Pitihän minunkin kaivaa Areenalta ensimmäiset jaksot Missing Top Modelia kun niin moni on toivonut kommentteja ohjelmasta. Kyseessä on ensimmäinen vammaisille järjestetty "Haluatko huippumalliksi" tosi-TV pläjäys.

Tuskin yllätän ketään toteamalla, että tausta-ajatus ohjelmassa on hieno, mutta toteutuksesta paistaa läpi aiheen vieraus tekijöille ja ristiriitainen poukkoilu suvaitsevaisuuskasvatuksen ja tasa-arvoisen kohtelun välillä.

Ensimmäisessä jaksossa kilpailijat olivat itsekin pettyneitä tuomariston kritiikkeihin ja holhoavaan asenteeseen. Katsojan ajatuksia tuomarit sekoittivat puhumalla vuoroin vain ulkonäön tärkeydestä mallille ja hetken päästä taas kilpailijoiden soveltuvuudesta roolimalleiksi. Kovin epäselväksi jäi, mitä tuomaristo oikeasti hakee. Puhuvaa ja esiintyvää esimerkillistä missiä vai huippumallia rättibisnekseen?

Silmiinpistävää oli myös se, että kilpailijoiden joukkoon ei oltu valittu ainoatakaan tyttöä, jolla vamma olisi näkynyt kasvojen alueella. Muistan kuitenkin joskus lukeneeni, että hörökorvat, pieni karsastus ym. hupsuudet voivat hyvinkin toimia huippumallilla pikanttina lisukkeena. Miksei siis kiinnostava arpi, puuttuva nenä tai pieni epämuodostuma voisi kruunata vammaista huippumallia?

Kasvoiltaan perussievien tyttöjen valitseminen ohjelmaan vahvistaa vammaisten keskuudessakin liikkuvaa stereotypiaa, jonka mukaan nimenomaan kauniit kasvot mahdollistavat vammaiselle naiselle etenemismahdollisuuksia ja onnea esim. parisuhteissa - kropasta viis. Uskomuksen seurauksena vammaiset naiset määrittelevät herkästi itsensä vain pääksi ja kasvoiksi. Olen joskus kuullut, että osa vammaisista naisista suosii esim. vain pieniä käsipeilejä välttyäkseen katsomasta itseään kokoNaisena.

Vaikka auto-onnettomuudessa vammautuneen Sophien persoona ja ärhäkkyys kuuroja ja muita ei-näkyvästi vammaisia kilpailijoita kohtaan ärsytti minuakin, tunnustan myös ihmetelleeni kuurojen tyttöjen valitsemista ohjelmaan. Varsinkin kun olen ymmärtänyt kuurojen haluavan tulla määritellyksi vammaisviitekehyksen sijaan kielivähemmistöksi.

Olipa kuurojen määritelmä kumpi tahansa, seuraan nyt kiinnostuneena, miten ohjelman peruslähtökohta kestää sen, että osalla kilpailijoista vamma ei näy kuvissa millään tavalla. Ja millainen loppupäätelmä syntyy siitä, jos Britannian ensimmäisellä vammaisella huippumallilla ei ole näkyvää vammaa eli häntä ei tunnista vammaiseksi työssä, johon hänet valitaan.

Tuleeko silloin osoitetuksi, että vammainenkin kelpaa malliksi ja on kaunis kun vamma ei näy? Vai että huippumalliuteen on olemassa vain yksi yleisölle kelpaava sabloona? Että näkyvästi vammainen nainen ei voi pärjätä normiruumiin omaavalle mallille?

Olen Sophien kanssa eri mieltä siitä, että kuuron mallin olisi helppo kisata samassa kategoriassa vammattomien mallien kanssa. Asennevammaisia on niin paljon kaikkialla. Todellisessa elämässä ja kiireisessä casting-maailmassa tulkkia tarvitsevan tytön pitäisi olla mielettömän paljon kuulevia kauniimpi, parempi ja lahjakkaampi saadakseen keikkoja muiden rinnalla. Jo ammattilaisuuden edellyttämän työkokemuksen kerryttäminen voisi osoittautua ylivoimaiseksi. Mutta onko silti oikea ratkaisu alkaa niputtaa näkyvästi vammaiset ja kuurot samaan kilpailusarjaan kun etsitään huippumalleja? Kuurojen itsensäkään kannalta?

Ohjelman toisessa jaksossa kummastelin kohtausta, jossa tyttöjen isäntä järjesti illanvieton ilman viittomakielen tulkkeja sillä perusteella, että kuurojen tyttöjen tulee oppia tulemaan toimeen kuulevien maailmassa myös silloin kun tulkkia ei ole saatavilla. Haloo! Kyllä parikymppisillä kuuroilla on aiheesta aivan riittävästi kokemusta muutenkin.

Mitenköhän porukka olisi suhtautunut, jos tilaisuuden esteellisyys olisi kohdistunut muihin tyttöihin. Jos illanvietto olisikin päätetty järjestää Big Benin tornissa ilman hissiä ja Sophien, kepin kanssa liikkuvan Jessican ja ataksian vuoksi hoipertelevan Jennyn olisi vain käsketty selvitä ja kontata portaat ylös? Olisiko katsojapalaute räjähtänyt silmille?

Jään kiinnostuksella odottamaan, onko ensimmäinen Missing Top Model katseenkestävästi vammainen vai tyttö, jonka vamma yllättää vasta kuvatekstissä. Ja miten hänet otetaan vastaan. En viitsi pilata odotuksen iloa selvittämällä, miten jutussa lopulta käy. Toivottavasti luvassa on edes rehellisiä yhteenottoja tuomariston välillä kun arvioinnit alkavat haista liian kaunopuheisilta.