|
|
|||
|
12.06.2008 - 06:36
Kävimme tiistaina katsomassa Sex and the Cityn. Tennispalatsin kohteliaat pojat toimivat moitteettomasti palvellen seuruettamme, jota somisti yksi kyynersauva, sähkäri ja muita vähemmän näkyviä vammoja.
Meidät tultiin oma-aloitteisesti ohjaamaan sisään - hyvissä ajoin ennen elokuvan alkua. Elokuvan päätyttyäkin olemassaolomme muistettiin ja meidät saateltiin ovia aukoillen ulos lyhintä mahdollista reittiä. Kiitos. Pienillä teoilla, ystävällisellä asenteella ja oma-aloitteisella palvelun tarjoamisella kruunattiin kiva ilta.
Pompon äiti
kirjoitti 12.06.2008 - 10:01
Hienoa, että Tennarin henkilökunta on yhä tuollaisella palveluasenteella! Kuutisen vuotta sitten jalka kipsissä sain sieltä kuvaamasi kaltaista palvelua. Siitä jäi hyvä mieli.
Herää kysymys, että onko Tennarin henkilökuntaa ihan koulutettu huomioimaan liikuntarajoitteiset, onko se kirjattu yritysstrategiaan vai onko ihan hyvää onnea, että henkilökunta hoksaa auttaa?
Tiuskea Rakki kirjoitti 12.06.2008 - 15:56
Tennispalatsi on aina ollut ihan loistava paikka näissä asioissa. Vielä kun kätkisivät sen invavessan avaimen jonnekin vähän lähemmäs kuin kassalle (missä ihmiset jonottavat), niin tulisi vielä se papukaijamerkki. :)
Miia kirjoitti 13.06.2008 - 12:55
Mutta mitä pidit Sinkkuelämästä? Kannattaako mennä katsomaan? Onko vain uudelleen lämmitettyä? Kriitikot olivat vähän nuivia. Se oli telkkarissa lempisarjojani.
Lilith
kirjoitti 13.06.2008 - 22:07
Ehkä tämän apuvälinemyyjän voisi laittaa oppimaan asiakaspalvelua tennispalatsiin:
http://www.aasiakas.net/index.php/2008/kuultuja-fraaseja/
Fii kirjoitti 14.06.2008 - 10:14
Täytyy tunnustaa, että Tennspalatsi tuntuu entistä paremmalta paikalta mennä.
v. kirjoitti 14.06.2008 - 22:40
Piti sitten tulla kertomaan eriäväkin mielipide Tennarin henkilökunnasta...
Ei ollut erityisen kivaa olla invavessassa (jota ei saa sisäpuolelta lukkoon!!), kun yhtäkkiä ovi aukesi ammolleen. Vahtimestari se siellä päästi asiakasta ja avustajaa vessaan, mutta ei tarkistanut ensin, josko vessa olisi varattu. Vahtimestari seisoi lisäksi oven takana eikä nähnyt vielä oven avattuaankaan, että olin vessassa. Piti siis vain ovea auki kaikkien ihmisten edessä. Myöskään asiakas ja avaustajansa eivät jostain syystä ymmärtäneet tilannetta, vaan änkivät vaan vessaan, kunnes lopulta olin monta kertaa sanonut, että vessa on siis VARATTU! Onneksi en ollut ihan täysin ehtinyt vielä pöntölle, joten pääsin äkkiä vaatteet päällä vastaan tilanteeseen, mutta kyllä olisi ollut veil nöyryyttävämpää vain istua siellä ohikävelevien ihmisten toljottaessa tilannetta! Lähetin tästä Tennariin palautetta, ja vastauksen perusteella heidän mielestään vammaisten vessa ei voi olla sisältä lukittava...
Tiuskea Rakki kirjoitti 15.06.2008 - 01:14
Olen muuten joskus miettinyt ihan tämän tilanteen mahdollisuutta huomatessani että ovea ei saa sisältä lukkoon. Idea on kai se että jos jotain sattuu sisällä niin sinne pitää päästä. Ovessa voisi olla joku "varattu"-lätkä vähintään...
v. kirjoitti 15.06.2008 - 01:27
Tai se lukko vois olla vaikka pelkkä alkeellinen hakanen: ovea avattaessa huomattaisiin, että ovi on lukossa, mutta hätätilanteessa se kyllä aukeaisi nykäisemällä.
