivun ylläpito vie kuitenkin energiaa ja estää tasapainoisen elämän."
|
Kirjoittaja
Ajatuksia ruumiillisuudesta ja vammaisuudesta, sekä havaintoja vammaisen kehon esittämistavoista, taiteesta ja vammaiskulttuurista. Jos kuvittelit, että vihaisia ja vaarallisia vammaisia on vain kauhuelokuvissa, sinun kannattaa seurata tätä blogia! Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 Ajankohtaista
Jenni-Juulia Designmuseossa Taiteilijat O:n kuukauden taiteilija -vitriinissä joulu-tammikuun 2009-2010. Aiheesta lisää. Jenni-Juulia mukana Loomakari -näyttelyssä Tallinnan Kunstihooneella 12.3. - 12.4.2009. Kartoita yrityksesi saavutettavuus - tasoitamme tietä uusille asiakkaille. Miisa-siskon Tukilinja -lehden sivuilla aloittama blogi jatkuu Suomen osteogenesis imperfecta -yhdistyksen sivuilla. Mars lukemaan ja kommentoimaan. Tälläkertaa mukana myös kuvia blondin ja pikkuriiviön arjesta. Lisätietoa seuraavista näyttelyistäni. Inhimillinen tekijä: Ylpeys ja ennakkoluulot (ensilähetys 6.11.2007) tulee kesällä uusintana keskiviikkona 9.7.2008 klo 22:05. Vammaisten naisten tavoiteohjelma OlenNainen julkaistiin naistenpäivänä 8.3.2006.
Luettavaa
Valtakunnallinen naistutkimus- ja tasa-arvoportaali www.minna.fi
TARU - Rajatonta taidetta. ESR:n kolmivuotinen projekti, joka nostaa esiin vähemmistötaiteilijoita, tarjoaa koulutusta ja edistää työllistymistä.
Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry. Kansainvälinen vammaisten luovuutta edistävä verkosto.
Reinikainen, Marjo-Riitta 2005. (art.) Vammaisuus, sukupuoli ja naiseus tutkimuksessa: Haasteita ja mahdollisuuksia. Koskinen, Katri 2000. Pienistä peileistä näkyy kaunista (art.), kirjassa Mikä nainen! Kuusi tarinaa vammasta ja naiseudesta. STM, VANE, Edita Oy
Design for All Tuotteiden ja palveluiden käytettävyyttä, saavutettavuutta ja esteettömyyttä edistävä kansainvälinen verkosto.
Kulttuuria Kaikille -sivusto. Neuvontapalvelua saavutettavuuteen liittyvissä asioissa.
Ulla Leinola ja Nana Leppänen, Kuinka ihmiskäsitys vaikuttaa tapaan suhtautua vammaisuuteen?, Oulun yliopisto 2001.
Laura Hiisivuori, Ylioppilaslehden kolumni 17.11.2000.
Riitta Kuparisen väitös, Ei meidän naapuriin, Helsingin Yliopisto 2005. Tilaa
Blogeja
Ehdoton suosikkini: Vammainen sinkkuäiti seikkailee Käytettävyysmeemit
Leena Saari, kyynärsauva |
||
Olkoonkin vain poliittisesti epäkorrektia, mutta olen omalta kohdaltani valmis myöntämään, että elän suht "normaalia" elämää onnellisena vaikka vammainen olenkin.
Siis ensinnäkin vammaisuuden keskeinen ongelma on nimenomaan se, että se estää tekemästä asioita, joita yleisesti ottaen on tarvetta tehdä ns. "normaalin elämän" osana. Minusta voi olla vammaisasioiden kannalta hieman vaarallistakin, jos alamme olla kovin kovaan ääneen sitä mieltä, että "normaali" elämä ei edes ole tavoite siksi, että se normittaa liikaa -- no mikä se vammaisuuden ongelma sitten *on* jos se ei ole ongelma? Antaa vammaisten elää epänormaalisti neljän seinän sisällä...
Tietysti sitten kykenen kyllä näkemään jotenkin vähän imelänä hypetyksenä senkin, että nostetaan "normaalin elämän" eläjä jotenkin esille juuri siksi, että tämä elää normaalia elämää. Siis tottakai se on positiivinen asia, mutta minulle jää siitä aina vähän semmoinen maku suuhun, että tätä pitää jotenkin "todistella" -- ilmeisesti terveille(!) siinä hengessä, että "katsokaapas, kyllä näistä vammaisistakin sankareita löytyy, eikä se vammaisuus oikeasti ole ongelma tai este".
Molempi pahempi.
Mutta muuten minusta Harri kiteyttää normaaliuden problematiikan juuri tuossa "yrittää" olla normaali. Sehän se vie energiaa, ei normaalina oleminen.