Tai just toi "varattu"-lätkä. Tai sellanen samanlainen väännettävä juttu kuin useimmissa vessoissa (eli punainen tarkoittaa "varattu" ja valkoinen "vapaa"), mutta ovi ei menisi lukkoon siitä. Tosin silloin se ehkä helposti unohtuisi väärään asentoon... Hmm... Eli pitäiskö "varattu"-toiminnon olla jotenkin automaattinen? Joku valo syttyisi?
v. kirjoitti 15.06.2008 - 01:30
Ainiin, invavessan avaimesta Tennarissa vielä: Mä olen antanut itseni ymmärtää, että se on pyydettävissä "henkilökunnalta". Itse olen saanut sen siitä yläkerran sarjistavarakaupastakin.
Tiuskea Rakki kirjoitti 15.06.2008 - 02:37
Ai, kiitos tiedosta. En ole tiennyt että Kukunorista löytyy. Se on aina ollut vähän ongelma että mistä sitä "henkilökuntaa" sitten löytyy... :-)
Aulis Parviainen
kirjoitti 28.06.2008 - 20:57
Olin Sibeliustalossa konsertissa. Vahtimestari toi pyörätuolissa maiskuulija, kysyi meneekö kahville väliajalla, vei tauolla kahville katettuun pöytään. Jns. palvelu toimi.
Anonyymi kirjoitti 28.08.2008 - 16:14
Mulla taas ei ole mitään positiivista sanottavaa Tennarista. Useamman kerran yläkerroksissa hissiä etsiessäni se on piilotettu jonkun kolmemetrisen pahvimainoksen taakse. Toinen homma on invapysäköinti. En ole vielä löytänyt sieltä sellaista. Taakse pysäköidessä saa ParkComilta ikävän muistutuksen tuulilasiin. (Jonka tosin valittamalla saa mitätöityä.) Laitoin pysäköinnistä kyselyä Tennarille, mutten saanut siihen mitään vastausta. Järkyttävää on myös tuo, ettei invavessaa saa lukittua sisältä. En ole missään muualla moiseen törmännyt.
|
Kirjoittaja
Ajatuksia ruumiillisuudesta ja vammaisuudesta, sekä havaintoja vammaisen kehon esittämistavoista, taiteesta ja vammaiskulttuurista. Jos kuvittelit, että vihaisia ja vaarallisia vammaisia on vain kauhuelokuvissa, sinun kannattaa seurata tätä blogia! Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 Ajankohtaista
Jenni-Juulia mukana Loomakari -näyttelyssä Tallinnan Kunstihooneella 12.3. - 12.4.2009. Kartoita yrityksesi saavutettavuus - tasoitamme tietä uusille asiakkaille. Miisa-siskon Tukilinja -lehden sivuilla aloittama blogi jatkuu Suomen osteogenesis imperfecta -yhdistyksen sivuilla. Mars lukemaan ja kommentoimaan. Tälläkertaa mukana myös kuvia blondin ja pikkuriiviön arjesta. Lisätietoa seuraavista näyttelyistäni. Inhimillinen tekijä: Ylpeys ja ennakkoluulot (ensilähetys 6.11.2007) tulee kesällä uusintana keskiviikkona 9.7.2008 klo 22:05. Vammaisten naisten tavoiteohjelma OlenNainen julkaistiin naistenpäivänä 8.3.2006.
Luettavaa
Valtakunnallinen naistutkimus- ja tasa-arvoportaali www.minna.fi
TARU - Rajatonta taidetta. ESR:n kolmivuotinen projekti, joka nostaa esiin vähemmistötaiteilijoita, tarjoaa koulutusta ja edistää työllistymistä.
Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry. Kansainvälinen vammaisten luovuutta edistävä verkosto.
Reinikainen, Marjo-Riitta 2005. (art.) Vammaisuus, sukupuoli ja naiseus tutkimuksessa: Haasteita ja mahdollisuuksia. Koskinen, Katri 2000. Pienistä peileistä näkyy kaunista (art.), kirjassa Mikä nainen! Kuusi tarinaa vammasta ja naiseudesta. STM, VANE, Edita Oy
Design for All Tuotteiden ja palveluiden käytettävyyttä, saavutettavuutta ja esteettömyyttä edistävä kansainvälinen verkosto.
Kulttuuria Kaikille -sivusto. Neuvontapalvelua saavutettavuuteen liittyvissä asioissa.
Ulla Leinola ja Nana Leppänen, Kuinka ihmiskäsitys vaikuttaa tapaan suhtautua vammaisuuteen?, Oulun yliopisto 2001.
Laura Hiisivuori, Ylioppilaslehden kolumni 17.11.2000.
Riitta Kuparisen väitös, Ei meidän naapuriin, Helsingin Yliopisto 2005. Tilaa
Blogeja
Ehdoton suosikkini: Vammainen sinkkuäiti seikkailee Käytettävyysmeemit
Leena Saari, kyynärsauva |
||