Tulee jostain assosiaationa mieleen eräs Seta-lehden hieno artikkeli jossa pohjanmaalla maaseudulla elävää homoparia haastateltiin, perehtymällä varmaan kymmenen sivun ajan heidän hienon maitotilansa automaatioon ja lehmien rotuasioihin ja päivärytmiin ja siihen miten näihin järjestelyihin oli päästy, kuvitettuna upeilla valokuvilla pariskunnasta työskentelemässä tilallaan... eikä tarkoituksena mitenkään ollut ilmaista että ennakkoluuloja ei ole (vaikka ne eivät paljon saaneet palstatilaakana), tai että tyypit eläisivät tosi erikoista saati normaalia elämää. Mutta juuri tämmöisten artikkelien avulla voi joku oikeasti saada ideoita ja inspiraatiota siihen miten järjestää oman elämänsä, ei normaaliksi vaan itselle toimivaksi.
Harri ilmeisesti viittasi sanoillaan lähinnä siihen, että moni NF-potilas haluaa olla normaali muiden silmissä lähinnä ulkoisesti. Se, että miten muuten elää, onkin sitten eri juttu. Kuitenkin se, että haluaa olla ulkoisesti "normaali" saattaa rajoittaa montaa "normaalia" tekemistä.
Voin itse Neurofibromatoosia sairastavana sanoa, että minusta on lähinnä hienoa, että kirjoitetaan siitä, kuinka tämän sairauden kanssa voi elää normaalia elämää (oli se normaali sitten mitä tahansa), koska tällainen vähän harvinaisempi sairaus, josta liikkuu julkisesti kovin vähän tietoa, saa ihmiset kuvittelemaan kaikenlaista.
Normaaliushan voi olla jo pelkästään sitä, että geenivirheellinen ihminen ei ole tässä maailmassa sairastamassa vaan elämässä - pienistä epäkohdista huolimatta. Kuten lääkärikin äidilleni silloin joskus yli 15-vuotta sitten totesi, kun minulle diagnoosi tehtiin. Tätä minä luulen jutullakin haettaneen - ei saa jäädä sairautensa alle. Itse olen ihan riittävän kauan elänyt häveten ja piilotellen - ja välillä hyvinkin rajoitetusti. Se on raskasta.
Sitä paitsi, en koe olevani mitenkään "vammainen" tai omaavani jotakin "vammaa". Minulla on vain geenivirhe, joka vaikuttaa ulkoiseen olomuotooni. Sen vuoksi on välillä hyvin vaikeaa mennä ja olla normaalisti. Se, miten tämä yhteiskunta määrittelee "normaalin", tekee välillä asioista hyvinkin hankalia. Siksi tarvitaan tällaisia "herättelyitä".
Muun muassa tästä syystä tämä juttu Teemusta ja Harrista olisi kyllä voinut olla jossain toisessa lehdessä mieluummin, koska IT on ehkä vähän väärä lehti sen kertomiselle, että NF:n kanssa voi elää täysipainoista elämää. Tämmöisen jutun kuuluisi olla laajemman lukijakunnan lehdessä, koska juuri IT:n lukijakunnan ulkopuolelle jäävien pitäisi saada tästäkin sairaudesta asiallista tietoa.
Se mitä tuohon terveille "todisteluun" tulee, niin tämä artikkeli ei mielestäni nostanut mitenkään todistelumielessä asioita esille tai yrittänyt tuoda ilmi, että meissäkin voi olla sankareita. Se vain halusi kertoa, että NF:n sairastamisen ei tarvitse tehdä elämästä jotenkin huonompaa tai vajavaisempaa - ja että sairaudesta huolimatta ihminen voi olla (vaikeusasteesta riippuen) kykeneväinen käymään koulua normaalisti, käymään töissä ja perustamaan esimerkiksi perheen.
Sitä paitsi, en koe olevani mitenkään "vammainen" tai omaavani jotakin "vammaa". Minulla on vain geenivirhe, joka vaikuttaa ulkoiseen olomuotooni. Sen vuoksi on välillä hyvin vaikeaa mennä ja olla normaalisti. Se, miten tämä yhteiskunta määrittelee "normaalin", tekee välillä asioista hyvinkin hankalia. Siksi tarvitaan tällaisia "herättelyitä".
Elämäntyylini on joiltakin osin paljonkin valtavirrasta poikkeava eikä se johdu mitenkään NF:stä. En ole siis luonut omaperäistä eläntyyliäni sen takia, että olisi Nf:n vuoksi jotenkin "pakko". Osa valinnoista johtuu tietenkin NF:stä - En ole esimerkiksi ala-asteen jälkeen käynyt uimahallissa, koska siellä voi saada niin pahoja katseita näiltä "normaaleilta". Onko se sitten normaalia elämää? Se on kunkin itse päätettävissä.